Kyllä tää mun elämä on yksinkertaista ja yksitoikkoista? Kun luen blogikirjoitusta vuodelta 2013 tasan kuusi vuotta sitten, huomaan että sama 10 kuukauden periodi on edessä. Taistelu vanhuutta vastaan jatkuu. Ajan tiimalasissa aika vähenee, mutta edelleenkin olen kuitenkin mukana elämässä. Rock and Rollia ja treenaamista edessä. Kahvittelua maanantaisin cafe Torpanrannassa kavereiden kanssa ja tuntuu, että yksinkertainen elämä on edelleen mielenkiintoista ja jännittävää. Futiskausi on lähtenyt käyntiin jo monessa maassa ja tulen seuraamaan tietysti sitä ja tänään luin BARCELONAN hävinneen ensimmäisen pelinsä LA LIGASSA yllättäen? Olisiko NAYMARIN paluu Barcaan sittenkin paikallaan ja toisi taas kolmikolle MESSI, SUAREZ ja NEYMAR maali-iloittelun kohdalleen?
17.8.2013 kirjoitetttua......
Menipä viikko taas nopeasti, vaikka olen tavallaan sairaslomalla, eli estynyt treenaamasta Tuulimäen boxingsalilla. Olen kuitenkin kävellyt ja viihtynyt rannalla cafe Mellstenin terassilla. Imenyt itseeni positiivista meri-ilmaa ja hengessä valmistautunut suoriutumaan seuraavan 10 kuukauden itselleni asettamastani treeniohjelmasta. Jatkamaan taisteluani vanhuutta vastaan. Ymmärtäen, etten pysty kuitenkaan pysäyttämään ajan tiimalasissa valuvan hiekan vähenemistä. Sitä paljonko sitä on jäljellä, on tietenkin arvoitus? Eikä se nyt mua niin paljon kiinnostakkaan. Kysymyksenä onkin nyt seuraavan 10 kuukauden periodi. Treenaamista, elämää, Rock and Rollia ja tapaamisia ystävieni ja varmaankin tutustumista joidenkin uusien tuttavuuksienkin kanssa. Eli mielenkiintoinen ja kiinnostava uusi periodi edessä. On jo jonkin verran tapahtumia, joita olen buukannut kalenteriin, mutta paljon olen jättänyt tilaa tapahtumille ja tapaamisille, joita saattaa tulla eteeni tämän periodin aikana. Tänään käveltiin MURUNI kanssa pitkän kävelykierroksen stadissa ja Kaivopuiston rantaa kävellessä, vastaani tupsahti YOKO ONO. Tervehdimme toisiamme kätellen ja vaihtaen pari sanaa toistemme kanssa. Olenhan BEATLESIEN ja JOHN LENNONIN ihailija ja diggari. Istuimme cafe ESPLANADIN terassilla salaatilla ja katseltiin Espaa ja ihmisiä niinkuin turistit konsanaan. Käveltiin Korkeavuorenkatua cafe CARUSELLIIN sen terassille cafe Lattelle. Mukava päivä MURUNI seurassa. Englannin liiga ja Espanjanliiga sai tänä viikonloppuna taas alkunsa ja se saa minulta taas varauksettoman innostuksen aikaiseksi ja mielenkiinnolla tulen sitä seuraamaan. Ensi viikko jolloin olen vielä sairaslomalla, olen buukannut muutamia menoja ja ruokailuja ystävien kanssa ja taitaapa vielä torstaipäivä olla ainakin osittain vapaana. Eilen katsoin boxingia TV:stä Savonlinnasta, jonne mun piti mennä paikanpäälle katsomaan, mutta tämä pieni Jorvin vierailu muutti vähän lähiviikkojen suunniltelmia. Näin kuinka EDIS TATLI oli taas loistava ja tyrmäsi suurella helppoudella tummaihoisen vastustajansa. EDIS TATLI on matkalla kohti huippuotteluja. Odottelen sitäkin suurella mielenkiinnolla. NIKO JOKINEN hävisi kovassa ottelussa vastustajalleen pistein, mutta silti hänkin saattaa vielä nousta huippuotteluihin mukaan ja taistelemaan titteleistä kiristettyjen köysien maailmassa. 2.9. käynistän jälleen KAHVITTELUPÄIVÄN, jossa tapaan kavereitani kahvikupposen ja tarinoiden äärellä. Nyt kahvittelupäivä on aina MAANANTAISIN ja paikkana on cafe KAPPELI. Tässäkin taas pientä sosiaalista kanssakäymistä ja tarkoitusta tavata ystäviä ja uusia tuttavuuksia FACE to FACE tälläisenä virtuaalisena aikakautena, jossa voit tykätä vain pienellä hipaisulla painamalla tykkää nappia esimerkiksi FACEBOOKISSA, sen tarvitsematta merkitä sen enempää. Tää aikakausihan on niin hulvatonta, ettei tunnu, että kenelläkään olisi aikaa pysähtyä kunnolla, nauttia tästä hetkestä, tästä päivästä, kun on kiire olla pätevä, toimelias, menestyvä ja näkyvä tahollaan. Siksi itse yritänkin ymmärtää tämän päivän arvon, tämän hetken arvokkuuden. Enkä yritäkkään ajatella pitemmälle kuin tämän 10 kuukauden periodin elämisen sen jokaisella mahdollisella elämän alueella. Sillä aikaa Espanjan ja Englanninkin liiga futiksessa taitaa saada jo ratkaisunsa, joten on siinä seurattavaa, ja taitaa olla yli 40 kahvittelu maanantaita, 148 boxingtreeniä, tapaamisia ja konsertteja, ym.ym.seuraavan 10 kuukauden aikana. CHELSEAN peli alkaa kohta, joten enköhän toivota teille taas hyvää viikonloppua ja onnellista ja hauskaa elämää kaikille, toivottavasti se on näin. ELÄMÄ on ARVOITUS....mutta mielenkiintoista ja jännittävää!!!
Boxing is My Life - Harri Piitulainen: Harrin elämän käänteitä alkaen vuodesta 1960, nykypäivän Virtual Boxingstar ja Kehäkulmaeläkeläinen jatkaa kommentointiaan, kuvia Harrin albumeista, otteluväläys Göteborgista 1967 (Ruotsin viimeinen ammattilais-ilta) ja Nettikirja Elämäni Poltinmerkit, joka kertoo elämästä nyrkkeilyuran jälkeen.
lauantai 17. elokuuta 2019
tiistai 13. elokuuta 2019
ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta
No onpa taas hauska juttu, kun luen blogissani 13.8.2014 kirjoitettua juttua....OLEN LAIHDUTUSKUURILLA.... Ensin kuitenkin tätä päivää....
No eilen kahviteltiin kavereiden kanssa cafe Torpanrannassa, sitä ennen olin käynnyt säilyttämässä tuntumaa siihen lajiin, jota nuorena olin hetken "harrastanut" ja se on jäännyt edelleen "päälle", mutta niin myös painonhallinta juttu? Se on ollut todella mielenkiintoista. Kymmeniä vuosia olen tutkinut oiketa ruokavaliota ja olen melkein löytänyt sen. Yksi juttu mikä sitä haittaa, juuri kun olen löytämäisilläni sen KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN TIEN pään alun, joudun menemään buffetpöytien äärelle jonkun ystävän houkuttelemana. Yksi vaarallisimmista, huolimatta siitä, että hänen seurassaan on lystiä on tämä kuvassa oleva MASA VON ELM! Kuuluisa Kuvakirjataiteilija ja Rock and Roll valokuvaaja....Tänäänkin hän on kutsunut FLOWER GARDENIIN iltapäivälounaalle! Siinä ei hyvin käy, vaikkakin tiedän, että siellä on super herkullinen tarjoilu....Yks hauska juttu on myös tänään aamupäivällä?
Tapaan Lauttasaaren historiikkia tekemän toimittajan ANTTI MATILAISEN ja Stadi Slangin toimittajan KARI KEMPPISEN, jotka haluavat tutustua paikkaan mun hoikalta ajalta ja nähdä paikan jossa työntelin kiviä aikoinaan, voin näyttää paikan, tosin kiviä ei enään ole, vaikka niitä oli silloin 45 kappaletta, NIIN NE ON POISSA, haa, mutta tilalle on tullut KILOJA! Tavataan PASSEOSSA...olisikohan siellä hyviä possumunkkeja....
13.8.2014 kirjoitettua....
Hyvää huomenta. On päivän päivityksien aika. Aloitetaan vaikka nyt ensin tästä blogista ja juodaan kuppi kahvia ja yksi aivan ihana vadelma/vanilja viineri. Ai, mistäkö tiedän että se on ihana. No, kun se on jo toinen. Taivas on harmaa, mutta lämpötila edelleen lämmin tässä partsilla istuessani. Tänään on sitten tiistai ja pitäisi olla pyöräilypäivä vielä tänään, sillä ihan vähän puuttuu kilometrejä kesän pyöräily tavoitteestani, joka muuten viime kesänä jäi uupumaan 40 kilometriä. Onneksi on kuitenkin vielä kesää jäljellä (tätä elokuuta), jotta saisin nyt tänä kesänä suoritettua sen mitä en viime kesänä saannut. Sinänsä sillä ei ole niin suurta merkitystä, koska tässä vaiheessa elämää sitä joutuu toteamaan kuinka valtavasti asioita on jäännyt tekemättä ja suorittamatta tavoitteista huolimatta. En voi antaa todellakaan itselleni mitenkään kiitettävää arvosanaa, mutta en voi myöskään valittaa, että tämä elämä olisi ollut jotenkin tylsää ´tai tapahtumaköyhää. Päin vastoin. Elämä ansaitsee kyllä kiitettävän arvosanan. Niinkuin tämä Kakku-Keisarin vadelma/vanilja viinerikin. Jos en nyt katso sen pitemmälle kuin eiliseen, niin on todettava, että sekin oli ihan loistava päivä sinänsä. Aamupäivä treenit Kisahallissa yhdessä HARRI MERTASEN kanssa ja sitten treenin jälkeen HESBURGERISSA Boxing Hamburger Meal ja kuulumisien vaihtoa tämän toisen HARRIN kanssa. Olen tyttyväinen siitä, että hänen kuntonyrkkeilyharrastuksensa, joka alkoi KISAHALLISSA joskus 2000 luvun alussa opastuksellani on hänellä innostuksella jatkunut. Olisiko mahdollista, jos hakisin vielä kupin kahvia yhden ihanan vadelma/vanilja viinerin. Eihän se ole mitenkään kohtuutonta, sillä viime kauden painonpudotus tavoitteeni onnistui lähes tavoitteiden mukaan. Ei nyt kuitenkaan ihan, mutta lähes kuitenkin. Ja nythän on alkanut vasta uusi kausi ja tämän kesän 7 kilon poistamiseen on aikaa taas 10 kuukautta! Huomatkaa muuten muki josta juon kahvia. TAISTELIJAN MUKI Taistelen ylipainoa vastaan. Sain tämän mukin kuntonyrkkeilyvalmennettaviltani jo vuosikymmeniä sitten heidän nähtyään uhrautuvaisen taisteluni ylipainoa vastaan. Joo, ja taistelu sen kun jatkuu! Mutta nyt ollaan siis uuden 10 kuukautisen treenikauden edessä, joten vielä voi vähän joustaa ja hakea kupin kahvia ja yhden ihanan vadelma/vanilja viinerin vielä. Tänäänhän on myös urheilupäivä vailla vertaa. EM Yleisurheilukilpailut alkaa. Illalla UEFA SUPER CUP Real Madrid-Sevilla. Se on henkistä herkkua! Taitaa olla ihan HERKKU päivä tänään!
HARRI MERTANEN ja minä eilen KISAHALLISSA!
keskiviikko 7. elokuuta 2019
ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta
Tasan kuusi vuotta sitten kirjoitin mainiosta kesäillan vietosta jossakin Sipoossa. Treenikausi oli alkanut Tuulimäen Boxingsalilla, niin myös ja nyt seurana ANTTI ÖRHLING joka on kuntonyrkkeily valmennettavani jo 1990 luvulta...huh, siis kuinka aika kulkee....Eilen ALLSÅNGISSA TV:ssä oli taas kerran loistava ilta Tukholman Skansenilla. SE posittivisuus ja ihmisten innostuneisuus on todella ilahduttavaa. Olin siellä minäkin pari vuotta sitten katsomassa livenä sitä Muruni kanssa. Se oli valloittavaa. Eilisessä TV lähetyksessä siellä oli erikoisvieraana LARS BERGHAGEN joka taisi olla ensimmäisiä juontajia ALLSÅNGIN alkuaikoina. Nyt hän oli yleisön joukoossa ja sipaisi välillä kyyneleitä silmäkulmastaan ihmisten laulaessa bändin ja kuoron kanssa hänen suosikkilaulujaan. Kerrottin hänen kiertävän nyt 50-vuotis uran kiertuetta. Niin tässä tuleekin yks juttu, yks tarina....se taisi olla LARS BERGHAGENIN alkutaivalta silloin, kun me olimme samalla keikkapaikalla EMETISSÄ, lähellä Kokkolaa. Oli hieno kesäilta ja paikka jossa olimme oli tupaten täynnä. Minä en ollut siellä laulamassa vaan näytösnyrkkeilemässä! Me kaveerasimme silloin siellä ja sain hänen levytyksensä PICKO TROBERG. Sympaattinen ja lämminhenkinen kaveri. Tämä jäi ainutkertaiseksi tapaamiseksi vaikka sanottiin keikan jälkeen VI SE....
7.8.2013 kirjoitettua....
Istun jälleen partsilla kahvikupposen ja aamiaisen kera. Olen noussut jo varhain ja katsellut ilokseni kuinka aurinkoinen päivä on tulossa. Taidanpa pitää rantapäivän tänään Mellstenin Paratiisirannassa. Eilen aamupäivällä kävin treenaamassa Tuulimäen boxingsalilla ja sain seuraakin HARRI MERTASEN tullessa myös sinne harjoittelemaan. Viime viikonloppuna lauantaina oli muuten hauska ilta jossakin Sipoossa ja sen paikallisen Venekerhon tiloissa, jossa oli Hawaijin Party sekä THE STEELERS niminen bändi esiintymässä.
Bändissä soittivat tässä kuvassa viereltäni katsoen ERKKI SUTELA,PEKKA WIRMAN,SEPPO "Suntsi" JÄRVINEN, TEUVO GRÖNROOS ja etualalla MURUNI Hawaiji Party illassa. Saimme ihan kohtuullisen määrän Rock and Rollia, nautimme, söimme ja rokkasimme yöhön myöhään lämpimässä kesäillassa meren äärellä.
Tapasin siellä myös yhden suomalaisen Rock and Roll suosikkini jo 60-luvun alusta lähtien ja kuulin hänen alkaneen aktiivisen keikkailun jälleen hänen jäätyään siviilityöstänsä eläkkeelle. Hän on Suomen Rock and Roll Kuninkaaksi valittu ROCK-JERRY, joka tuntuu olevan edelleen loistavassa vedossa ja Rock and Roll svengaa hänen esittämänään villisti.
Kuvassa minä ja ROCK-JERRY vaihdetaan kuulumisia, puhutaan Rock and Rollista ja myös kuntonyrkkeilytreeneistä, johon ROCK-JERRY miettii tuloa mukaan. Se olisi kyllä ihan Rock and Roll! Näin tänään tiistaina päivä jatkuu ilman boxingtreenejä, mutta taidan sittenkin lähteä pyöräilemään Kauppatorille kahville ja takaisin tullessa jäädä vähäksi aikaa Mellstenin Paratiisirantaan istumaan. Ei muuta kuin hyvää tiistaipäivää hyvät ystävät ja arvoisat lukijat, kuulinpa eilen että olen saannut yhden blogini seuraajan lisää, teitähän on jo ainakin viisi,vau! Hyvä TEUVO!
Kuvassa HARRI MERTANEN eilen Tuulimäen Boxingsalilla.

torstai 1. elokuuta 2019
ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta
KESÄAAMU HURMAA...Niinhän se on että Mellstenin Paratiisiranta ja kesäaamut hurmaa edelleen. Ja se että tapaat yllättäen ihmisiä ja ystäviä vuosikymmenienkin takaa ja vaihdat kuulumisia, tapaat ja kuink elämä tänä päivänä sujuu! Eilen tapasin ainutlaatuisen Mellstenin Paratiisirannan Kuningattaren MARIA GUTZENINAN ja kohta olen menossa tapaamaan Jäämeren Kuningasta ex-painimestari PEKKA HJELTTIÄ cafe Mellstenin terasille.Itseasiassa alkaa olemaan jo kiire, mutta se tärkein KESÄAAMU HURMAA edelleen!
1.8.2014 kirjoitettua.....
Leijun edelleen kesäaamun hurmaavissa tunnelmissa. Vieressäni soi EAGLESIEN Hotel California, iso kuppi kahvia ja chapata sämpylä lautasella. Tuuli humisee puissa ja olen hurmaantunut! Kesäaamu hurmaa! Vaikka tänään onkin muutama aste alempi lämpötila kuin esimerkiksi eilen, mutta tarkenee edelleen kylpytakki päällä varjoisallakin parvekkeella. Eilen muuten olikin sitten pyöräilypäivä ja kävin siellä Kauppatorilla vanhaan tapaani kahvilla ja lihiksellä. Kantaväkeä oli paikalla SEIJA SARTTI & AARNO LAITINEN sekä aina yhtä pirteä ja nuorekas, jo vuonna 1951 Viipurin Nyrkkeilijöihin liittynyt säveltäjämestari HEIKKI SARMANTO. Minä ehdin häntä vain 4 vuotta aikaisemmin Viipurin Nyrkkeilijöiden jäseneksi. Ihan tarkasti ottaen 30.5.1947! Takaisin pyöräillessäni jäinkin sitten pariksi-kolmeksi tunniksi MELLSTENIN PARATIISIRANNAN cafe Mellstenin terasille Espoolaisten rantakuninkaallisten seuraan! Mutta sitten yksi mukava yllätystapaaminen siellä, joka oli suuri ilo pitkästä aikaa.
Tapasin nimittäin ex-rallimestarin, tyylikkään ja ihailemani MARKKU ALENIN. Siitä onkin pitkä aika kun ollaan viimeksi tavattu. Olikin hienoa nähdä MARKKU ALEN edelleen tyylikkäänä, nuorekkaana. Ei näköjään vuodet pure "äijään" ja vauhtikin on ilmeisesti tallella! Hyvä MARKKU!
Tänään mulla onkin sitten taas BOXING päivä ja aamu alkaa Kisahallissa ja jatkuu Mellstenin Paratiisiranassa ja sitten kello 16.00 näin tuosta Hesarista ESPAN Lavalla olisi taas yksi legenda ja ystävä, "vanha" asiakkaani Ravintola Anita & Harrista EERO KOIVISTOINEN! Yritänpä ehtiä EEROA moikkaamaan. Viimeksi nähtiinkin lentokoneessa, oltiin jostakin tulossa, muistelisin että Roomasta tai sitten jostakin muualta, vaihdettiin kuitenkin muutama sana silloin kuulumisia ja lupasinkin tulla joku kerta kuuntelemaan JAZZ-mestarin keikkaa! Onko se sitten tänään?

maanantai 29. heinäkuuta 2019
ELÄMÄNMENOA Harrin Keheäkulmasta
TÄNÄÄN KAHVITELLAAN niinkuin viisivuotta sitten, mutta nyt cafe Torpanrannassa. Helteet hiukan helpottivat ja ollaan taas normaalimmissa lämpötiloissa. Heinäkuun viimeinen kahvittelu ja ensi maanataina onkin sitten myös paluu Tuulimäen Boxingsalille. Viime maanantaina kävi JANI TUKIAINEN kahvittelemassa ja tuossa alla onkin hauska kuva JANISTA ja RUMPALISTA cafe Mellstenin terasillta heidän treeninsä jälkeen 30.7.2014...
Tänään onkin sitten KAHVITTELU päivä cafe Carusellissa. Heinäkuun viimeinen helteinen kahvittelu! Tosin eilen taisin lukea iltapäivälehdistä että Superhelteet ovat tulossa? No eilen oli myös pyöräilypäivä ja pyöräilin mm. Soutustadionin mainioon Regatta kahvilaan kahville ja uunituoreen korvapuustin syömään. Herkullista! Paikkahan on yksi stadin ihanimmista mestoista. Mellstenissäkin kävin kahdestikin päivän aikana. Illalla, kun olin viennyt tyttöni futistreeneihinsä, ajoin vielä cafe Mellstenin töpötaydelle terassille istumaan ja ihailemaan tämän helteisen päivän iltaa meren äärellä. Sitten koinkin superyllätyksen, kun kaksi ex-kuntonyrkkeily valmennettavaani tuli uimasta ja kertoivat olleensa vanhassa kesäleiripaikassa treenaamassa. On aina hienoa kuulla kuinka harrastus boxingiin on jatkunut, vaikka minä en olekkaan enään aktiivisesti mukana kuin omassa treenaamisessani. Kaverit olivat RUMPALI MARKO LEHTINEN. Hänen lempinimensä tulee siitä, että hän on Hevibändi rumpali ja hänen kätensä käyvätkin kehässä ja säkkiä lyödessä nopeasti. Toinen kavereista oli RUMPALIN henkilökohtainen valmentaja, personal trainer JANI TUKIAINEN. Vaihdoimme kuulumisia ja kaikki tuntui olevan kundeilla hyvin. Sovimme että vierailen Ruskiksella treenaamassa heidän treeneissään joku kerta syksyllä, kun heidän treeniryhmällä alkavat taas vakituiset treenit!JANI TUKIAINEN & MARKO LEHTINEN
lauantai 27. heinäkuuta 2019
ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta
Eilen tapasin kaksi vanhanajan kunnollista urheilutoimittajaa. Aikamoisen uran jo tehneet ja sitä edelleen jatkamassa. Me tapasimme herrojen toimittajien JOUKO VUOLLE ja ARTO TERONEN kanssa tietysti Mellstenin Paratiisirannassa cafe Mellstenissä. Ja aiheesta JORMA "Jomi" LIMMONEN. Munhan pitäisi varoa tälläisia hienoja tapaamisia!
Sillä tälläiset tapaamisethan suistaa mut nostalgian aallonharjalle hetkessä ja sitten se on menoa aina vain pitemmälle nostalgiseen mereen, joka on laaja. Sana nyrkkeily laukaisee tunnemyrskyn! Kun siihen sitten lisätään nimiä ELIS ASK, PURTSI PURHONEN, STEN SUVIO, GUNNAR BÄRLUND, OLLI MÄKI ja niin edelleen. Se on menoa. Nostalginen tunnemyrsky jää päälle! En oikein tiedä pitäisikö mun nyt JOUKOA ja TEROA syyttää taas tästä nostalgia myrskystä, vai vainko ymmärtää, olen määrätyllä tavalla nostalgisuuden vanki?
Nostalgisuus joka tunkeutuu tähänkin päivään. Nyrkkeily joka liittyy jo syntymääni. 30.5.1947 kun synnyin liitti isäni mut Viipurin Nyrkkeilijäin jäseneksi samana päivänä. Helsingin Sanomissa oli pieni uutinen: Uusi tähtinyrkkeilijä on syntynyt!
Isäni YRJÖ PIITULAINEN, NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI, nyrkkeilylegenda.
Hän taisi antaa minulle nyrkkeilyn synnyinlahjaksi. Ehkä sitä silloin tietämättään?

Joka tapauksessa eilen illalla nostalgisessa tunnemyrskyssä en voinnut olla katsomatta faijani vanhoja nyrkkeilykuvia. Miettimättä tarinaa. Nettikirjaa jonka olen kirjoittanut isästäni ja antanut sen silloin julkaistavaksi BOXING.FI sivustossa, kun siellä silloin piti tätä nettisivustoa nuori ja miellyttävä MIIKA FORSSTRÖM. Se julkaistiinkin siellä nimellä YRJÖ PIITULAINEN NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI.
Seura-lehden HANNU TEIDER oli nähnyt sen siellä ja lukenut. HANNU TEIDER kirjoitti siitä sen olleen arvokasta historiaa ja kirjan olevan mielenkiintoinen. Sitten se ei ollutkaan yht`äkkiä enään siellä. Sain kuitenkin MIIKA FORSSTRÖMILTÄ linkin mitä kautta sen voi lukea. Eilen sitten laitoin linkin Facebook sivulleni ja yllätys, yllätys, tänään iltapäivällä istuessani Ison Omenan cafe Retrossa pysähtyy herrasmies kohdalleni ja kertoo eilen nähneensä linkin Facebook-sivulllani. Hän kertoo tavanneensa isäni. Sanoi hänen olleen herrasmies. Kerron että niin boxarit siihen aikaan olivat. Niin ja eiköhän he antaneet meillekin vaikutteita siihen. Hmm, sitten aloin miettimään, Kyllä isäni ansaitsisi kirjan huikeasta ja loistavasta nyrkkeilyurastaan ihan oikeasti, eikä vain näin netissä. No mulla olisi tässä ihan valmis kässäri, olis hienoja kuvia. Kukahan olis kiinnostunut sen julkaisemaan? Vaikka tämä saattaa kyllä olla vain mun nostalgisen tunnemyrskyn aikaansaannoksia? Ei pitäisi puhua nyrkkeilystä, muistella loistavia nyrkkeilykavereita, mestareita ja nyrkkeilytähtiä. Sankareita minulle. Ne vaikuttavat minuun vieläkin liiaksi! Parempi elää vain tätä päivää rauhassa. Kahvitellen jossakin merenranta terassilla antaen auringon säteiden hyväillä minua. Koittaa unohtaa nostalgia ja nyrkkeily! Mahdotanta?

maanantai 22. heinäkuuta 2019
ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta
PAINEITA...otsikko saa tietysti ajattelemaan, että nyt aamu-TV:ssä luvataan yli 30 asteen lämpötilaa tänne Suomeen. Mutta kun olin juuri Mallorcalla jossa lämpötila nousi 40 +asteeseen, ja siitäkin selvittiin, niin en ole siitä huolestunut. Nämä paineet ja otsikko on neljän vuoden takaa, kun salitreeni läheni ja olin huolissani miten treeni tulisi menemään kesän ja paussin ja kesäkilojen jälkeen. Nyt tänä kesänä ei ole vielä paineita treenaamisesta sillä siihen on vielä kaksi viikkoa aikaa. Tosin noiden kilojen kanssa on edelleen paineita. Olen nyt viime päivinä koittanut olla vegetaarisella linjalla, syömällä kaura-jäätelöä mansikoiden kanssa, mutta tuntuu kuin tämä vegetaarinen kaurajäätelö paketti iltapalana ei pudottaisi painoa. No keksin kyllä vielä ratkaisun ja oikean ruokavalion....luultavasti? Tänään maanataina kahvitellaan taas kavereiden kanssa cafe Torpanrannassa ja kuulen tarinoita menneeltä viikolta ystäviltäni, jotka elävät säihkeen ja glamourin sävyttämää elämää. Joten viikko alkaisi ilman suuria paineita....kaksi viikkoa aikaa treenikauden alkuun....
22.7.2015 kirjoitettua
Istun jälleen partsilla aamukahvin ja lihapasteijan kanssa. Aamu näyttää aurinkoiselta. Olen käynnyt jo pienen kävelylenkin tyttöni dogin MILON kanssa. Itseasiassa ihanan rauhallinen aamu. Katson vihreänä edessäni avautuvaa luontoa. Hmm, voisin hakea toisen kupin kahvia ja toisen lihapasteijan kun maistuu niin hyvälle. Pieni hetki! No niin jatketaan. Huomaan, että ajatukseni täyttää jo ensi maanantaina alkava treenikauteni ja paluu Tuulimäen Boxingsalille. Mulla on ollut nyt pitkä paussi sieltä.
Olen aika kauhuissani. Jaksankohan edes sen normaalin treeniohjelmani 13 erää? Tuskin. Lähteekö vasensuora säkkiin vielä terävästi. Tuskin.Olen ostanut uuden hienon digitaalisen vaa`an punnitsemistani varten. Hah, nyt en kyllä uskalla ottaa edes sitä vielä paketista. Ties vaikka kaikki digitaaliset lukemat menisivät epäkuntoon ja mun on vaikea uskoa, että mä olisin niin paljon LIHONNUT? Ehkä on parempi odottaa muutama kuukausi ennenkuin katsoo totuutta silmiin, eli digitaalisia painoindexiä uudelta vaa`alta! EU kamppailee paineiden alla Kreikan ja muiden ongelmien kanssa ja mnä puolestani tunnen myös paineita paluusta ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN TIELLENI. Tässä on selvästi jotain samaa Kreikan kanssa. Ei millään haluaisi nyt hyväksyä velvoitteita eikä pakoitteita, joita paluuni ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tielle vaatisi.
Ja huomenna olisi taas kahvittelu Cafe Carusellissa KAHVI KAVEREIDEN kanssa parin viikon paussin jälkeen, kun olin siellä MALAGASSA viettämässä Muruni kanssa lomaa. Torstaina YLEN JOUKO VUOLLE haluaa haastatella minua JOMI LIMMOSESTA johonkin ohjelmaan. No kuulen siitä sitten torstaina enemmän. Aihe JOMI LIMMONEN on hyvä ja saa hyviä muistoja mieleen, siitä kun oltiin vielä hoikkia.
Sitten on vielä pakko suositella, ennenkuin joudun sinne ASKKEETTISUUDEN ja KURINALISUUDEN TIELLENI, jos käytte Pariisissa, niin käykääpä ihmeessä ravintolassa LA COUPOLESSA. Me käyttiin siellä kuuluisan kuvakirjataiteilijan ja Rock and Roll valokuvaajan MASA von ELMIN kanssa syömässä Chateaubriadit. Kyllä oli maistuvat.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg)

+JANI+&+MARKO.jpg)