maanantai 9. syyskuuta 2024

NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI YRJÖ PIITULAINEN/24

PIITULAINEN KUNTOUTUU NYRKKEILYYN KORIPALLON AVULLA! Tapasimme mestarinyrkkeilijämme YRJÖ PIITULAISEN ja luonollisesti käytimme tilaisuutta hyväksemme juttutuvan rakentamiseksi. Paljon oli pojalla asiaa sydämellään, mutta pääasiassa juttu liikuskeli tällä kertaa pallourheilussa. Piitulainen on sekä käsi, että koripalloilut, niin kuin hän sanoi; "kuntoni kohentamiseksi". Kysyimme kumpi näistä on parempi urheilu tai sinulle soveliaampi? Aluksi olin innostunut käsipalloiluun, mutta havaitsin, ettei se oikein sopinut minulle. Muutaman harjoituksen jälkeen olivat käsivarteni kuin puutuneet eivätkä kinttunikaan oikein siitä pitäneet. Koripalloilussa on toinen tyyli .Se ainakin soveltuu minulle erinomaisesti. Tietysti kumpikin urheiluna on erinomaista, mutta urheilijalle yleensä on koripalloilu kuntoutumismielessä parempi. Käsipalloilu on voimapeliä, jossa tarvitaan hyvää sijoitussilmää ja nopeata tilanne vaistoa. Koripalloilussa on laajempi liikkumisala ja vaarattomampi työskentely. Koripalloilussa saan liikuntaa aivan tarpeeksi ja siinä voidaan vetää itsensä piippuun, jos vain haluaa.
Suurin etu on siinä, että loukkaantumisen vaara ei ole koripalloilussa niin suuri kuin käsipalloilussa. Kysyessäni, mitä uutta nyrkkeilymaailmasta? Ei puhuta siitä nyt. Aikaa myöten siitä kuullaan, mutta sen verran rohkenen sanoa, että sillä tehdään vankkaa työtä. Ja niinpä nyrkkeilyyn palatakseni vuoden 1944 nyrkkeilyn Suomen mestaruuskilpailut olivat 19-20.11 jälleen Helsingin Messuhallissa, yleisön täyttäessä sen ääriään myöten myöten 7000 katsojan voimin, jotka tulivat paikalle kannustamaan suosikkejaan. Ensimmäisessä ottelussaan isäni kohtasi jo tutun vaasalaisen AHTI KURJEN ja saikin tehdä täyden työn vahvan ja kovaiskuisen vastustajansa kanssa, voittaen kuitenkin nopeutensa avulla ottelunsa 3-0. Seuraavaksi YRJÖ PIITULAINEN kohtasi Helsingin Kotkien BIGI LINDBERGIN, joka luovutti ottelunsa huomattavasti nopeampaa ja taitavampaa PIITULAISTA vastaan 2.erässä. Kolmantena vastustajana hävisi isälleni Kuopion Nyrkkeilyseuran J.LAAKSONEN luovuttaen 1.erässä . Sitten olikin edessä vain loppuottelu ja se tapahtui Helsingin Tarmon O.MIKKOSTA vastaan, joka PIITULAISEN ensimmäisestä iskusta pyllähti istuaalleen, ottelu oli ohi ja YRJÖ PIITULAINEN Suomen mestari. Lehdet kertoivatkin YRJÖ PIITULAISEN olleen SM-nyrkkeilyjen ylivoimaisimman mestarin ja aivan omaa luokkaansa. Vuoden 1944 mestarit olivat alimmasta sarjasta alkaen ELIS ASK, OLAVI OUVINEN, YRJÖ ANTTILA, VEIKKO ISKANIUS, YRJÖ PIITULAINEN, AATOS LUNDELL, SULO GUSTAFSSON ja ARVO SALO.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti