AMMATTINYRKKEILYÄ HELSINGIN MESSUHALLISSA! 30.9.1947 Messuhallissa nyrkkeilee ensimmäisen kerran YRJÖ PIITULAINEN ammattinyrkkeilijänä kotimaassaan. PIITULAISEN vastustaja tulee olemaan Ranskan ammattinyrkkeilijöiden kärkiluokkaan kuuluva 28-vuotias JEAN WANES. WANES oli vuosina 1939-1944 Ranskan parhaita amatöörejä saaden amatöörien kunniavyön 1942 ja vuotta myöhemmin Ranskan urheilulehden kultaisen hansikkaan. Pitkän amatööriuransa otteluista hävisi hän ainoastaan kolme. Ammattilaisena voitti hän mm. kuulun italialaisen EGISTO PEYREN, joka on nykyisin maansa mestari ja voitti viime talvena Göteborgissa amerikkalaisen huippumiehen BABY DAYN. Amatöörinä suoriutui PEYRE voittajana Eurooppa-USA ottelussa 1941. Myös PIITULAISEN aikaisemman vastustajan PAUL REBELIN voitti WANES samana vuonna ja tänä vuonna on hän vastikään peitonnut BABY DAYN. Englantilaiset USA:n arvolistalla aivan kärkimiehinä olleet ARTHUR DANAHAR, KID MARCEL, ERIC BOON ovat saaneet tyytyä hyvin niukkoihin voittoihin WANESISTA. Luja mies siis jälleen PIITULAISTA vastassa. Ottelu kestää 10 erää ja sen lisäksi on ohjelmassa kolme muuta kansainvälistä ottelua, joissa tanskalainen PAUL KOPS kohtaa ONNI SAAREN, GÖTA ANDERSSON STEN SUVION, STURE FRÖBERG SULO GUSTAFSSONIN. Illan promoottorina toimivat tunnetut ruotsalaiset ammattinyrkkeilyiltojen järjestäjät EDVIN AHLQVIST ja BERTIL KYLANDER.
|
ILLALLA TÖPÖTÄYDEN MESSUHALLIN KEHÄSSÄ JOUTUIKIN ISÄNI RAATAMAAN TÄYDET KYMMENEN ERÄÄ VAHVAN RANSKALAISEN JEAN WANESIN KANSSA.
Näin kertoivat lehdet seuraavana päivänä ammattialaisillasta ; Pääottelun miehet painoivat, PIITULAINEN 67.7 ja WANES 67,2 kg. Ja kun ranskalainen paljasti nyrkkeilyviittansa alta vartalonsa, kohahti yleisö, taisipa tulla kovapala! Eikä se pettynytkään. Ranskalainen osoittautui oikeaksi ammattinyrkkeilijäksi, joka käytti ammattilaisten temppuja aina viimeiseen pisteeseen saakka pitelemällä toisella kädellä kiinni sopivassa tilaisuudella. Amatöörinyrkkeilyn kannalta oli PIITULAISEN työskentely huomattavasti kauniimpaa, mutta kovuutta ei ollut hänellä samalla mitalla. Sitä paitsi PIITULAINEN hallitsi aivan täydellisesti tilanteet köysiin jouduttuaan. Hän käänsi kaikki tilanteet tällaisessa vaiheessa edukseen. PIITULAINEN vaikutti ennen ottelun alkua rauhattomalta, mutta hän oli vielä SUVION ottelun aikana elokuvissa. Niinhän tekevät kaikki suurottelujenkin miehet. Ilmeisesti sillä olikin hyvä vaikutus, kun ottelu alkoi, hyökkäsi PIITULAINEN raivokkaasti WANESIN kimppuun, mutta niin ottelu sitten rauhoittui sellaiseksi, jollaisena sitä käytiin alusta loppuun. Useasti WANES iski vaarallisen vasempansa että paukahti PIITULAISEN leukaan, mutta tämä ei tuntunut siitä paljoakaan piittaavan. Ranskalaista tuntui vaivaavan verenvuoto nenästä. PIITULAINEN noukki pisteitä vasemmalla suorallaan. WANES koukuillaan pyrkiessä lähiotteluun. Kamppailua käytiin samalla vauhdilla alusta loppuun, jolloin WANES näytti enemmän väsyneeltä kuin meidän poikamme. Ottelun päätöksestä oltiin eri mieltä. Toiset pitivät ranskalaista parempana, toiset PIITULAISTA. Samaten menivät tuomareiden pisteet ristiin. NIC von BELL sai WANESILLE paremmuuden, MÄKELÄ tasan, mutta HAGMAN pisteen etumatkan PIITULAISELLE. Näin ollen eivät ranskalaisen pisteet riittäneet voittoon. Kun tuomio oli julistettu tuntui rankalainen olevan yhtä hyvillään kuin yleisökin tasapeliin. Tilaisuudessa nähtiin sellaista nyrkkeilyä, että seuraavien ammattinyrkkeilyjen menestys lienee jo tällä taattu. Töpötäyteinen Messuhallin innokkainta helsinkiläistä oleva nyrkkeily-yleisö näki eilen tuulahduksen oikeasta ja kovasta ammattinyrkkeilystä ja oli tyytyväinen!
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti