Kun katselee näitä vanhoja blogijuttujani vuosien takaa huomaan kuinka aika suorastaan juoksee karkuun, niin ettei meinaa mukana pysyä. Nyt kaipaan, että Tuulimäen boxing sali taas aukeaisi ja pääsisin jatkamaan taisteluani vanhuutta vastaan. Nyt se on tämän vallitsevan tilanteen takia harjoittelua on jäänyt jo pari kuukautta väliin (sali ollut kiinni), ja pelkään todella alkavani ränsistyä ja että aloittaminenkin on kohta vaikeata? Ja kaikesta tuntuu olevan todella kauan. Se oikeastaan ihmetyttää ja sitten kun luen esimerkiksi 23.1.2015 kirjoittamaani juttua, niin kyllä se laittaa miettimään tätä elämää?
Niin moni ystävä on jo poissa? Tulee mieleeni kuinka arvokasta olisi nyt tavata vielä niitä kavereita jotka ovat vielä täällä "maanpäällisissä kehissä" mennä juomaan kuppi kahvia, päivittää tapahtumia tähän päivään....tässä riittääkin minulla tavoitetta tähän kevääseen sekä tulevaan kesään 2021 ja samalla toivotaan, että olot normalisoituisivat ja selviäisimme kukin tahoillamme tämän päivän haasteista....se ei ole aina helppoa, olit sitten nuori tai iäkkäämpi...haasteita riittää....
 |
| ILMO LOUNASHEIMO käymässä cafe Mellstenissä! Että meillä oli taas kerran mukava tapaaminen. ILMOA muistaen. |
23.1.2015 kirjoitettua ....
Tämä päivä tuntuu hyvälle. Saan edelleen elää, olla mukana elämässä. On perhe ja ystävät. On vielä innostusta, iloa ja toiveita, esimerkiksi kesän odotus, joka tuo taas Mellstenin Paratiisirannassa cafe Mellstenissä aurinkoisia hetkiä. Ei ole enää mitään suuria toiveita, VAIN ELÄMÄÄ niin kuin Irvin Goodmanin laulaa, biisi mistä olen aina pitänyt, niin kuin olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja elämän pohtimisesta. Niin NOSTALGIAA sitä mahtuu kyllä paljon mieleeni, sillä se on ollut myös osa elämääni, mutta siihen kuuluu aina TÄMÄ PÄIVÄ ja sen eläminen! Yksi amerikkalainen kuuluisa ajattelija on kirjoittanut; elämässä on kaksi huoletonta päivää, eilinen ja huominen. No onko se niin vai ei, en ala sitä enempää pohtimaan, en ole niin suuri ajattelija, tulipahan tässä vain mieleen kun katsoin.....
Itseasiassa hämmästyin, kun Facebookissa tuli ilmoitus Suomen Mestaruuskilpailuista. Katsoin vuosilukua ja ynnäsin että siitä on 50 vuotta, kun minä seitsemäntoista vuotiaana menin ensikertaa miesten SM-nyrkkeilyihin Helsingin Messuhalliin!
Ilta-Sanomat ja lehdistö teki siitä aikamoisia juttuja. Ja faija sanoi minulle, että älä välitä tämä on vain kilpailujen markkinointia. Koitin olla parhaani mukaan välittämättä tästä ja siitä ilmapiiristä, joka vallitsi silloin Messuhallissa mun noustessa kehään ja kuullessani huutoja, "Lyö se poika isänsä syliin" " Ei se mikään oo, sillä on vaan faijansa nimi"....oli ehkä hiukan vaikeaa ja hämmentävää ymmärtää silloin tuo antipatia ja jonkinlainen vihamielisyys buuauksineen matkalla kehään.
Kohtasin ensimmäisessä matsissa HV:n KILLE PÖLLÄSEN ystävän ja nyrkkeilykaverin. Olimme jo kerran aikaisemminkin nyrkkeilleet keskenämme Helsingin Tarmon salilla. Olimme harjoitelleet parilla leirillä keskenämme ja ystävystyneet. Vuosia myöhemmin kiersin tanssilavoilla näytösotteluissa ja KILLE oli toinen vakituinen sparrikaverini niissä. Meillä oli hyvä ja läheinen ystävyys KILLEN kanssa kunnes hän muutti Amerikkaan, jonka jälkeen emme ole nähneet. Surukseni olen kuullut KILLEN sairastelleen siellä viime vuosina. Joka tapauksessa KILLE....50 vuotta tästä!
Ja KUNDIT....50 vuotta tästä SM kilpailuista! Hitto, että ootte kaikki mulle merkittäviä. 50 vuotta sitten oli makeeta olla joukossanne!
