YLLÄTYKSELLINEN ILTA LAPPEENRANNASSA Ei mennyt tämäkään ilta niinkuin promoottori oli suunnitellut, sillä illan tullessa pääottelija LEO LINDBERG kieltäytyi nousemasta kehään. Riita ottelupalkkiosta johti tähän tilanteeseen ja näin se sitten tuona iltana tapahtui. Promoottorit HAGMAN & PIITULAINEN olivat täksi illaksi panneet toimeen Suomen toiset ammattinyrkkeilykilpailut, jotka saivat yllättävän käänteen juuri ottelutilaisuuden alkaessa sen johdosta, että pääotteluun määrätty LEO LINDBERG kieltäytyi astumasta kehään. PIITULAINEN ei kuitenkaan asiasta hämmästynyt, vaan ilmoitti, että ellei yleisöllä ole mitään sitä vastan, hän itse asettuu pääotteluun norjalaista EGIL WOLDIA vastaan. Olisi luullut, että Lappeenrannan oman suosikin poisjäänti olisi aiheuttanut valtaisat vihellykset, mutta aikaansaannoksena olivatkin suosionosoitukset.
Illan kuluessa suoritettiin ainoastaan kolme ottelua, joista ensimmäisessä kohtasivat uusintaottelun merkeissä VILLE SALMINEN ja ERKKI PIISPA. Varsin rajun yhteenoton jälkeen SALMINEN johti jo niin reippaasti, että yleisö odotti hänen selvää pistevoittoa, mutta sitten tapahtui tapaturma. Ottelijat löivät päänsä yhteen ja SALMISEN silmäkulma aukesi kolmen sentin matkalta aiheuttaen verenvuodon ja samalla ottelun keskeytyksen PIISPAN hyväksi. Illan toisessa ottelussa EINO SALON ja SULO GUSTAFSSONIN välillä oli raju ja todella näkemisen arvoinen. Kumpikin tiesi mahdollisuutensa. GUSTAFSSON kyttäsi tyrmäysmahdollisuutta, jota taas SALO yritti välttää ja hankkia pistevoittoa. Koskaan aikaisemmin eivät kaikki tuomarit suomalaisissa ammattinyrkkeilyotteluissa ole neljässä ensimmäisessä erässä merkinneet numeroita 20-20, mutta nyt siitä poikkeaminen olisi ollut vääryys. Viidennessä erässä näytti siltä, että SALO voittaisi ottelun ja hän saikin piste-enemmistön tässä vaiheessa. GUSTAFSSON kuitenkin vanhempana ja kokeneempana kuittasi sen kuudennessa lyömällä SALON nenän vuotamaan verta hänen uransa aikana toisen kerran. Se isku GUSTAFSSONILLE tässä vaiheessa vaikutti niin paljon, että erä meni hänelle. Ottelu oli ratkaisematon, mikä oli yksimielinen päätös. EGIL WOLD - YRJÖ PIITULAINEN ottelu jo kohta ensimmäisen erän jälkeen kävi selväksi, että PIITULAINEN halusi vain leikkiä kissaa ja hiirtä häntä huomattavasti kevyemmän vastustajansa kanssa. Tuntui siltä, että hän olisi voinut tyrmätä WOLDIN millä iskulla tahansa, mutta PIITULAINEN tyytyi antamaan näytteen nyrkkeilytaidostaan. Viimeisessä erässä kehätuomari KULMALA keskeytti ottelun norjalaisen jo sitä ennen käytyä lattiassa pari kertaa ja PIITULAISEN jo siinäkin vaiheessa auttaessa vastustajaansa ylös. Yleisöä oli vain noin 1000 henkeä. Näin tuli isäni 31. ammattilaisottelu käytyä hieman yllättäen ja aika lyhyellä varoitusajalla, mutta ura ammattinyrkkeilyn promoottorina takkuili vahvasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti