Eilen extempore iltapäivällä päätin lähteä Ruskikselle eli Ruskeasuon Liikuntakeskukseen katsomaan SM-nyrkkeilyjen karsintamatseja KEHÄN ÄÄRELLE! Saapuessani sinne minut toivotettiin tervetulleeksi ja joku ystävällinen nyrkkeilyjen puuhamiehiä sanoi, että voin hakea rannekkeen jolla pääsen sisään. Ruskis on mulle melkoisen nostalginen paikka, sillä 1962 kun sinne valmistui nyrkkeilysali Viipurin Nyrkkeilijät siirtyi sinne treenamaan ja ihan varmasti useampi sata kertaa on täällä käyty treenaamassa aikoinaan. 1962 olin 15. vuotias!
Kehän äärellä olen usein tavannut VESA KORPAEUKSEN joka on oikealla olevan amattinyrkkeilijän SANNA TURUSEN valmentaja. On pakko ihailla SANNAN rohkeutta lähteä kohtaamaan nyrkkeilyllisiä haasteita ulkomaisiin ammattinyrkkeilykehiin. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa haastetta, sillä jotakin on meneillään, mutta VESA kuulemma kertoo sen sitten jossakin vaiheessa SANNALLEKIN! On aina ja edelleen kiva ja hienoa tavata BOXING kavereita Kehän äärellä. Niin myös eilen aika monia kymmenienkin vuosien ajalta. Hmm..ja Ruskis...joo...NOSTALGIAA! Tähän sopii hyvin 14.4.2016 kirjoittani pohdiskeluni nyrkkeilystä kehän äärellä ja sispuolella...
14.4.2016 kijoitettua....
Tullessani Roomasta rakkauden kaupungista 23-25 asteen aurinkoisesta lämmöstä, historian ja kulttuurin täyttämästä kaupungista stadiin, shokkiuutiset Hartwallin nyrkkeilyillasta tavoittivat minutkin. Vaikka olenkin nyrkkeilyvapaalla 1.8 saakka. En silti voinnut olla reakoimatta kuullessani ROBERT HELENIUKSEN ja JUHO HAAPOJAN tyrmäyshäviöihin päättyneistä tappioista. Olin pahoillani poikien takia. Murskaantuneista unelmista, joita tappio nyrkkeilykehässä usein aiheuttaa. Näistä henkisesti selviäminen voi vaatia vuosia, jopa vuosikymmeniä.
Olet ollut matkalla tähtiin ja yht`äkkiä putoat sieltä yhden kovan iskun saanneena kanveesille vastustajan osuessa kovalla lyönnillään sinuun. Ja kehätuomari laskee sinut ulos tai keskeyttää ottelun toisen ylivoimaisuuden vuoksi. Muutamassa sekunnissa monien vuosien unelmat ja haaveet ovat saanneet kolauksen. Toisille lopullisen päätöksen, toisille ainakin haaveiden ja unelmien uudelleen järjestämisen. Nyrkkeily on näissä asioissa armoton laji! Pahimmillaan sinut muistetaan tästä tappiosta ja lähes unohdetaan urasi, joka on saattanut olla menestyksekäs ja joka on saattanut kestää jo pitkäänkin. Boxingin jälkeen alkaa uusi elämä. Kaikki eivät löydä tietänsä siihen. Ei ole ehkä enään voimia siihen, ei ymmärrystä, että kaikki tuo elämä KEHÄGLADIAATTORINA on ohi? FIGHTER joutuu etsimään uuden elämän mitä elää. Joutuu opiskelemaan elämää ilman BOXINGIA! No, onneksi kenenkään ei tarvitse luopua boxingista, jos ei halua. Voi alkaa valmentamaan uusia nuorukaisia tai muuten boxing bisnekseen mukaan. Tapoja on monia.ROBERT HELENIUKSEN ja JUHO HAAPOJAN kohdalla ei tappiot tarkoita vielä lopettamista, jos eivät sitä itse halua. Mutta varmasti ajatukset siitäkin käyvät mielessä. Oli miten tahansa, toivon heille kaikkea parasta niin nyrkkeilyssä kuin elämässäkin. Olette FIGHTEREITA FOREVER!
Minä lopetin 1971 ja kirjoitin 1981 käsikirjoituksen kaikesta tapahtuneesta NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjaani ja se oli vielä silloin tuskallista. 2001 se julkaistiin ja edelleen ne asiat olivat arkoja minulle. Nyt 2016 olen ehkä jo ymmärtänyt enemmän tätä BOXARIN sielunelämää ja keskittynyt ystäviin, perheeseen ja Rock and Rolliin ja tunnen näin eläkeläisenä vihdoinkin helpotusta, voida elää tätä päivää, tätä hetkeä, sellaisena kuin elämä sen mulle tarjoilee. Silti nyrkkeily on ja tulee olemaan suuri osa sielunelämääni ja kunnioitukseni lajikavereihini on vilpitön. Tiedän kuinka kova ja armoton laji on, se voi murskata unelmat ja haaveet, mutta ei kuitenkaan elämää ja elämällä on aina paljon annettavaa! Olit sitten KEHÄGLADIAATTORI tai ett! ROBERT HELENIUS ja JUHO HAAPOJA olen hengessä kehäkulmissanne TÄNÄÄNKIN! BOXING IS GREAT!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti