Käytyäni suihkussa ja puettuani siviilivaatteet ylleni lähdimme tapaamaan illan pääottelijaa BOSSE HÖGBERGIA ja toivottamaan onnea hänen ottelulleen Euroopan mestaruudesta. Koputimme varovasti ovelle, missä luki "BOSSE HÖGBERG, ei saa häiritä", ja avasimme oven.Olen puhunut omista paineistani ja helvetillisestä odotuksesta ennen ottelua, mutta BOSSE HÖGBERGIN paine taisi olla kymmenkertainen, sillä ilma sisällä ei tuntunut liikkuvan milliäkään vaan astuit kuin erillään maailmasta olevaan kammioon, josta olisit voinnut leikata siivuja jännityksestä, paineesta, sähköstä. Huoneessa oli BOSSE HÖGBERGIN lisäksi vain BÖRJE HANSSON. Päättäväisyys ja voima, joka uhkui BOSSE HÖGBERGISTÄ, oli valtava, tuntui ettei hän tarvitse ovia, sen kuin kävelee seinien läpi. Toivotamme onnea ottelulle...BOSSE ei vastaa mitään, nyökkää vain. Jätämme hänet kamppailemaan "riivajaisia" vastaan. Se oli ensikohtaaminen BOSSE HÖGBERGIN, Ruotsin kohutun skandaalinkäryisen huippunyrkkeilijän kanssa.
Ottelu, jonka näin hänen nyrkkeilevän, taistelevan, Italian hirmukovaa SANDRO MAZZINGHIA vastaan, oli ottelu, jonka veroista en ole nähnyt ja tuskinpa tulen näkemäänkään: Siinä kaksi äärettömän kovaa boksaria yrittivät nyrkein silputa ensimmäiset seitsemän erää toisensa riekaleiksi ja sen jälkeen valtavaa voitontahtoa uhkuva BOSSE HÖGBERG taisteli hiukan vielä itseään vahvempaa ja parempaa nyrkkeilijää vastaan, joka seuraavat kuusi erää "silppusi" BOSSEA, mutta ei saannut tämän halua voittaa murtumaan, vaan kehätuomarin keskeyttäessä ottelun neljännessätoista erässä BOSSE HÖGBERG oli pyörtynyt kirjaimmellisesti pystyyn, mutta ei suostunut vaipumaan kanveesille. Tuomari johdatti BOSSEN kehäkulmaansa. Tunsin kyynelien valuvan pitkin poskiani ja kärsin vertavuotavan BOSSEN vuoksi, joka jakkarallaan istuessaan vaipui kasaan kehäköysiä vastaan. Hallissa oli hiirenhiljaista 15 000 ihmisen tuijottaessa lumoutuneena ja kauhuissaan tätä näkyä. 10 sekunttia...BOSSE HÖGBERG ryhdistäytyy...Pää nousee rinnalta ylös...Hän ei suostunut nytkään antamaan periksi vaan katsoi turvonneiden, veristen silmäkulmien alta SANDRO MAZZINGHIA ja nyökkäsi tälle...Ensimmäisellä penkkirivillä istuvan Ruotsin ykköslaulajattaren ja BOSSEN vaimon ANITA LINDBLOMIN edessä oli kolmisenkymmentä kuvaajaa polvillaan kamerat suunnattuina hänen kasvoihinsa odottaen murtuuko hän ja saadakseen kuvata sen. Mutta myös ANITAN tahto oli taistelijan, kasvot kalpeina hän piti pintansa ja sanoi olevansa ylpeä BOSSEN taistelusta. 15 000 ihmistä osoitti suosiota suurelle nyrkkeilijälle BOSSE HÖGBERGILLE, joka oli käynnyt valtavan taistelun kehässä ja tehnyt todellakin parhaansa. Olipa esimerkki ammattinyrkkeilyn kovuudesta ensikertalaiselle.
Boxing is My Life - Harri Piitulainen: Harrin elämän käänteitä alkaen vuodesta 1960, nykypäivän Virtual Boxingstar ja Kehäkulmaeläkeläinen jatkaa kommentointiaan, kuvia Harrin albumeista, otteluväläys Göteborgista 1967 (Ruotsin viimeinen ammattilais-ilta) ja Nettikirja Elämäni Poltinmerkit, joka kertoo elämästä nyrkkeilyuran jälkeen.
sunnuntai 29. huhtikuuta 2018
torstai 26. huhtikuuta 2018
Tarinoita HARRIN KEHÄKULMASTA: SUURIA TUNTEITA MATSIN JÄLKEEN
Onkohan elämässä suurempaa onnea kuin voida tuottaa lähimmäisilleen aitoa iloa, niin kuin nytkin, kun katsoin valmentajaani ja isääni seisoessani keskellä kehää odottaen tuomion julistamisseremoniaa. Hän säteilee onnesta ja tyytyväisyydestä valtava joukko ihmisiä ympärillään ja se tyytyväisyys näkyy vielä tänäänkin valokuvissa, lehtikuvissa, joita silloin salamavalot räpsähdellen otettiin. Pukuhuoneeseen päästyämme sinne ryntää INGEMAR JOHANSSON hymy kasvoillaan: "Jättefint, Harri", sanoo INGO ja rutistaa kättäni ja kysyy faijalta, olisimmeko jo joulukuussa valmiit nyrkkeilemään Göteborgissa toisen ottelun. Minäkö valmis...tottakai!
Minähän olin pelännyt sydän pakahtumaisillaan, ettei toista ottelua ehkä tulekkaan, jos minut tyrmättäisiin. Äitini tuli pukuhuoneeseen, halasimme, pussasimme ja perhe Piitulainen oli ikionnellinen. Faija lähti soittamaan Helsinkiin pikkusiskolleni ANNELLE, joka jännitti varmasti kovasti miten ottelussa oli käynnyt.
Minähän olin pelännyt sydän pakahtumaisillaan, ettei toista ottelua ehkä tulekkaan, jos minut tyrmättäisiin. Äitini tuli pukuhuoneeseen, halasimme, pussasimme ja perhe Piitulainen oli ikionnellinen. Faija lähti soittamaan Helsinkiin pikkusiskolleni ANNELLE, joka jännitti varmasti kovasti miten ottelussa oli käynnyt.
tiistai 24. huhtikuuta 2018
Tarinoita HARRIN KEHÄKULMASTA: ON AIKA JA TOTUUDEN HETKI
Tänään on taisteltava. Nyrkkeiltävä. Liikuttava. Vastustajallani on huonot jalat. Aikaa 10 minuuttia...Ei saakeli, onko tää nyt ihmisen hommaa, odottaa, että pääsee kehään mahdollisesti toisen lyötäväksi ja tyrmättäväksi. Kaikkeen sitä tulee ryhdyttyä. Tänään on voitettava....Tänään on voitettava....Aikaa 5 minuuttia...BÖRJE HANSSON tulee kertomaan, että INGO ja BERTIL ovat kehässä pitämässä puhetta ja toivottamassa ihmiset tervetulleiksi. "Laitetaan hanskat käteen", sanoo faija. Istun penkillä faijan sitoessa hanskat käsiini. Nyt se on sitten menoa. "Onko hyvä?" kysyy faija saatuaan hanskat käsiini. Lyön muutaman kerran seinään. "Okei, hyvältä tuntuu." "Nyt, Harri, lähdetään, nyrkkeile, liiku. Katso ensimmäinen erä. mitä kaveri on syönnyt. Sinulla ei ole mitään hätää. Sinä osaat nyrkkeillä. Sinä olet kunnossa. Lähdetään ja toimitetaan se kaveri eläkkeelle."
Näillä sanoilla lähdimme kohti kehää läpi 15 0000 ihmisen väkijoukon minun imiessä sähköä ja tunnelmaa itseeni varjonyrkkeillen kevyesti käytävillä ihmisjoukon keskellä. Ajatukset olivat keskittyneet vain yhteen ainoaan: voitan tänään. Nousen suoraan kehään, heilautan kättäni joka suuntaan tervehtien yleisöä. Vastustajani nousee kehään musta silkkiviitta päällään. Minulla itselläni on punainen. Kuuluttaja esittelee meidät. Kehätuomari komentaa kehän keskelle, kättelemme, palaamme omiin nurkkiimme ja gongi soi. Ensimmäinen erä. Aloitan terävällä vasemmalla suoralla, joka tavoittaa heti vastustajani kasvot. Kaksi, kolme, neljä.... Vasen suorani pommittaa hänen päätänsä. PIERRE THOMIAS keinahtelee kevyesti puolelta toiselle ja pyrkii lyömään vasenta koukkua ja oikeata suoraa vastalääkkeeksi vasemmalle suoralleni, ne kyllä torjun helposti käsineisiin, mutta voimaa ja terävyyttä niissä tuntuu olevan. Ensimmäinen erä päättyy minun voittaessa sen selvästi. Faija ryntää kuin tuulispää ylös kehänurkkaukseen ja on kuin aurinko: "Loistavaa Harri, loistavaa. Tämä on nyrkkeilyä. Jatka samalla tavalla, mutta varo THOMIASIN vasenta, sillä se tuntuu olevan hänen pahin aseensa". Kurlaan suutani vedellä. Gongi soi. Toinen erä.
Aloitan samalla tavalla. Vasen, vasen, vasen, oikea, ei osu.... Vasen, vasen... Vastustajani oikea osuu kasvoihini. Ei hätää. Kestän sen. Ei sattunut. Vastustajani yrittää nyt rajusti saada yliotteen lyöden molemmin käsin koukkuja, mutta vastaan suorillani ja pystyn pitämään erän tasaisena. Erä päättyy. "Loistavaa. Kaikki menee hyvin! Koeta käyttää enemmän oikeata". Sanoo faija. Kolmas erä. Vasen, vasen, oikea...Ohi...Vastustajani on melkoisen tarkka kaveri. Vaihdamme lyöntejä. Hän lyö koukkujaan vastaan suorilleni. Vasen, vasen, oikea... ohi ja silloin se tapahtuu. Vastustajani tavoittaa maksani. Vihlaiseva kipu viiltää lävitseni. En saa näyttää, että lyönti osui, mutta en voi mitään. Tuntuu kuin en saisi henkeä. Kädet putoavat alas. Liiku, liiku, liiku, huutaa aivoni minulle, ja tämä pelasti minut, sillä liikkuessani taaksepäin ympäri kehää kädet alhaalla ei PIERRE THOMIAS saanut minua kiinni ja onnekseni gongikin soi kolmannen erän lopuksi.
"Ei mitään hätää. Vedä syvään ilmaa keuhkoihisi js haista tätä". Faija työntää hajusuolapullon nenäni alle. "Nyt alkaa viimeinen erä. Nyrkkeile, liiku. Näithän, että se on hidas jaloistaan. Juoksuta nyt sitä ympäri kehää ja koeta vasemman jälkeen lyödä perään oikealla. Nyrkkeile, nyrkkeile, liiku", huutaa faija vielä perään. Neljäs ja viimeinen erä. Teen niinkuin käskettiin. Tanssin ympäri kehää PIERRE THOMIAS perässäni lyöden vasenta suoraani toistuvasti vastustajani tavoittamatta minua nyt kertaakaan, sillä en jää hetkeksikään paikalle ja anna hänelle uutta mahdollisuutta vahingoittaa minua...Vasen, oikea ja lyönnit tavoittavat yllättäen THOMIAKSEN poskipään. Hän horjahtaa. Liikun edelleenkin. Vasen, oikea ja THOMIAS hoippuu sekapäisenä kehässä, mutta pysyy pystyssä. Gongi soi. Olen voittanut...Olen voittanut...Selvisin jatkoon....Olen pelissä mukana...
Näillä sanoilla lähdimme kohti kehää läpi 15 0000 ihmisen väkijoukon minun imiessä sähköä ja tunnelmaa itseeni varjonyrkkeillen kevyesti käytävillä ihmisjoukon keskellä. Ajatukset olivat keskittyneet vain yhteen ainoaan: voitan tänään. Nousen suoraan kehään, heilautan kättäni joka suuntaan tervehtien yleisöä. Vastustajani nousee kehään musta silkkiviitta päällään. Minulla itselläni on punainen. Kuuluttaja esittelee meidät. Kehätuomari komentaa kehän keskelle, kättelemme, palaamme omiin nurkkiimme ja gongi soi. Ensimmäinen erä. Aloitan terävällä vasemmalla suoralla, joka tavoittaa heti vastustajani kasvot. Kaksi, kolme, neljä.... Vasen suorani pommittaa hänen päätänsä. PIERRE THOMIAS keinahtelee kevyesti puolelta toiselle ja pyrkii lyömään vasenta koukkua ja oikeata suoraa vastalääkkeeksi vasemmalle suoralleni, ne kyllä torjun helposti käsineisiin, mutta voimaa ja terävyyttä niissä tuntuu olevan. Ensimmäinen erä päättyy minun voittaessa sen selvästi. Faija ryntää kuin tuulispää ylös kehänurkkaukseen ja on kuin aurinko: "Loistavaa Harri, loistavaa. Tämä on nyrkkeilyä. Jatka samalla tavalla, mutta varo THOMIASIN vasenta, sillä se tuntuu olevan hänen pahin aseensa". Kurlaan suutani vedellä. Gongi soi. Toinen erä.
Aloitan samalla tavalla. Vasen, vasen, vasen, oikea, ei osu.... Vasen, vasen... Vastustajani oikea osuu kasvoihini. Ei hätää. Kestän sen. Ei sattunut. Vastustajani yrittää nyt rajusti saada yliotteen lyöden molemmin käsin koukkuja, mutta vastaan suorillani ja pystyn pitämään erän tasaisena. Erä päättyy. "Loistavaa. Kaikki menee hyvin! Koeta käyttää enemmän oikeata". Sanoo faija. Kolmas erä. Vasen, vasen, oikea...Ohi...Vastustajani on melkoisen tarkka kaveri. Vaihdamme lyöntejä. Hän lyö koukkujaan vastaan suorilleni. Vasen, vasen, oikea... ohi ja silloin se tapahtuu. Vastustajani tavoittaa maksani. Vihlaiseva kipu viiltää lävitseni. En saa näyttää, että lyönti osui, mutta en voi mitään. Tuntuu kuin en saisi henkeä. Kädet putoavat alas. Liiku, liiku, liiku, huutaa aivoni minulle, ja tämä pelasti minut, sillä liikkuessani taaksepäin ympäri kehää kädet alhaalla ei PIERRE THOMIAS saanut minua kiinni ja onnekseni gongikin soi kolmannen erän lopuksi.
"Ei mitään hätää. Vedä syvään ilmaa keuhkoihisi js haista tätä". Faija työntää hajusuolapullon nenäni alle. "Nyt alkaa viimeinen erä. Nyrkkeile, liiku. Näithän, että se on hidas jaloistaan. Juoksuta nyt sitä ympäri kehää ja koeta vasemman jälkeen lyödä perään oikealla. Nyrkkeile, nyrkkeile, liiku", huutaa faija vielä perään. Neljäs ja viimeinen erä. Teen niinkuin käskettiin. Tanssin ympäri kehää PIERRE THOMIAS perässäni lyöden vasenta suoraani toistuvasti vastustajani tavoittamatta minua nyt kertaakaan, sillä en jää hetkeksikään paikalle ja anna hänelle uutta mahdollisuutta vahingoittaa minua...Vasen, oikea ja lyönnit tavoittavat yllättäen THOMIAKSEN poskipään. Hän horjahtaa. Liikun edelleenkin. Vasen, oikea ja THOMIAS hoippuu sekapäisenä kehässä, mutta pysyy pystyssä. Gongi soi. Olen voittanut...Olen voittanut...Selvisin jatkoon....Olen pelissä mukana...
lauantai 21. huhtikuuta 2018
Tarinoita HARRIN KEHÄKULMASTA: ENSIMMÄINEN AMMATTILAISOTTELUNI
Kello oli viisitoista vaille seitsemän, kun auto tuli hakemaan ottelupaikalle. matkalla kohti Johanneshovin jäähallia katselin mitään näkemättömin silmin auton ikkunasta Tukholmaa. Toivoin matkan kestävän pitkään, mutta auto tuntui kaartavan aivan liian pian Johanneshovin parkkipaikalle ja jälleen yksi askel kohti ottelua sekä alkavaa ammattilaisuraa oli otettu. Vain tunti aikaa... Menimme sisään jäähallin takaa ja vastassa oli kiireinen ja kiihkeä tunnelma jäähallin pukuhuoneiden käytävillä. Oli kaikenmaalaista ja-väristä ihmistä keskustelemassa ja neuvottelemassa kohta alkavista otteluista. Minun pukuhuoneeni oli yhteinen ruotsalaisten ammattiboksareiden BOSSE PETTERSSONIN ja JAN PERSSONIN kanssa, jotka ottivat minut hyvin lämpimästi vastaan toivottaen onnea alkavalle uralleni. BOSSE HÖGBERGIN treenari ja avustaja BÖRJE HANSSON, entinen Ruotsin mestari ja maaotteluedustaja sekä myös isäni entinen vastustaja maaottelussa Ruotsi-Suomi tuli tervehtimään, ja jälleennäkemisen riemu oli suuri entisille kilpakumppaneille heidän halatessaan ja tapautellessaan toisiaan. BÖRJE HANSSON lupasi tulla faijan avuksi kehän kulmaan otteluni ajaksi.
Oli aika vaihtaa otteluvaatteet päälle. Oli aika laittaa käsisiteet käsiin. NISSE BLOMBERG, INGEMAR JOHANSSONIN treenari ja avustaja auttoi käsieni teippauksessa samalla muistellen joitakin isäni otteluita, joissa hän oli ollut avustajana ja teippaamassa isäni käsiä ottelukuntoon. Nyt oli siis menossa käsien teippaus toisessa polvessa. Jengi kävi smokkipukuisia promoottoreita BERTIL KNUTSSONIA ja INGEMAR JOHANSSONIA myöten toivottelemassa onnea matkaan... Ja vatsassani lenteli parvittain perhosia...Aikaa 20 minuuttia....Kovaa, kovaa... Kohta on taas totuuden hetki. Olenko nyrkkeilijä vai ilmapallo? Aikaa 20 minuuttia...Kovaa, kovaa...En anna periksi, voitan, voitan tänään. On voitettava tänään. Aikaa 15 minuuttia...Huh, eikö toi samperin kello kulje tänään ollenkaan....15 000 ihmistä, niin paljon ei ole ollut koskaan ihmisiä, kun olen nyrkkeilyt. Tänään on voitettava....Tänään on voitettava...Aikaa 10 minuuttia...Kovaa, kovaa...Varjonyrkkeilen pukuhuoneessa iskien lyöntejä ilmaan saadakseni itseni pieneen hikeen, että olisin valmis ensi sekunnista lähtien vaikka kuinka kovaan tahtiin, jos on tarvis...Vastustajallani on huonot jalat...Tänään on voitettava....Aikaa viisi minuuttia...Faija hieroo vaseliinia silmäkulmiini, nenääni ja huuliini, jotta vastustajani hanska liukuisi paremmin kasvoiltani osuessaan eikä repisi ihoa auki.
Hikipurot valuvat kainaloistani ja niskastani....Helvetti, eikö tämä aika tule jo täyteen, että pääsisi tästä painajaisesta pois voittajana tai voitettuna, sama se, kunhan tämä on vaan ohi. Ei, ei...Tänään on voitettava! Sitä odottaa faija, perhe, ystävät, Suomen lehdistön edustajat, jotka ovat täällä, ja ehkä vielä joku muukin. BERTIL KNUTSSON tulee ilmoittamaan: vielä 15 minuuttia. Kaikki ihmiset eivät vielä ole sisällä. Kovaa...kovaa...Faija hieroo hanskoista rystykohdasta pehmustetta pois, jotta nyrkki olisi kovempi osuessaan. Sama käsittely tapahtuu ilmeisesti vastustajan pukuhuoneessa. Mitä jos minut tyrmätään? Se on uran loppu se. Katsomossa 15 000 ihmistä ja lehdistö...Ei, se olisi liian kovaa...
Oli aika vaihtaa otteluvaatteet päälle. Oli aika laittaa käsisiteet käsiin. NISSE BLOMBERG, INGEMAR JOHANSSONIN treenari ja avustaja auttoi käsieni teippauksessa samalla muistellen joitakin isäni otteluita, joissa hän oli ollut avustajana ja teippaamassa isäni käsiä ottelukuntoon. Nyt oli siis menossa käsien teippaus toisessa polvessa. Jengi kävi smokkipukuisia promoottoreita BERTIL KNUTSSONIA ja INGEMAR JOHANSSONIA myöten toivottelemassa onnea matkaan... Ja vatsassani lenteli parvittain perhosia...Aikaa 20 minuuttia....Kovaa, kovaa... Kohta on taas totuuden hetki. Olenko nyrkkeilijä vai ilmapallo? Aikaa 20 minuuttia...Kovaa, kovaa...En anna periksi, voitan, voitan tänään. On voitettava tänään. Aikaa 15 minuuttia...Huh, eikö toi samperin kello kulje tänään ollenkaan....15 000 ihmistä, niin paljon ei ole ollut koskaan ihmisiä, kun olen nyrkkeilyt. Tänään on voitettava....Tänään on voitettava...Aikaa 10 minuuttia...Kovaa, kovaa...Varjonyrkkeilen pukuhuoneessa iskien lyöntejä ilmaan saadakseni itseni pieneen hikeen, että olisin valmis ensi sekunnista lähtien vaikka kuinka kovaan tahtiin, jos on tarvis...Vastustajallani on huonot jalat...Tänään on voitettava....Aikaa viisi minuuttia...Faija hieroo vaseliinia silmäkulmiini, nenääni ja huuliini, jotta vastustajani hanska liukuisi paremmin kasvoiltani osuessaan eikä repisi ihoa auki.
Hikipurot valuvat kainaloistani ja niskastani....Helvetti, eikö tämä aika tule jo täyteen, että pääsisi tästä painajaisesta pois voittajana tai voitettuna, sama se, kunhan tämä on vaan ohi. Ei, ei...Tänään on voitettava! Sitä odottaa faija, perhe, ystävät, Suomen lehdistön edustajat, jotka ovat täällä, ja ehkä vielä joku muukin. BERTIL KNUTSSON tulee ilmoittamaan: vielä 15 minuuttia. Kaikki ihmiset eivät vielä ole sisällä. Kovaa...kovaa...Faija hieroo hanskoista rystykohdasta pehmustetta pois, jotta nyrkki olisi kovempi osuessaan. Sama käsittely tapahtuu ilmeisesti vastustajan pukuhuoneessa. Mitä jos minut tyrmätään? Se on uran loppu se. Katsomossa 15 000 ihmistä ja lehdistö...Ei, se olisi liian kovaa...
perjantai 20. huhtikuuta 2018
Tarinoita HARRIN KEHÄKULMASTA: PUNNITUS JA OTTELUPÄIVÄ
Mutta aamulla 11.11.1966 kello 7.00 aamuherätyksen tullessa pomppasin ylös tietäen sillä sekunnilla, että tänään on se päivä, jolloin taas punnitaan, minne olen menossa. Varjonyrkkeilin heti koettaen, olenko herkässä kunnossa. Yleensä nyrkkeilijä tuntee ottelupäivän aamuna, ettei lyönnit oikein lähde. Niin tuntui tietysti nyt minustakin. En juonnut vielä aamukahvia enkä syönnyt mitään, sillä painoni olisi tunnin päästä alkavassa punnituksessa oltava 62 kg. Auto haki meidät hotellista ammattilaisurani ensimmäistä vaihetta, punnitusta varten. Punnituksessa näkisin myös vastustajani, muut nyrkkeilijät ja INGEMAR JOHANSSONIN. Ravintola Ambassadörin edessä parveili jo kymmeniä ihmisiä. Ovella oli iso taulu, joka kertoi ammattilaisnyrkkeilijöiden punnituksen tapahtuvan täällä, sisäänpääsymaksu 15 kruunua. Voi hurja, punnitustilaisuuskin oli myyty. Sisällä Ambassadörin juhlasalissa oli vaaka jo asetettu valmiiksi esiintymiskorokkeelle. Paikalla oli paljon nyrkkeilyväkeä, jotka kaikki tuntuivat muistavan isäni ja halailivat ja kättelivät häntä. Isäni tietysti esitteli minut sanoen: "Minun poikani". Ja näin, kuinka hieno ja suuri hetki se oli isälleni, ja toivoin voivani olla sen arvoinen. Sitten vihdoinkin tapasin INGON ja hän oli ensi hetkestä lähtien lämmin hymyilevä ja iloinen nyrkkeilykaveri. Hän vastaili suomalaisten lehtimiesten kysymyksiin minua koskevista suunnitelmista pyöreästi, varmastikin epäröiden, koska INGO ei ollut nähnyt minun koskaan nyrkkeilevän, ainoastaan kuullut jotain juttuja, joten varmast hänkin oli utelias näkemään, mitä illalla tapahtuu.
Vaihdoin esiintymiskorokkeen takana olevassa huoneessa vaatteita eli nyrkkeilyhousut jalkaan vaa`alle menon ajaksi. Kuuluttaja alkoi kertoa tulevista otteluista noin sadan hengen yleisölle, joka oli tullut punnitusta seuraamaan. Ensimmäisenä olin minä, sillä minulla tulisi myös olemaan illan ensimmäinen ottelu. Astuessani vaa`alle salintayteisen ihmisjoukon eteen salamavalojen välähdellessä ei hymy irronnut, sillä jotenkin minusta tuntui, että tämä saattaisi jääda jopa viimeiseksi ja myös hienoimmaksi punnitustilaisuudeksi, jossa olen ollut. Painoni oli 61,5 kg. Odotin vastustajani tuloa verhon takaa. Sieltä tuli jäntevä, leveäharteinen ja musta PIERRE THOMIAS. Katsoin hänen selkäänsä, joka oli hyvin voimakas. Lyö varmasti kovaa, ajattelin, mutta jalat olivat hyvin hoikat, mikä saikin faijan sanomaan: "Sillä on heikot jalat." Tämä tarkoitti, ettei vastustajani olisi varmastikaan mikään loistava liikkuja kehässä, mikä antaisi minulle sen edun, että voisin ainakin "tanssia" karkuun.
Tämän tilaisuuden jälkeen hotellissa oli lääkärintarkastus. Nyrkkeilijöiden kunto tarkastetaan aina ennen ottelua ja näin koetetaan estää ennakolta, ettei turhia vahinkoja pääsisi sattumaan. Tämän jälkeen alkoi pitkä, hiostava ja lohduton päivä, jolloin odotin illan koittavan ja sen hetken tulevan, joka ratkaisisi tulevaisuuteni nyrkkeilijänä. Jälleen ristin käteni monta kertaa pyytäen voimaa ja rohkeutta voittoon. Iltapäivällä kello kahden aikaan kävin syömässä, mutta minulla ei ollut, poikkeuksellista kyllä, lainkaan nälkä. Kävelin tunnin ruokailun jälkeen ja kävelyltä tultuani koetin nukkua hiukan. Välillä olin vähän aikaa jonkinlaiseen horrokseen vaipuneena ja välillä pomppasin ylös koettaen irtoaako lyönnit. Mitä kello on? Neljä. Voi helvetti, vielä kolme tuntia. Sänkyyn. Ylös. Mitä kello on? Viisi. No, voi. Vielä kaksi tuntia. Piinaa....piinaa....Kohta on edessä kova paikka. Koeta klaarata, olethan aina isotellut, kuinka hyvä olet.... Olethan halunnut ammattilaiseksi..... Siinä on, koeta klaarata nyt... Tähän tapaan ruoskin itseäni hankisesti valmistautuessani yksin hotellihuoneessa tärkeimpään otteluuni, jossa ei ollut panoksena mitään suurta urheilusuoritusta, mestaruutta tai mitalia, vaan panoksena oli nyrkkeilyurani ammattinyrkkeilijänä.
Vaihdoin esiintymiskorokkeen takana olevassa huoneessa vaatteita eli nyrkkeilyhousut jalkaan vaa`alle menon ajaksi. Kuuluttaja alkoi kertoa tulevista otteluista noin sadan hengen yleisölle, joka oli tullut punnitusta seuraamaan. Ensimmäisenä olin minä, sillä minulla tulisi myös olemaan illan ensimmäinen ottelu. Astuessani vaa`alle salintayteisen ihmisjoukon eteen salamavalojen välähdellessä ei hymy irronnut, sillä jotenkin minusta tuntui, että tämä saattaisi jääda jopa viimeiseksi ja myös hienoimmaksi punnitustilaisuudeksi, jossa olen ollut. Painoni oli 61,5 kg. Odotin vastustajani tuloa verhon takaa. Sieltä tuli jäntevä, leveäharteinen ja musta PIERRE THOMIAS. Katsoin hänen selkäänsä, joka oli hyvin voimakas. Lyö varmasti kovaa, ajattelin, mutta jalat olivat hyvin hoikat, mikä saikin faijan sanomaan: "Sillä on heikot jalat." Tämä tarkoitti, ettei vastustajani olisi varmastikaan mikään loistava liikkuja kehässä, mikä antaisi minulle sen edun, että voisin ainakin "tanssia" karkuun.
Tämän tilaisuuden jälkeen hotellissa oli lääkärintarkastus. Nyrkkeilijöiden kunto tarkastetaan aina ennen ottelua ja näin koetetaan estää ennakolta, ettei turhia vahinkoja pääsisi sattumaan. Tämän jälkeen alkoi pitkä, hiostava ja lohduton päivä, jolloin odotin illan koittavan ja sen hetken tulevan, joka ratkaisisi tulevaisuuteni nyrkkeilijänä. Jälleen ristin käteni monta kertaa pyytäen voimaa ja rohkeutta voittoon. Iltapäivällä kello kahden aikaan kävin syömässä, mutta minulla ei ollut, poikkeuksellista kyllä, lainkaan nälkä. Kävelin tunnin ruokailun jälkeen ja kävelyltä tultuani koetin nukkua hiukan. Välillä olin vähän aikaa jonkinlaiseen horrokseen vaipuneena ja välillä pomppasin ylös koettaen irtoaako lyönnit. Mitä kello on? Neljä. Voi helvetti, vielä kolme tuntia. Sänkyyn. Ylös. Mitä kello on? Viisi. No, voi. Vielä kaksi tuntia. Piinaa....piinaa....Kohta on edessä kova paikka. Koeta klaarata, olethan aina isotellut, kuinka hyvä olet.... Olethan halunnut ammattilaiseksi..... Siinä on, koeta klaarata nyt... Tähän tapaan ruoskin itseäni hankisesti valmistautuessani yksin hotellihuoneessa tärkeimpään otteluuni, jossa ei ollut panoksena mitään suurta urheilusuoritusta, mestaruutta tai mitalia, vaan panoksena oli nyrkkeilyurani ammattinyrkkeilijänä.
tiistai 17. huhtikuuta 2018
Tarinoita HARRIN KEHÄKULMASTA: TAPAAN PROMOOTTORINI
Veimme tavaramme huoneisiimme ja sitten lähdimme faijan kanssa tapaamaan työnantajaamme BERTIL KNUTSSONIA hänen sviittiinsä, jossa hänellä oli toimisto kilpailujen ja niitä edeltävien päivien ajan. Jännitin hieman matkalla työnantajan toimistoon, niin kuin ilmeisesti jokainen jännittää, kun menee uuteen työpaikkaan ja tapaa johtajan ensi kerran. Olisikohan INGEMAR JOHANSSONKIN siellä? Tapaaminen entisen raskaansarjan maailmanmestarin kanssa olisi todella mahtava homma. Mutta näky, mikä kohtasi minua astuttuani sisään huoneistoon, poikkesi varmasti normaalista työpaikasta. Ensinnäkin huoneisto oli täynnä ihmisiä, kaikenmaalaisia. Valtava puheensorina täytti huoneen. BERTIL KNUTSSON istui mahtavan pöydän takana, jossa neljä puhelinta soivat lakkaamatta. Aina välillä KNUTSSON puhui lehti-ihmisille, joilla oli lehtiöt kädessään. Raivasimme tiemme KNUTSSONIN luokse ja hän tunsi välittömästi isäni. Hän tervehti meitä nopeasti ja kertoi auton hakevan meidät huomenna aamulla punnitustilaisuuteen, joka olisi Ravintola Ambassadörin juhlasalissa kello 8.00. Hän pahoitteli, että on vähän kiire, mutta tapaisimme kyllä myöhemmin.Poistuttuamme tästä hälinästä ajattelin ihmeissäni tätä sirkusta. Minkähänlainen mies BERTIL KNUTSSON oikein oli! Hänestä kun oli jo etukäteen kerrottu minulle todella kovia juttuja: piinkova, kylmä liikemies ja joku jopa epäili hänen olevan gangsteri. Mietin äskeistä tapaamista. BERTIL KNUTSSONILTA ei hymynhäivää irronnut hänen puhuessaan nopeasti ja käskevästi puhelimeen kireätä ja kiihkeää tunnelmaa ympärilleen luoden. Saapahan nähdä, pelasin taas todella rohkeata uhkapeliä menestyksestäni, sillä minulla ei ollut minkäänlaista sopimusta jatko-otteluista vaan sopimus koski vain tätä ottelua. Jos epäonnistuisin, tuskinpa lisää otteluja siunautuisi. Suomen lehdet saisivat kyllä aiheen arvostella ratkaisuani. Huomenna tänne tulisi Helsingin Sanomat, Uusi Suomi, Viikkosanomat ja Seura-lehti, joten ottelun tärkeys vain kasvoi sisälläni. Kysymyksessä oli tulevaisuus, joka riippui huomisesta. Tähän päivään jäi piinaava, nakertava jännitys, alitajuinen pelko epäonnistumisesta. Huomisen odottaminen, ajan tiimalasin hiljainen valuminen....Sain odottaa hyvin pitkään unta viimeisenä muistikuvana kauhunäky minun valuessani kanveesille mustan vastustajani tainnuttamana.
lauantai 14. huhtikuuta 2018
Tarinoita HARRIN KIRJAKULMASTA: LÄHTÖ TUKHOLMAAN
Ottelupäiväivä lähenee lähenemistään. Seuraava viesti Ruotsista viikkoa ennen kilpailua kertoo vastustajani vaihtuneen ranskalaiseen mustaan PIERRE THOMIASIIN RISBERGIN kieltäydyttyä viime tingassa ammattilaisurasta. PIERRE THOMIAKSELLA oli yksi ammattilaisottelu ennestään ja hän oli 23-vuotias. Se että vastustajani vaihtui näin yhtäkkiä minulle tuntemattomaan kaveriin tietysti hiukan nosti jännitystä mielessäni.
Lentolippujen Ruotsiin ilmoitettiin Finnairista olevan noudettavissa. Lähtöpäivän 10.11.1966, aamuna Piitulaisen perheessä vallitsi kotona Lauttasaaressa kuumeinen lähtövalmistelujen touhu. Myös äitini lähti mukaan Tukholmaan, sillä halusin hänen ehdottomasti olevan katsomassa poikansa ensimmäistä askelta kohti rikkauksia ja kunniaa.
Lento Tukholmaan oli tavanomaisen nautittava. Olen aina nauttinut lentomatkoista, lentoaterioista ja kupillisesta kahvia pilvien yläpuolella kirkkaassa auringonpaisteessa. Saavuimme Tukholmaan Arlandan lentokentälle johonkin aikaan aamupäivällä. Vastassa oli joku BERTIL KNUTSSONIN palveluksessa oleva kaveri, joka toivotti koko perheen tervetulleeksi Tukholmaan. Matkalla Arlandasta Tukholmaan tämä kaveri kertoi Johanneshovin jäähallin olevan jo nyt loppuunmyyty 15 000 ihmiselle.Se on rautaa, ajattelin. 15000 ihmistä. Siinä on jo fiilinkiä nyrkkeillä ensimmäinen ammattilaisottelunsa tälläisen yleisön edessä. Eikä haitannut yhtään, vaikka se yleisömäärä ollut tulossa sinne minun takiani vaan ruotsalaisen kohunyrkkeilijän BOSSE HÖGBERGIN takia, joka ottelisi Euroopan mestaruudesta Italian SANDRO MAZZINGIA vastaan 15 erää.
Automme pysähtyy Tukholmalaisen loistohotellin Strandin eteen. Mies hotellin hienossa vihreässä virkapuvussa ryntää avaamaan automme ovia ja auttamaan matkalaukkujen kantamisessa. Astumme sisään mahtavaan aulaan paksun upottavan kokolattiamaton tuntuessa pehmeältä jalkojen alla. Astuminen tulevana "ammattinyrkkeilytähtenä" loistohotellin ilmapiiriin sai mieleni leijumaan jossakin korkealla. Olen kyllä aikamoinen nautiskelija, sillä minulle tuottaa valtavan hienoja tunne elämyksiä matkustaminen uusiin maihin, uusien ihmisten tapaaminen, syöminen hienoissa ravintoloissa sekä eri maiden ja kaupunkien nähtävyydet. Olen monta kertaa tuntenut itseni onnenpojaksi, sillä minulla ei olisi ollut koskaan varaa näihin asioihin ilman nyrkkeilyä.
Lentolippujen Ruotsiin ilmoitettiin Finnairista olevan noudettavissa. Lähtöpäivän 10.11.1966, aamuna Piitulaisen perheessä vallitsi kotona Lauttasaaressa kuumeinen lähtövalmistelujen touhu. Myös äitini lähti mukaan Tukholmaan, sillä halusin hänen ehdottomasti olevan katsomassa poikansa ensimmäistä askelta kohti rikkauksia ja kunniaa.
Lento Tukholmaan oli tavanomaisen nautittava. Olen aina nauttinut lentomatkoista, lentoaterioista ja kupillisesta kahvia pilvien yläpuolella kirkkaassa auringonpaisteessa. Saavuimme Tukholmaan Arlandan lentokentälle johonkin aikaan aamupäivällä. Vastassa oli joku BERTIL KNUTSSONIN palveluksessa oleva kaveri, joka toivotti koko perheen tervetulleeksi Tukholmaan. Matkalla Arlandasta Tukholmaan tämä kaveri kertoi Johanneshovin jäähallin olevan jo nyt loppuunmyyty 15 000 ihmiselle.Se on rautaa, ajattelin. 15000 ihmistä. Siinä on jo fiilinkiä nyrkkeillä ensimmäinen ammattilaisottelunsa tälläisen yleisön edessä. Eikä haitannut yhtään, vaikka se yleisömäärä ollut tulossa sinne minun takiani vaan ruotsalaisen kohunyrkkeilijän BOSSE HÖGBERGIN takia, joka ottelisi Euroopan mestaruudesta Italian SANDRO MAZZINGIA vastaan 15 erää.
Automme pysähtyy Tukholmalaisen loistohotellin Strandin eteen. Mies hotellin hienossa vihreässä virkapuvussa ryntää avaamaan automme ovia ja auttamaan matkalaukkujen kantamisessa. Astumme sisään mahtavaan aulaan paksun upottavan kokolattiamaton tuntuessa pehmeältä jalkojen alla. Astuminen tulevana "ammattinyrkkeilytähtenä" loistohotellin ilmapiiriin sai mieleni leijumaan jossakin korkealla. Olen kyllä aikamoinen nautiskelija, sillä minulle tuottaa valtavan hienoja tunne elämyksiä matkustaminen uusiin maihin, uusien ihmisten tapaaminen, syöminen hienoissa ravintoloissa sekä eri maiden ja kaupunkien nähtävyydet. Olen monta kertaa tuntenut itseni onnenpojaksi, sillä minulla ei olisi ollut koskaan varaa näihin asioihin ilman nyrkkeilyä.
keskiviikko 11. huhtikuuta 2018
Tarinoita HARRIN KIRJAKULMASTA:AMMATTILAISEKSI
Viikko ottelun jälkeen loppui armeija ja alkoi kesäloma. Samalla aloitin taas normaalin kesäharjoitteluni Lauttasaaren kansanpuistossa kiviä työnnellen, hiekkasäkkiä lyöden, narulla hyppien, sparraten ja varjonyrkkeillen. Päivät rannalla aurinkoa ottaen ja illat treenaten sujui kesä taas mukavasti. Aloin hiljalleen valmistautua ajatuksissani tulevaan kauteen ja ensimmäiseen syksyn otteluuni, joka tapahtuisi Tukholmassa 23. päivänä syyskuuta. Kohtaisin tukholmalaisen HANS MATTSONIN, josta en tiennyt mitään, mutta ei se kyllä huolestuttanutkaan. Kilpailut olivat tutusssa Eriksdalshallenin kehässä, jossa kukistin HANS MATTSONIN helposti toisessa erässä kehätuomarin keskeyttäessä ottelun. En tiennyt silloin, että tämä olisi jäävä viimeiseksi amatööriotteluksekseni. Tukholmasta kotiin palattuani harjoitukset jatkuivat ja noin viikko Tukholman matkan jälkeen tuli Göteborgista isälleni kirje, jossa BERTIL KNUTSSON niminen kaveri kertoi järjestävänsä INGEMAR JOHANSSONIN kanssa ammattilaisiltoja Ruotsissa ja kysyi, olisiko HARRI kiinostunut aloittamaan ammattinyrkkeilijänä?
Nyt se oli tapahtunut, mitä olin salaa odottanutkin! Mahdollisuus aloittaa ammattilaisena - rahaa - kunniaa - ja kovia otteluja. Nämä tuntuivat silloin luonnollisestikin tärkeimmiltä asioilta. Olin innoissani, joskin faija vaikutti vähän miettiväiseltä ja kehotti ottamaan rauhallisesti. Katsotaan nyt mitä sieltä tarjotaan, kun ilmoitan, että olemme kiinnostuneita, hän sanoi minun jo kiitäessä ajatuksissani tulevissa ammattilaisotteluissa. Kerroin innoissani ystävilleni: "Hei, ajatelkaa, sain ammattilaistarjouksen Ruotsista." Meni kaksi tai kolme viikkoa eikä Ruotsista kuulunut mitään. Olin pettynyt. Olisivatkohan ne unohtaneet minut kokonaan vai eivätkö ne haluakaan minua? Minua pyydettiin taas Länsi-Berliiniinkin nyrkkeilemään. Täällä olisi Mestarit-Lehdistöottelu, jossa olisi ottelu ARTSI NILSSONIA vastaan. En tiennyt, mitä oikein tekisin, nyrkkeilläkö amatöörinä vai ei.... Harjoittelin kovasti, kädet taas pahasti rikkinäisinä, illat hautoen käsiäni ämpärissä ja ajatukseni tulevissa. Tule nyt tieto! Ja sitten vihdoin tuli sähke: Ottelu JOHANNESHOVISSA TUKHOLMASSA 11.11.1966 vastustajana ruotsalainen myös ammattilaisuransa aloittava "vanha tuttuni" ROLF RISBERG. Myös UPIN tietotoimiston kautta tuli vahvistus asialle ja silloin häly alkoi. ILTA-SANOMAT julkaisi etusivulla uutisen "Piitulainen Ingon leipiin" ja muut lehdet jatkoivat kertoen minun riisuvan paitani.Aikakausilehdet tekivät juttuja ammattilaiseksi siirtymisestä. Juttuja ja tarinoita tuntui nyt riittävän vähän joka päivälle.
Nyt se oli tapahtunut, mitä olin salaa odottanutkin! Mahdollisuus aloittaa ammattilaisena - rahaa - kunniaa - ja kovia otteluja. Nämä tuntuivat silloin luonnollisestikin tärkeimmiltä asioilta. Olin innoissani, joskin faija vaikutti vähän miettiväiseltä ja kehotti ottamaan rauhallisesti. Katsotaan nyt mitä sieltä tarjotaan, kun ilmoitan, että olemme kiinnostuneita, hän sanoi minun jo kiitäessä ajatuksissani tulevissa ammattilaisotteluissa. Kerroin innoissani ystävilleni: "Hei, ajatelkaa, sain ammattilaistarjouksen Ruotsista." Meni kaksi tai kolme viikkoa eikä Ruotsista kuulunut mitään. Olin pettynyt. Olisivatkohan ne unohtaneet minut kokonaan vai eivätkö ne haluakaan minua? Minua pyydettiin taas Länsi-Berliiniinkin nyrkkeilemään. Täällä olisi Mestarit-Lehdistöottelu, jossa olisi ottelu ARTSI NILSSONIA vastaan. En tiennyt, mitä oikein tekisin, nyrkkeilläkö amatöörinä vai ei.... Harjoittelin kovasti, kädet taas pahasti rikkinäisinä, illat hautoen käsiäni ämpärissä ja ajatukseni tulevissa. Tule nyt tieto! Ja sitten vihdoin tuli sähke: Ottelu JOHANNESHOVISSA TUKHOLMASSA 11.11.1966 vastustajana ruotsalainen myös ammattilaisuransa aloittava "vanha tuttuni" ROLF RISBERG. Myös UPIN tietotoimiston kautta tuli vahvistus asialle ja silloin häly alkoi. ILTA-SANOMAT julkaisi etusivulla uutisen "Piitulainen Ingon leipiin" ja muut lehdet jatkoivat kertoen minun riisuvan paitani.Aikakausilehdet tekivät juttuja ammattilaiseksi siirtymisestä. Juttuja ja tarinoita tuntui nyt riittävän vähän joka päivälle.
Tarinoita HARRIN KIRJAKULMASTA: BERTIL KNUTSSON PROMOOTTORINI, HYVÄÄ MATKAA!
19.7.2012 Edessäni on kuppi kahvia ja katselen ikkunasta ulos, pihakoivun lehtien värinää, puolipilvistä aamua ja ajatukseni pyörii eilen saamassani suruviestissä. BERTIL KNUTSSON promoottorini INGEMAR JOHANSSON & BERTIL KNUTSSON promoottoriyhtymästä on siirtynyt "taivaallisiin kehiin" minne jo INGOKIN on siirtynyt parisen vuotta sitten. Suruviestit ovat aina ikäviä. Vaikka olisit tietänyt niihin valmistautua, niinkuin minäkin nyt, BERTILIN lähettäessä minulle sähköpostin kesän alussa sairastumisestaan vakavasti. Kuitenkin ihmisen, ystävän siirtyminen tuonpuoleiseen on tuskallista. BERTIL KNUTSSONISSA se on suuren määrän nyrkkeilymuistoista kertyneen ystävän ja arvostamani nyrkkeilypromoottorini poismeno. Muistot jäävät elämään. Kunnioitus ja ystävän muisto. Vielä viime keväällä kävimme vaimoni kanssa Göteborgissa tapaamassa BERTILIÄ ja vietimme hauskan illan muutamien ystävien seurassa JERRY WILLIAMS SHOWSSA. Nämä hyvästijätöt kuuluvat yhä enemmän tähän ikään ehtineelle, osana tätä elämän taivalta. Ehkä voin kuitenkin tuntea kiitollisuutta ja onnellisuutta, paljosta kokemastani ja pitkästä ystävyydestä BERTILIN kanssa. Ehkä se miten haluan nyt muistaa BERTILIÄ on niiden kuvien kautta, jotka liittyivät silloin aikaan jolloin tapasimme, josta kaikki alkoi ja siihen viimeiseen kohtaamiseemme viime keväänä! Lainaan Ystäväni DANNYN sanoja, jonka olen kuullut hänen myös jo useamminkin joutuvan sanomaan poislähteneille ystäville hyvästijätössään....HYVÄÄ MATKAA BERTIL!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)