perjantai 4. toukokuuta 2012

SEBASTIAN K

Onpa taas tänään ollut vilkas päivä joka alkoi jo KAHVITTELULLA cafe Carusellissa aamupäivällä ja vasta vähän aikaa sitten pääsin kotiin. Viestejä ja meilejä oli odottamassa. Ja niihin mennäkseni, niin ensimmäiseksi, ihmettelet varmaan otsikkoa SEBASTIAN K. No kerronpa että SEBASTIAN K on huippuravuri siis hevonen, jonka omistaa BERTIL KNUTSSON. BERTIL KNUTSSON oli minun promoottorini 1966-1969 ammattinyrkkeilyilloissa Ruotsissa. Silloin hänellä oli nyrkkeilijöitä tallissaan kunnes ammattinyrkkeily kiellettiin Ruotsissa 1.1.1970 lähtien. Nyt hänellä on monien muiden kasino-bisneksiensä lisäksi laadukas huipputalli ravihevosia. Meidän piti oikeastaan viime viikonloppuna mennä katsomaan BERTILIN kanssa näitä FINLANDIA AJOJA, mutta flunssa yllätti hänet, joten se jäi väliin, kunnes tänään siis kuulin tästä hienosta voitosta täällä Suomessa. Onnittelut tietysti BERTILILLE!Keväällä maaliskuussa oltiin Göteborgissa viettämässä iltaa Rock and Rollin parissa katsomassa ja kuuntelemassa JERRY WILLIAMSIA, josta BERTIL 80v. totesi "HAN ÄR BRA" vaikkei varsinaisia Rock and Roll diggareita olekkaan. Hieno ilta joka tapauksessa. Olen BERTIL KNUTSSONISTA usein kirjoitellut, hän on ollut tärkeä ihminen minulle ja on loistavaa että ystävyys on säilynyt vuosikymmenien ajan! Mikäpä olisi tähän juttuun sopivampi kuva kuin kuva BERTIL KNUTSSONISTA palkintopystin kanssa! Tämän lisäksi SEBASTIAN K kuittasi voitostaan 110 000 euron ykköspalkinnon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti