lauantai 7. syyskuuta 2024

NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI YRJÖ PIITULAINEN/19

SARJA NYRKKEILYKILPAILUJA 6-7.8.1942 olivat SNL:n nyrkkeilyn mestaruuskilpailut Helsingissä. Niistä muodostuikin melko laimeat sota-ajan kisat. Ne olivat myös isälleni lähes näytösluonteiset kilpailut. Ensimmäisessä ottelussa hävisi HNS:n SUNDSTRÖM keskeytyksellä 1 erässä. Samoin seuraavassa ottelussa Riihimäen Lujan A.SALONEN hävisi keskeytyksellä 2 erässä. Seuraavassa Helsingin Toverien PAAVO RÄMÄNEN niinikään hävisi keskeytyksellä 2 erässä ja loppuottelussa Karihaaran E.LYTTINEN luovutti itse jo ennen ensimmäisen erän loppua. Näin isäni oli näiden kisojen ylivoimaisin voittaja ja palkittiin myös parhaana nyrkkeilijänä kunniapalkinnolla.

13.9.1942 seurasivat kilpailut Viipurissa, jossa lehdet etukäteen hehkuttelivatkin viipurilaisten suursuosikin YRJÖ PIITULAISEN esiintyvän ensikerran kotikaupungissaan. Ottelussa ULJAS LODINIA vastaan todettiinkin hänen olleen herkässä kunnossa, eikä hänen kanssaan ennen sotia tasapäisesti otelleella LODINILLA ollut mitään mahdollisuuksia. Ottelusta muodostui yhden erän ottelu, jossa PIITULAINEN oli omaa luokkaansa ja leikki vastustajansa kanssa. Kehätuomari keskeytti ensimmäisillä minuuteilla. Yleisö olisi katsellut PIITULAISEN työskentelyä pitempääkin. Ja vielä kilpailujen huipuksi ottelivat nyrkkeilymme olympiavottaja ja ammattinyrkkeilijä STEN SUVIO ja YRJÖ PIITULAINEN näytösottelun, josta ei vauhtia puuttunut ja yleisö oli haltioissaan nähtyään kaksi väistötaidon ihmettä yhdessä. Ottelujen jälkeen olikin YRJÖ PIITULAISELLA kiire Helsinkiin lähtevään iltajunaan, sillä aamulla olisi kadettien nyrkkeiltunnit.


18-19.10.1942 Helsingissä järjestetyissä kilpailuissa olikin isäni noussut välisarjaan eli painoluokkaan 67kg. Ensimmäisessä ottelussa PIITULAINEN sai uhrikseen kelpo MASA" HYVÄRISEN. Siinä oli kahden niin erityyppisen ottelijan kohtaaminen, kuin mitä kehässä voi odottaa. PIITULAINEN naputteli ja väisti niin nopeasti, ettei HYVÄRINEN yleisön hilpeydeksi saanut mitään aikaan. PIITULAISEN ylivoimainen voitto. Ei ole MASASSA enää jäljellä entistä näännyttävää tempoa! Seuraavana päivänä PIITULAINEN kohtasi HNS:n voimakkaan ja lujaa iskevän BÖRJE JOHANSSONIN ottelussa, jota seurattiin mielenkiinnolla. JOHANSSON ei aristellut aluksi vastustajaansa, mutta laski voimansa ja kykynsä väärin. Toisesta erästä alkaen PIITULAINEN oli ylivoimainen halliten loistavalla suorituksellaan tilanteita miten tahtoi. PIITULAISEN ylivoimainen voitto. Kilpailujen jälkeen otsikot lehdissä kertoivat, "PIITULAINEN MENESTYY VÄLISARJASSAKIN", ja jutuissa kerrottiin isäni kohonneen yläpuolelle kaiken ja tällä kerralla välisarjassa seurasivat erinomaiset nyrkkeilyesitykset, hän väisti suorastaan kylmäverisen rauhallisesti sekä löi terävästi ja entistä tehokkaammin. Jos YKÄLLÄ vastaisuudessa tulee painovaikeuksia, voi hän todeta lyönneensä itsensä lävitse myös välisarjassa. 7-8.11.1942 seuraavat kilpailut olivat Lahden Ahkeran ja Lahden Kalevan yhteistoiminnassa järjestämät nyrkkeilyottelut Lahden kaupungissa. Siellä isäni ylivoimaiset esitykset jatkuivat. Ensimmäisessä ottelussa TUL:n K.LUOSTARINEN joutui lauantai-illan huomatuimmassa ottelussa Y.PIITULAISTA vastaan ja PIITULAINEN kypsytti vastustajansa jo ensimmäisessä erässä, ottaen enimmät hyökkäyshalut pois. Oikea koukku teki LUOSTARISEN hiukan sekopäiseksi ja kaksi seuraavaa erää sai PIITULAINEN otella näytösluonteisesti, siksi ylivoimainen hän oli koko ajan. Ottelu kesti kuitenkin täydet kolme erää. Seuraavaksi oli vuorossa HNS:n JUSSI KRUCK ja ottelusta kehittyi jälleen PIITULAISEN loistava nyrkkeilynäytös, jossa hän esitteli huikeaa väistötaitoaan ottaen jälleen ylivoimaisen voiton.

  
"Nyrkkeilymme isä" maisteri VICTOR SMEDS luovuttavassa palkintoa isälleni 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti