Hyvää huomenta te kaksi blogini lukijaa. Niin, 2013 kuulin varmuudella, että teitä olisi neljä, nyt en ole kuullut kuin yhdestä, olen tainnut jääde todellakin sen oven ulkopuolelle, mitä 2013 joku lukijani kirjoitti minulle. Samaa on ollut myös kevät päivät tällä viikolla ja hetket Mellstenin Paratiisirannan terasilla suorastaan huikeita! Sitten se ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tieni? Onhan sitä kuljettu kohtuullisesti TUNTUMAA SÄILYTTÄEN, mutta sekin on nyt kyllä jäämässä hiukan aurinkoisten päivien varjoo, sillä taidan käydä Tuulimäen Boxingsalilla vain sateisina ja pilvisinä päivinä. Tää on vähän sellainen PÄIVÄNSÄDE ja MENNINKÄINEN juttu! Pohdin myös 2013 noiden nuorien boksareiden tulevaisuutta ja nyt EDIS TATLI on nousemassa MADISON SQUARE GARDENIN kehään NEW YORKISSA 20. HUHTIKUUTA joka on todella SUPER tilaisuus hänelle. Hasste on kova ja vaativa, mutta peukut on pystyssä ja hengessä olen EDIS TATLIN KEHÄKULMASSA!
Nyt "kirjoitetaan" EDIS TATLI historiaa, kun tuossa kuvassa siinä vieressä ollaan TARMO UUSIVIRRAN kirjan julkkareissa, ehkäpä vielä jossakin vaiheessa olen EDIKSESTÄ kertovan kirjan julkkareissa? Sitä historiaa tehdään vielä, vaikka ainesta löytyisi jo nytkin! Niin täytyy mun hiukan kuitenkin vielä mainita siitä painonhallinnasta, joka on ollut jo monen kymmenen vuoden projektini se on HALLINNASSA ja käynnissä, vain ystävieni GLAMOUR elämä ja vieraillut buffetpöydissä haittaavat sitä. En pysty kaikista kieltäytymään, tulee vaan mieleen vieläkin KAIKUWAARAN 25-vuotis PARTY viime viikoloppuna, siitä joutuu vieläkin selviytymään, jotta hankittu kilo olisi poissa...no sehän on sitä PAINONHALLINTAA!!!
6.4.2013 kirjoitettua....
Hyvää huomenta te neljä blogini lukijaa. Joo, teitä on jo varmuudella neljä, näin on minulle kerrottu. Sehän on ihan makeeta ja juuri eilen yksi lukijoistani sanoi "Hei Harri, miksi ei sinusta ole kuulunut mitään maanantain jälkeen, vai jäitkö oven ulkopuolelle siitä kevät ovesta ulos astuttuasi"? No täytyy kyllä todeta, että tämä viikko meni taas vilauksessa ja kevätpäivät ovat olleet huikeita, vaikkei lämpöasteet kovin korkealle vielä ole nousseetkaan. Mutta ollaan pienen jengin kanssa kyllä keskipäivän aikaan istuttu cafe Mellstenin terassilla kahvikupposten kanssa, naama aurinkoon päin, cafeen huovat jalkojen päällä, toppatakit vielä päällä, että tarkenee. Mutta hetken on lämpö kasvoilla jo antanut vinkkiä mitä tuleman pitää. Vähän vielä malttia, niin eiköhän se kevään lämpö hulvahda päälle ja kiedo kevät syleilyynsä! Ja sitten se ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tien kulkeminen? Mitä siitä nyt sitten sanoisi? Onhan sitä kuljettu, ainakin kohtuullisesti tällä viikolla. Tuulimäessä tullut käytyä treenaamassa ja hmmm, parissa buffetpöydässäkin vierailtua, enkä uskalla syyttää ystäviäni siitä, kun vielä tarjosivat niin maukkaat vierailut herkkumaailmaan eikä minulla ollut voimaa ja rohkeutta kieltäytyä siitä. Olen kuitenkin saannut taas kilon pois ja enään yksi kilo, niin olen taas samassa painossa kuin 1.1 vuoden alkaessa! Sehän olisi jo ihan hyvin. Voisin silloin ainakin sanoa, että en ole lihonnut vaan pitänyt painoni hallinassa! Painonhallinta olisi siis vahva puoleni!
Eilen vierailin Kaivopuiston rannassa cafe Carusellissa ja tapasin Seinäjoelta ja Ylihärmästä kotoisin olevan tämän päivän nyrkkeilytähden JUHO HAAPOJAN. Olen nähnyt muutaman hänen matsinsa ja tavannut noin pikapikaa kehän äärellä. Olen vahvasti pitänyt hänestä. Nyrkkeilijänä hän on taistelija kehässä. Hän on alemman raskaansarjan huippunyrkkeilijä, joka muutama kuukausi sitten otteli kovan 12 erän ottelun Euroopan Mestaruudesta erittäin hyvän, mestaruutta hallitsevan Puolalaisen kanssa Saksassa ja on otellut 24 ottelua häviämättä niistä kuin kolme.
Kehän ulkopuolella hän on huippusympaattinen, miellyttävä ja todella jalat maassa oleva kaveri. Siksi olikin miellyttävää ja todella hienoa, kun saatoimme istua hetken ihan face to face keskenämme. Vaihtaa hiukan kokemuksiamme nyrkkeilystä ja tuntea kuinka tämä laji ja BOXING kokemus tekee meistä "veljiä" ja nyrkkeilykavereita. Jos mun nyrkkeilyura aikoinaan oli kohtisuoraa ja nopeasti kohti ammattilaisuraa, on JUHON ura ollut hiukan vaikeamman alun jälkeen
kovaa taistelua ja tinkimätöntä treenaamista, kovaa tahtoa tehdä itsestään MESTARINYRKKEILIJÄ, sitä ei voi kuin ihailla. On suuri nautinto saada tutustua näihin tämän päivän tähtinyrkkeilijöihin. Kuulla heidän fiiliksistään. Heidän tiestään tässä kiristettyjen köysien maailmassa. Ja kuinka upeaa on havaita heidän fiksuutensa, miellyttävyytensä. Olen ihastellut AMIN ASIKAISEN uraa, hänen super sympaattista luonnettaan ja herrasmiehen käytöstään. EDIS TATLI on selvästi kiehtova persoona ja loistava nyrkkeilijä. Emme ole vielä hänen kanssaan kunnolla tutustuneet. NIKO JOKINEN myös kova taistelija ja hyvä nyrkkeilijä kehässä. Hänet olen tavannut enemmän ja useammin nyrkkeilykehien äärellä vuosien aikana, mutta emme istuneet vielä kunnolla face to face. ROBERT HELENIUSTA en ole myöskään kunnolla tavannut, mutta seuraan mielenkiinnolla ja parasta mahdollista toivoen myös hänen uraansa. BOXING siis on edelleen ja on ollut sitä mulle koko mun ikäni suuri juttu. Sitä ei voi tajuta oikeastaan kukaan, sitä itse kokenut kovin helposti, sitä kunnioitusta toista kehä GLADIAATTORIA kohtaan, joka on valmis astumaan sinne kirkkaasti valaistuun kehään kohtaamaan toinen huippuunsa trimattu taistelija silmästä silmään. Jotenkin olen ollut aina hyvin ylpeä ja hyvin otettu siitä, että olen saannut tutustua niin valtavaankin määrään, niin suomalaisiin kuin ulkomaalaisiinkin FIGHTEREIHIN ja MESTAREIHIN. Upeisiin nyrkkeilijöihin ja ihmisiin. He ovat mulle muistojeni kautta rakkaita ja suuria. Heistä olen kirjoittanut kirjassani, täällä blogissani, heistä on minulla kuvia kehässä ja kehän ulkopuolella. Ja nämä nyrkkeilyfiilikset tuntuvat vain pysyvän yllä ja huomaan seuraavani näiden uusien nyrkkeilytähtien edesottamuksia, toivovani heille hyvää elämää ja menestystä niin nyrkkeilykehissä kuin sen ulkopuolellakin, siitäkin huolimatta, että nyrkkeily on lajina niin kova ja armoton. Toivottavasti heidän NYRKKEILIJÄN UNELMANSA
toteutuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti