Tänään pyöräilin aamupäivällä Tapiolaan, jossa FUNKY BURGERISSA (sporttibaari), mikä sopi tietysti hyvin urheilullisille miehille. Söimme siellä poikani JERRIN kanssa sporttilounaan, JERRIN tullessa salilta treenaamasta. Lounaan jälkeen pyöräilin Mellstenin Paratiisirantaan cafe Mellstenin terasille kahville. Tänään yllättävää kyllä, ei muita eli vakioporukkaa näkynyt paikalla. Jäinkin sinne sitten pitemmäksi aikaa istumaan ihanaan auringonpaisteeseen. Se lämmitti jo mukavasti kasvoja. Katselin merta, kuuntelin sen loisketta, lintujen laulelua rantapuissa.
Välillä huomasin vaipuvani lähes pieneen torkahdukseen. Olin yksin, mutten yksinäinen. Ajatukset soljusivat taas kerran auringon lämmittämänä pikkuhiljaa. Huomasin suunnittelevani ajatuksissani kesän kunto-ohjelmaani. Uskoin selvästi ajatuksissani voivani laihtua kesän aikana muutaman kilon, pyöräillessä ja lenkkeilessä pitkin merenrantoja? Saatta kyllä olla vain auringon ja hyvänolon lämmittämiä ajatuksia. Joka tapauksessa, ihana elämän yksinkertaisuus saavutti mieleni. Tunsin ajan pysähtyneen. Meren aaltojen loiske, tuulen hiljainen humina, lintujen laulu rantapuissa. Aika on tässä ja nyt!
Elämä on tämä hetki! Tunnen hetken arvokkuuden ja oman pienuuteni, arvottomuuteni, sen etten ole tässä nyt mitään. Vain yksi äijä terassilla. Ihanassa auringonpaisteessa. Ensimmäinen päivä, jolloin tunnen auringon todella lämmittävän poskipäitäni. Huomaan, että nautin. Luulenpa ettei päivä vaadikkaan muuta päivitystä, kuin toteamuksen AURINKOINEN PÄIVÄ!
Vanhaa poisettavaa käyttöjärjestelmää:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti