perjantai 4. joulukuuta 2015

ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta


Eilen ANNE-siskoni ja minä perheeni kera saatoimme ÄITIMME viimeiselle matkalleen!

Lepää rauhassa ÄITI!

Kävimme ruokailemassa perheen kanssa ja muistelimme ÄITIÄMME ja totesimme hänen saanneen eläneen PRINSESSA elämän monella tavoin lukuunottamatta viimeisten vuosien sairastumistaan. HÄN ehti täyttää kuitenkin 90 vuotta, jota kuitenkin ehdimme vielä juhlia!


Perheemme YRJÖ, HARRI, HILKKA ja ANNE PIITULAINEN. Äidin sylissä Annen Monika-koira.


HALAUS ensimmäisen ammattilaismatsin jälkeen Tukholmassa 11.11.1966

Näin se aika kulkee joudumme jättämän hyvästit rakkaillemme, läheisillemme ja ystävillemme, mutta voimme muistaa KIITOLLISUUDELLA kaikkesta hyvästä, jota kuitenken olemme saanneet kokea heidän kanssaan!










perjantai 30. lokakuuta 2015

ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta

Tänään kävin taas aanupäivällä treenaamassa Tuulimäen Boxingsalilla ja yllättävän raskasta edelleen. Alan kohta epäilemään, etten nuorru enään, enkä löydä enään parasta nopeuttani? Kotiin tullessani, tietenkin lounaan jälkeen, oli posti tiputtanut pahvisen kirjekuoren postilaatikosta eteisen lattialle. Avaan kuoren ja löydän sieltä uuden tuliterän KIVEEN HAKATUT kirjan. Heti kirjan kansi saa mut nostalgisiin fiiliksiin. KAITSU PAHLMAN jalkapallo-idolini no1 siinä kannessa. Ah, että seurasinkin paljon KAITSUN pelejä ja meistä tuli kaveritkin ja näimme aina silloin tällöin, niin kauan kun KAITSU oli vielä tässä elämässä mukana. Niin tämä kirja KIVEEN HAKATUT on kahden loistavan toimittajan ARTO TERONEN ja JOUKO VUOLLE hienoa kuttuuritekoa urheilulle ja entisille urheilutähdille. Tämä kirja on nyt jo viides. Edellä olevat kirjat ovat eläneet myös suositussa YLEN radio-ohjelmassa KIVEEB HAKATUT jo monen uoden ajan.Nämä kaverit käsittelevät suositulla tyylillä urheilijoiden elämäntarinoita omaisten, läheisten ja rinnalla kulkeneiden ihmisten kautta. Ainutlaatuista historiaa!




Tässä kuvassa toimittaja superpari
JOUKO VUOLLE ja ARTO TERONEN jotka minäkin tapasin kesällä Mellstenin Paratiisirannalla. Kundit olivat silloin tekemässä juttua JOMI LIMMOSESTA ja haluaisivat jutella minunkin kanssani. Olivat kuulleet, että olimme JOMIN kanssa ystävät! Kyllä, ystäviä ja minulle JOMI oli enemmänkin, nyrkkeilysankari, jota ihailin jo ihan pikkupojasta saakka!



Okei. Kirja on täynnä hienoja ja suuria urheilusankareita. Kirja on upea monipuolisessa urheilutarjonnassaan, niinkuin edellisetkin 4 kirjaa, mutta minulle sykähdyttävin oli tietenkin JOMI LIMMONEN. Luin juttua JOMISTA mielenkiinnolla, omia sanomisiani sekä kertomaani ja tunsin meneväni taas syvälle nostalgiseen nyrkkeilijän maailmaani ja toisaalta mua hymyilitti hiukan sanonta, että minut muistetaan nyrkkeilyvuosiltani aika räväkkänä viihdemiehenä kehässä ja kehän ulkopuolella. Joka tapauksessa JOMI LIMMONEN oli minulle ennen kaikkea nyrkkeilysankari ja ystävä kiristettyjen köysien maailmasta, jonka kanssa jaoimme tunnelmia sieltä, leireillä JOMI valmentajana, maaotteluissa JOMI kehäkulmassa avustamassa, minä kehän laidalla pikkupoikana katsomassa JOMI LIMMOSEN otteluja ja nyrkkeilyuran jälkeen tämä nyrkkeilijöiden välinen ystävyys jatkui monine tapaamisineen vuosikymmeniä. Tänä päivänä on muistot ja kaipaus. Muistan sinua JOMI edelleen! Muuten, kannattaa lukea KIVEEN HAKATUT kirja! JOUKOLLE ja TEROLLE henkilökohtaiset kiitokset nyrkkeilytähden muitamisesta! Nyrkkeilykulttuuria!

Ja kun siitä show-elämästä oli siinä kohdallani maininta, niin olihan siinä jotakin pohjaa....KAI PAHLMANIN vieraana legendaarisessa YRJÖNKULMASSA!












tiistai 13. lokakuuta 2015

ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta

Tänään aamulla kävin vaihdattamassa autooni talvirenkaat. Ja kuinka ollakkaan, on kesäinen ja aurinkoinen päivä. Talvirenkaat kuulostaa vitsiltä. Olin viime viikolla NIZZASSA. Siellä oli sateista ja harmaata, mutta myös lämmintä ja aurinkoista. Sekä JOHNNY HALLYDAY konsertti. Tämän reissun jälkeen en ole saannut itseäni takaisin salille treenaamaan. Olen siirtänyt sitä aina huomiseen, niin tein tänäänkin...huomenna! ONHAN PÄIVÄ VIELÄ HUOMENNAKIN sanotaan laulussakin!















Muutama kuva NIZZASTA:

Suositeltava hotelli

Vanhassa kaupungissa viihtyi terasseilla

Caputzino ja Banana Split

NIZZA illalla

Monte Carlo ja legendaarinen Cafe de Paris


Ihanaa seuraa Cafe de Parisissa...Muruni

JOHNNY HALLYDAYN konserttipaikka. 37000 ihmisen heino konserttihalli.

Minä ja Suomen Estrady Gladiaattori DANNY juuri hetkeä ennen JOHNNY HALLYDAY konserttia

Huikea JOHNNY HALLYDAY konsertti sai superlatiivit lentämään ranskalaisessa lehdistössä. Tämän 72 vuotiaan tähden 70 stadionkeikan kiertue sai alkunsa täällä Nizzassa ja siihen on jo myyty yli miljoona lippua etukäteen!!! Käsittämätöntä suosiota vuodesta 1958 uransa aloittaneella JOHNNY HALLYDAYLLA!

Näkemiin NIZZA. Oli hieno herkullinen, maistuva ja Rock and Roll matka!



tiistai 8. syyskuuta 2015

ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta

Tänään olin sporttitoimistossa pitkästä aikaa. Tuntuipa mukavalta istua kahvin ja croisantin kanssa henkisessä meetingissä. Sporttitoimistoon Isossa Omenassa, jossa Ison Omenan laajennusremontin  vuoksi on parkkihalli kokenut aikamoisen pienennyksen, joten sisään mahtuminen on päivällä lähes mahdotonta. Tänään kun jätin treeneihini menemättä, mua laiskotti, valitsin mieluummin vierailun tänne Sporttitoimistoon kahville. Syksy on saannut nyt alkunsa. On harmaata ja sateista. En taida pitää siitä. Se syö selvästi energiaani. Onneksi tämä syksy on Rock and Roll henkinen ja joka kuukausi on joku, jollei jopa kaksi Rock and Roll konserttia!

Se tuo selvästi lohtua nyt tähän harmauteen! Syyskauden kahvittelut cafe Kappelissa maanantaisin on lähtetynyt vahvasti käyntiin. Tämän liäksi käyn Tuulimäen Boxingsalilla loppuviikon treenaamassa ja taistelu vanhuutta vastaan on edelleen käynissä. Yksi asia miten voisin tätä harmautta vastustaa on tuo VIRTUAALINEN maailma kaikessa loistossaan ja sähköisellä glamourillaan. On siis olemassa tää mun BLOGI, FACEBOOK, TWITTER ja nyt vielä uutena mulle INSTAGRAM, jonne tosin päätin julkaista vain BOXING kuvia! Huomaan jo muuten selvästi, että tämän päivän harmaus on helpottamassa. Jo pelkästään ajatellessani tätä VIRTUAALISTA elämää glamourin virtuaalisessa loistossaan. Tulee ihan mieleen tarvitaanko oikeastaan muuta elämää. Jos alkaisin myös treenaamaan virtuaalisesti? Se olisi helpompaa ja paljon kevyempää, niin. painaisin vain tykkää nappia ja se olisi siinä.  Vau, elämä ei vaikuta enään ollenkaan harmaalta. Taidanpa hakea toisen kupin kahvia. Hyvä että tulin tänne Sporttitoimistoon tänään. Olen näin keksinyt ratkaisun. VIRTUAALINEN elämä! Ja sitähän harrastetaan ihan ympäri maailman. Miljoonat ja taas miljoonat ihmiset. Kas, kun en keksinyt aikaisemmin. I LOVE FACEBOOK, TWITTER ja INSTAGRAM, tykkään...tykkään Ja kuin pisteeksi tämän päälle kännykkäni ilmoittaa että toimttaja-legenda KAUKO-AATOS LEVÄAHO on tullut FACEBOOK kaverikseni!



tiistai 1. syyskuuta 2015

ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta

Niinpä niin. Nyt voidaan virallisesti kesän 2015 olevan ohi, ainakin täällä Suomessa. Eilen alkoi syyskauden kahvittelu tilaisuudet aina maanantaisin uskomattoman kulttuurillisessa cafe Kappelissa, Oli mukavaa nähdä taas ystäviä iloisissa tunnelmissa ja positiivista elämää pursuavina. Huolimatta siitä että niin monenlaiset negatiiviset uutiset päivittäin valtaavat TV:n uutiset. Tämä aamupäivä maannataisin on parituntinen ystävyyttä ja vain tapaaminen face to face ystävien kesken. Tänään onkin sitten vierailu Ruskikselle (Ruskeasuon liikuntahallin boxinsali) treenaamaan mm. JUHO TOLPPOLAN kanssa. Ensimmäiset treenit Ruskiksella tapahtuivatkin 1963, kun VN Viipurin Nyrkkeilijät siirtyi sinne pitämään harjoituksiaan stadikalta ja uusi hieno nyrkeilysali avattiin silloin siellä.

tiistai 18. elokuuta 2015

ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta

Niin, kylläpä aika on hupaa! Minunkin on pitänyt ylläpitää tätä blogiani lähes päivittäin. Mutta niinpä se on vaan jäännyt pitämättä. Ei sikseen, että tällä oikeastaan olisi ketään, jotka näitä juttuja odottaisi. Kunhan vaan omaksi ilokseni tätä kirjoittelen ja itselleni tälläistä olen mennyt lupailemaan. Viimeksi taisin kirjoittaa jotakin pikkuhiljaa elämisestä vai olisiko se ollut treenaamisesta sekä painonpudotuksesta? No nyt voidaan unohtaa se! Sillä sekin lupaus on unohunut! Viime viikon suurimman osan vietin MURUNI kanssa viehättävässä ja kauniissa Tallinnassa. Ruoka oli suuremmoista ja leivonnaiset uskomattomia!
Hienot ilmat suosivat terasilla istumista ja merenrantaa kävelemistä. Niin ennen näitä muutamaa SUGAR DAY päivää olin ehtinyt viettää Malagan matkan jälkeen 27 NOU SUGAR päivää ja olin ehtinyt laihtua 500 gramaa! No nyt joudun aloittamaan alusta + 2 kiloa painonnousulla. En aio murehtia tätä vaan lähden innolla ja positiivisesti ajatellen uuteen alkuun, uskoen hämmästyttävään tulokseen syyskuun aikana! Jolloin olen viettänyt yli 30 NOU SUGAR päivää ja kulkenut KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN tietäni.Olen nyt siis palannut KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN tielleni tai ainakin etsin sen tien alkua!
Nyt siis makea elämä on kohdallani taakse jäännyttä, kuljen tätä KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN tietäni. Ja ainakin mielikuvissani koitan välttää buffetpöytiä (muutamia vaarallisia ystäviä buffet-pöytineen) suljen kännykän, hylkään Facebookin, Twitterin, virtuuaalisen elämän houkutuksineen. Valitsen yllä olevan yksinkertaisuuden ja vaellan yksinäisyydessä KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN tietäni ja kun syyskuun viimeinen päivä koittaa, ennenkuin lennän NIZZAAN katsomaan JOHNNY HALLYDAY showta ja viettämään muutaman NIZZA-päivän, olen laihtut jälleen sen nyt tulleen 2 kiloa + 1 kiloa POIS!




torstai 6. elokuuta 2015

ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta

Niinpä se on! PIKKUHILJAA on tässä iässä jo mentävä. Esimerkiksi painopudotuksessa ennen meni, kuin hups vaan, muutama kilo, mutta nyt jälkeen 20:nen NO SUGAR päivän jälkeen olen saannut vain 500 grammaa pudotettua? Omituista? Treenitkin ovat alkaneet ja nekin tuntuvat neljän kuukauden paussin jälkeen raskaalta. Joudun selvästi aloittamaan kevyemmällä erämäärällä kuin aikaisemmin, eli 10 erän treenillä. Aika turhauttavaa ja neljä kertaa viikossa tuntuu olevan ihan tarpeeksi. PIKKUHILJAA siis mennään nyt eteenpäin!