Jälleen pari viikkoa tiivistä harjoittelua, harjoittelua, harjoittelua ja 24.12.1967 Göteborgiin. Jouluaattoillan olimme BERTIL KNUTSSONIN kauniissa kodissa, ja voi veljet sitä ruokapöytää, mitä jouduin katsomaan, sillä valitettavasti painoni vuoksi en voinnut muuta kuin katsoa, kuinka ruoka maistui kansainväliselle vierasjoukolle, jonka BERTIL oli kutsunut kotiinsa jouluaterialle.
Seuraavana päivänä harjoittelin kevyesti ja hikoilin ylimääräistä kiloani pois. Harjoituksen jälkeen saatoin jo syödä yhden kinkkumunakkaan höystettynä lasillisella vettä. Sen jälkeen huilasin hotellissa ja opetin faijaa vähän pelaamaan. (Luulen, että faija aina tahallaan hävisi näin lähellä ottelua)
Illalla en kestänyt enää hotellihuonetta, vaan lähdin yksinäni leffaan elokuviin. Valitsin jonkun lännenleffan, josta en muista mitään, mutta mainospätkät ja niistä varsinkin eräs iski mieleeni ja kansallistuntooni kuin nyrkki vastustajan päähän. Pieni, pirteä ja persoonallinen laulajatyttö ilmestyi äkkiä valkokankaalle laulaen Pom Pom -suklaasta, ja hän oli suomalainen...Suomalainen ruotsalaisessa mainoksessa...Hän oli nimeltään ANN-CHRISTINE, tyttö, joka lauloi Playboy-nimisen iskelmän Suomen Euroviisuedustajana. Olin haltioissani ja leffan jälkeen kävelin vielä kaupungilla ja ajattelin, kuinka hienoa on nähdä suomalainen täällä suklaamainoksessa ja vielä niin veikeä tyttönen. Hotellissa pelasimme faijan kanssa vielä pari casinoa ennen nukkumaan menoa. Huomenna taas nähdään, kuinka matsissa käy.
INGEMAR JOHANSSON, minä ja illan pääottelija USA:n BUSTER MATHIS jonka kanssa olimme ehtineet ystävystyä jo aikaisemmin.
26.12.1967 Frölundaborgin jäähallissa.
Verryttelen kohti kirkkaasti valaistua kehää penkkirivien välistä kujaa pitkin. Äkkiä vastaani tulee iso, tumma, leveäharteinen, tutunnäköinen kaveri... JOSE TORRES, raskaankeskisarjan maailmanmestari, "Hello, champ!" tervehdin häntä osuessamme kohdakkain. Jatkan kohti kehää parin suomalaisen huudellessa: "Näytä sille spagetille!"
Nousen ylös kehään. Tervehdin yleisöä. Toiseen kulmaan nousee Italian ACHILLE FORTUNA. Ottelijat keskelle...kättely...takaisin omaan nurkkaan. "Aloita tarkasti!" sanoo faija. Gongi soi ensimmäinen erä.
Kahden erän jälkeen olen kaksi erää häviöllä, sillä italialainen FORTUNA on painanut päälle kuin yleinen syyttäjä ja minusta on taas puhti täysin poissa. Ei ihme, että faija on huolestuneen näköinen ja antaa kovia komentoja seuraavaan erään.
On tämäkin juhlaottelua niin kuin lehdissä otteluani mainostettiin. Olin jopa saannut uuden lempinimen, edellisen "FINSKE ELEGANTTEN" tilalle "OBESEGRAD" eli voittamaton. Tunsin munaavani itseni täysin. Jaksoin kuitenkin vielä koota itseni ja erä erältä saavutin italialaisen parin erän johdon. Ja kun kuudes erä oli menossa, otin vielä oikein vaudikkaan loppukirin lyöden ylös, alas, sivuille, suoraan, ja gongin soidessa taas kerran ottelun päättymiseksi hoippui FORTUNA jo lähellä kanveesille putoamista. Olin saavuttanut kahdennentoista voittoni kahdennessatoista ottelussani ja tunsin itseni hyvin väsyneeksi ehkä enemmän henkisesti kuin fyysisesti. Kolme ottelua viimeksi kuluneen kuukauden aikana oli ilmeisesti imenyt henkiset voimavarani vähiin. Tunsin kuitenkin suurta helpotusta voitettuani vielä ainakin tämän matsin ja saadessani vuoden urakkani kunnialla päätökseen.
Raskaan keskisarjan maailmanmestari JOSE TORRES Puerto Ricosta ryntäsi neljän maanmiehensä kanssa pukuhuoneeseeni... onnittelivat.. nauroivat ja taputtivat isoilla käsillään selkääni ja toivottivat minut tervetulleiksi Amerikkaan. "Ehkä vielä joskus" sanon ja isken silmää mestarille. Seuraavana päivänä palasimme taas stadiin ja luin lehdet, joissa mm. ILMO LOUNASHEIMO kirjoitti levon olevan nyt paikoillaan, sillä ottelutahti on ehkä ollut liian kova 20-vuotiaalle nuorukaiselle. Lepoa tunsin tarvitsevanikin. Onneksi tammikuussa 1968 ei olisi ottelua, joten saisin vähän hengähtää ennen kuin taistelu paikasta auringosta jatkuisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti