perjantai 25. huhtikuuta 2014

KESÄAIKAAN: KÄVIN HUIPULLA

Pääsiäinen meni nopeasti ja vauhtia tuntuikin olevan ihan tarpeeksi. Pääsiäisen lopuksi kävimme MURUNI kanssa pari päivää vähän kävelemässä Tallinnassa, katsomassa sen historiallisia rakennuksia ja kirkkoja. Käveltiin Piritalle  rantatietä pitkin, puistoissa sekä istuttiin kahviloissa nauttien aurinkoisista päivistä. Ja käytiin huipullakin, Radisson Blu hotellin 24:ssä kerroksessa olevalla terasilla juomassa lattet. Huhtikuu alkaa olla lopuillaan ja kesä tekee tuloaan. Toukokuu on mulle ollut jo aina sellainen kesäkuukausi, vaikka usein puhutaan vasta keväästä. Pyöräilykauteni on saannut alkunsa. Kevyt lenkkeily rannoilla. Boxingtreenit alkaa olla Tuulimäessä taas tältä kaudelta treenattu. 15-20 treeniä ja olen kiintiöni tehnyt, oikeastaan hiukan ylittänytkin tällä kaudella, joten voin ihan hyvällä mielellä valmistautua kesän viettoon. KESÄAIKAAN, niinkuin tuo otsakkeenikin kertoo. Mitä kaikkea kesä tuo eteeni, ihmisiä ja tapahtumia? Olen utelias, niinkuin aina eämän suhteen, mitä se tuo tullessaan. Keitä tapaan ja mitä koen. Toukokuussa täytän 67 vuotta, mutta ainakaan vielä mikään ei ole hengessä muuttunut. Olen sama innostunut ja yhä, ainakin vähän, lapsellinen, enkä tunne vielä paljonkaan oppineeni tästä elämästä, vaikka olen sitä ehtinyt jo monella tavalla kokeakkin. Maailman meno kummastuttaa monella tavalla. On sotia, on taloushuolia maailmalla. Valtataisteluja ja rikkauksien haalijoita, köyhyyttä sekä puutteellisuutta. Tuntuu, ettei maailmakaan ole vielä oppinut kaikkea tai sitä tärkeintä, että voisimme elää rauhassa, rakastaa toisiamme, olla ystävällisiä ja rakaentaa ja elää maailmassa, jossa kaikilla olisi hyvä olla, oli sitten huipulla tai ei! Hmm, no ei mun nyt pitänyt näin pohdiskeleva olla, vaan ajatella vain yksinkertaisesti KESÄAIKAA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti