perjantai 4. tammikuuta 2013

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASSA 4.1.2013

Niinkuin kaikki vuodenvaihteen julkaisut ja blogit tarjoavat laihdutus ja diettiohjelmia sekä tarinoita ONNISTUNEISTA suorituksista, niin teen myös minä tässä ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASSA.
Tänään oli sitten vuoden ensimmäinen KOHOKOHTA eli kahvittelu "jengin" kanssa cafe Torpanrannassa. Ja "ÄIJIÄ" oli taas iso nippu ja kaksi LADYÄ , Kuningatar ELISA ja ILPO KOIVUNEN osoitti suurta rohkeutta tuomalla viehättävän vaimonsa mukaan, näinkin villiin äijäporukkaan! Joten suhteessa 27/2, ihan hyvä! Ehkä se paranee vielä vuoden mittaan. Ainakin toivoa ja uskoa asiaan riittää. Ja siitä USKOSTA, siitä voinkin antaa nyt loistavan esimerkin. Palaan tähän vuoden alun teemaan, laihduttamiseen ja sen onnistumiseen. Minulla on tarjota teille aivan loistava esimerkki onnistujasta sekä lohdutuksena toinen hiukan pienemmästä onnistujasta.
MATTI HIETANEN siinä vasemmalla kuvissa, TUL:n nyrkkeilyn ex-päävalmentaja, Suomen Nyrkkeilyliiton just eläkkeelle virasta jäännyt Toiminnanjohtaja, ex-nyrkkeilymestari ja uusi ainutlaatuinen laihdutusguru. Hän on osoittanut uskomatonta TAHTOA ja USKOA ajalla 14.8.2011-4.1.2013 laihtumalla 32,0 kiloa!!! Kun sensijaan siinä oikealla puolella oleva tuntematon henkilö on samalla ajalla laihtunut vain 300gr. Joka kuitenkin keräsi siinä yllä olevat palkinnot siitä suorituksesta, kannustukseksi, että jatkaisi taistelua kiloja vastaan. Sen sijaan MATTI HIETANEN saa eri julkaisujen antaman ONNISTUJA palkinnon, 100 erilaista buffetpöytää lahjakortin. Ja uskon, että varmasti tämä UUSI ja SALSKEA MATTI HIETANEN antaa teille henkilökohtaisen lahdutus-ja diettiohjelman halutessanne.
Muitakin suuria ja glamourin täytteisiä tarinoita ja uutisia kuulin Torpanrannassa. MARKKU LINDSTRÖM uskoo yhä HIFK:n menestykseen. LASSE LIEMOLA oli edelleen energisessä vedossa. ENSIO PETRELL kävi ekaa kertaa kahvittelemassa, mutta olemme toki tutustuneet jo vuonna 1962 kehän äärellä ja kehässäkin. Joten kyllä se vuosi tästä lähtee käyntiin! Olen uskoa täynnä....laihtuminen on mahdollista! HYVÄ MATTI HIETANEN! Yllä olevassa kuvassa NALLE ABRAHAMSSON ja ENSIO PETRELL minä siinä kundien välissä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti