Sunnuntaiaamun rauhallisuutta on mukava katsoa ja aistia partsilta. Pupu juoksee yksinään tuosta pihan poikki. Iso todella iso kuppi kahvia edessäni, pari voileipää ja Beatlesian I FEEL FINE soi ja kertoo samalla että näinhän se on!Eilen olin muuten yhden kaverin ERKKI PEUSSAN 80 vuotis päivillä ja "äijä" joka on pitkänlinjan sporttimiehiä, suunnistaja ja hiihtäjä näytti kuinka urheileminen ja itsensä hoitaminen voi tuottaa tuloksia, jota me jokainen voidaan ihailla ja ottaa vaikka esikuvaksi. ERKKI voisi hyvin kirjoittaa elämäntapa kirjan kuinka säilyä 80 vuotiaaksi saakka kunnossa ja elämänmyönteisenä!
Olipa mukavat partyt. Kakkua tuli kyllä maisteltua liikaa, mutta kun se oli niin hyvää!
Sitten kun ajeltiin Rajamäeltä illalla
pois ja oli niin kaunis ihana ilta niin
ajoimme Kaivopuiston Ursulaan juomaan kahvit sekä syömään katka-
rapuleivät merenäärellä. Ja kun kerran menossa oltiin, niin sitten vielä drinkille Haukilahden Paviljongin terasille. On muuten yksi hienoimmista terasseista. Samalla kuulin, että aamupäivällä pienkoneen kuljettaja, joka oli pudonnut Haukilahden edustalle oli kuollut. Kyllä tää elämä on niin uskomatonta. Samalla kun voi olla kaikki niin hyvin ja on hyvä fiilis, voi tapahtua onnettomuuksia ja tapahtumia, jotka päättää tämän elämän vaelluksen ja kokemisen yhdessä hetkessä!
Ehkä siksi onkin syytä nauttia tästä hetkestä ja taidanpa kuunnella Beatlesien I FEEL FINE kappaleen vielä kerran ja valmistautua tänään pyöräilypäivään kiitollisena elämästä!
Hyvää sunnuntaipäivää taas kaikille 4:lle blogini lukijalle. Nauttikaa päivästä, niin ja sitten vielä, mitenkähän vieläköhän OLLI SAARELA seuraa minua? Eipä oo TWITTERI enään kertonut mulle mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti