torstai 10. tammikuuta 2013

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASSA 10.1.2013

Hyvää torstaipäivää te kaksi blogini lukijaa. Nyt täytyy tässä kertoa, että viikko on taas vilahtanut ihan älyttömän nopeasti, ilman että on tapahtunut oikeastaan mitään. Olen viettänyt hyvin harmaata ja väritöntä elämää koko viikon. Käynnyt aamupäivisin vähän treenaamassa Tuulimäen boxingsalilla, Isossa Omenassa Ciao Caffeessa salaatilla ja nauttimassa päivällä ajankulumisesta ilman mitään syytä, kuin vain olla. ELVIS PRESLEY joka pari päivää sitten olisi täyttänyt 78 vuotta, on sanonut että suurin taito elämässä on saada aika kulumaan kun
elämässä ei tapahdu mitään. Taidanpa hakeakin kupin kahvia ELVIS-mukiini "Kuninkaan" muistoksi. Onneksi muuten huomenna on taas kahvittelupäivä cafe Torpanrannassa jossa tapaan joukon ystäviäni joilta ei glamouria ja sykettä puutu elämästä. Kuulen varmaankin taas uskomattomia tarinoita elämästä ja tapahtumista siinä. Maltan tuskin taas odottaa sitä.
Ennen kuitenkin huomista, lähden kohta tapaamaan yhtä pitkäaikaisinta rakastettuani, jonka kanssa minulla on ollut koko elämänaikäinen lämmin ja kiihkeä suhde. Joku voisi sanoa jopa intohimoinen! Kyllä tämä elämä on ihmeellistä, vaikka ei tapahdu mitään, niin silti aika menee nopeasti, ilman että edes 100 grammaa olisi kiloistani pudonnut viikon aikana. Paljonkohan MATTI HIETANEN on taas laihtunut viikon aikana? Okey, elämä jatkuu, TORSTAI ON TOIVOA TÄYNNÄ sanotaan....jäänpä toiveikkaana odottamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti