HARRIN TAPAHTUMAT: LUMOAVA PÄIVÄ VAI LUMOTTU?

Syksy on taas tullut ja väriskaala luonnossa muuttunut suorastaan upeaksi. Olen oikeastaan aina nauttinut tästä luonnon ilmiöstä. Jos elät yksinkertaista ja väritöntä elämää, niin luonto värittää elämääsi, niin että voit olla melkein lumottu! Tänään katselen aamu-tv:tä ja maailma on täynnä hurjia uutisia. Tänään ei ole boxingpäivää ja treeniä Tuulimäen boxingsalilla vaan kahvittelupäivä cafe Torpanrannassa. Mielenkiintoista keitähän tänään tulee paikalle? On tää ihmeellistä? Mun tapani viettää elämää ilman että kuulun mihinkään yhdistyksiin, seuroihin tai poliittisiin järjestöihin melkoisen tarpeettomana eläkeläisenä, ilman sen suurempia saavutuksia ja menestyksiä tässä yhteiskunnassa, nauttii elämästä, kävelystä merenrantaa lumoutuneena syksyisistä päivistä. Kohta kuitenkin lähden ME KAHVITELLAAN tilaisuuteen tapaamaan glamourin ja säihkeen keskellä eläviä ystäviäni, jotka tuovat väriä vielä lisää tähän syksyn värikkyyteen. Voin todeta, niin kuin olen tuossa jo vuosikymmen sitten kirjoittamassa blogijutussa TAIDAN OLLA LUMOTTU.....eihän tää muuten ole mahdollista?



vuosikymmenen sitten kirjoitettua....
LUMOAVA PÄIVÄ. Heräsin taas aikaisin tänään aamukahville ja aamu-TV:n äärelle. Avasin läppärini ja jäin virtuaalisen elämän lumoamaksi liian pitkäksi aikaan. Koska päivä ehti valkenemaan, ennenkuin ehdin lähtemään Tuulimäen boxingsalille treenaamaan. Sillä aurinkoinen päivä lumosi minut ja mieleni. En voinnut vastustaa kiusausta lähteä kävelemään merenrantoja pitkin Tapiolaan. Ja, AH, mikä yllätys, miten lumoavaa se olikaan! Meri kimalteli auringon paisteessa kuin kesällä. Mutta luonnon värikylläisyys keltaisine vaahteranlehtineen, kuparinpunaisine pensaspuineen, syksyn tummanvihreine väreineen jatkoi lumoustani. Kävelin nappikuulokkeet korvissani ja lumoava Rock and Roll, rakkauslaulut legendaaristen artistien esittäminä soljuivat korviini, niin etten voinut olla ajattelematta. Olenkohan jotenkin lumottu? Kun tämä päivä tuntuu niin lumoavan ihanalta? Enhän mä tässä kuitenkaan tee muuta kuin kävelen yksinäni tätä merenrantaa pitkin kohti Tapiolaa? Olen melkoisen tarpeeton tässä yhteiskunnassa, joka ei kuulu mihinkään yhdistyksiin, seuroihin eikä poliittisiin järjestöihin. Ei siis yhtään mihinkään. Olen vain yksi äijä, joka kävelee merenrantoja pitkin, lumoutuneena päivästä ja elämästä. Ilman mitään erityistä syytä. Ilman merkitystä. Ilman suuria aikaansaannoksia. Mun täytyy olla lumottu! Tai sitten tämä päivä vain on lumottu! No mitä tätä enempää funtsimaan. Nostetaan peukkua. Hieno päivä ja elämä rokkaa!