Itse olen kirjoittanut 2001 " En pysty pysäyttämään ajan kulkua, mutta voin nauttia sen ohikiitävistä hetkistä"
8.5 maanantaina päivä alkoi vierailulla Munkkiniemen Pihlajalinnassa, jossa tukkeutuneet korvani puhdistettiin sinne taas vuoden parin aikana kertyneestä moskasta ja kuulen taas hyvin, sillä muutama päivä oli tosi hiljaista. Nyt istun autosssa kuunellen ihanasti soivaa musiikkia. Aurinko paistaa joka tarkoittaane sitä, että Cafe Torpanrannassa HEI ME KAHVITELLAAN maanantain päivän kahvittelu kavereiden kanssa saa ensimmäisen terassi kahvittelun kesässä 2023. Samoin saa alkunsa myös tämä ELÄMÄNMENOA bloggaamiseni.
9.5 istun hurmaavalla Haukilahden Paviljongissa sen terassilla katsoen edessäni olevaa venesataman näkymää. Hiukan tuulee, mutta ilma on kuitenkin lämpöinen. Ei lämmin. Aamulla olin taas treenaamassa Toppelundin nurtsilla oman tälläisen ikämiehen kevennetyn varjonyrkkeily treenin. Oikeastaan sen selvittäminen ei ole tärkeätä. Sillä mitään ihmeellisiä tavoitteita ei enään ole. Kunhan nyt mieli ja kunto pysyy "jengassa". Olen koko elämäni pohtinut elämää ja elämääni monilta kanteilta. Olen epäonnisunut monasti, vaikka myös menestynytkin. On vaikeaa tässä iässä, kun tämän kuun 30. päivä täytän 76 vuotta. On se kyllä jo sellainen ikä, että pistää miettimään. Miten sitä eläisi, jotta elämä vaikuttaisi vielä mielenkiintoisalta? Perhe, Muruni, lapsemme Jessica ja Jerri ja heidän elämänsä heidän kumppaniensa kanssa on tietysti tärkeää. Voin vain toivoa hyvää ja onnisunutta elämää heille.Kun itse jotenkin kun katsoo omaa elämäänsä taaksepäin, josta olen kirjoittanutkin kaksi kirjaa. Toinen on Nyrkkeilijän Unelma ja toinen Elämäni Poltinmerkit, jota ei oikeastaan ole koskaan julkaistu myyntiin, mutta se on olemassa ja sitä löytyy kyllä tietoa blogisivuillani, jota olen pitänyt jo kymmeniä vuosia, Lähinnä omaksi mielenkiinnoksi ja kirjoittamisen pitämisestä ja yllä pitämiseksi. Pidän kirjoittamisesta vaikken olekkaan saannut siihen minkäänlaista opetusta ja koulutusta. Ehkä tämä lause ja ajatukseni jonka myös jo kauan kauan aikaa siten olen kirjoittanut "TEE TYHJÄSTÄ MIELENKIINTOINEN ELÄMÄ" sitä hyvin kuvailee! Nyt siis on alkamassa kesä 2023, joka tulee olemaan 76,des kesä kohdallani. Mitä se pitää sisällään? Varjonyrkkeilytreenejä Toppelundin nurtsilla eli Vihreässä Temppelissä niinkuin rockstar JYRKI69 sitä on nimittänyt. Kahvittelua jengin kanssa cafe Torpanrannassa maanantaisin ja Haukilahden Paviljongissa torstaisin. Mitä muuta? En oikein osaa sanoa... ELÄMÄNMENOA ja ajatuksia elämästä, ketä tapaan, ketä kohtaan, miten treenit menee.....niin ja ELÄMÄNMENOA....
Niinpä, oli mukava tavata Markus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti