ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 17.2.2010

Istun jälleen Tapiolan Waynes Coffeen ikkunapöydässä katsellen kuinka ulkona sataa hieman lunta. Vau, lunta! Eihän sitä ole satanutkaan moneen päivään! Mun piti mennä treenaamaan, mutta vaihtaessani treenivaatteita päälleni pukuhuoneessa huomasin että treeni collegehousuni olivat jäänneet kotiin. Aluksi vähän harmitti, mutta koska olin nuhassa, joka iski yllättäen minuun eilen, niin ehkä olikin vain hyvä että housuni olivat unohtuneet ja päivän treenit jäivät väliin. Mullahan ei ole sinänsä minnekkään kiire. Ei ole ottelua edessä eikä suunnitelmissa. Oikeastaan mukavaa kun ei ole mitään suunnitelmia tai pyrkimyksiä mihinkään. On vain tämä päivä, tämä hetki! Joitakin juttuja on tuossa kevään ajaksi sovittu. Pieniä trippejä jotka vievät mut poisd Espoosta ja stadista! On lohduttavaa että ollaan jo yli helmikuun puolenvälin. Se tietää sitä että kevät lähenee. Kuukauden päästä aurinko alkaa jo lämmittämään. Lumet sulavat pois ja vihreä maailma alkaa tekemään paluutaan. Se ehkä on yksi asia jota odotan. Ja tietysti sitten kesä! Rantapäivät biitsillä! Aurinkoisia kahvitteluja merenranta terasseilla. Silti en tunne että sinnekkään olisi mitään kiirettä. Tämä päivä ja tämä hetki on kokemisen arvoista. Ja nämä boxingtreenit, perheeni, kahvittelut kavereiden kanssa täyttävät päivät miellyttävästi omalla rauhallisella elämänrytmillään! Uteliaisuuteni tulevaan pitää kyllä mielenkiintoni yllä. Olipa muuten hyvä että tänään jäivät treenini väliin. Tunnen itseni rentoutuneeksi ja päivä tuntuu jännittävän kiehtovalta. On makeeta istua tässä katsellen ihmsiä jotka tuossa ulkopuolella kävelevät ohitseni. Mietin tässä mitä sitä vielä haluaisi? En keksi oikeastaan mitään kummallisempaa kuin terveyttä jotta voisi jatkaa tällä tavalla. Rakkautta ja kivoja hetkiä perheeni kanssa. Tapamisia kavereiden kanssa ilman muuta tavoitetta kuin ilahduttaa ja antaa sekä kokea yhteenkuuluvaisuutta sekä ystävyyttä! Olen nyrkkeilijä, siis entinen. Nyrkkeily on kuulunut koko elämääni yhtenä osana minua. Olen ylpeä siitä! Vaikka aktiiviura on jo kaukana se kuulunee mukaani myös tänäänkin kaikkine muistoineen ja ystävineen. En ehkä haluasi elää sitä uudelleen, mutta en varmasti haluaisi etten olisi sitä kokenut. Olihan siinä taikaa! Mutta vaikka olen elännyt nyt jo 6 vuosikymmentä, niin olen uskomattoman kiinnostunut tästä 7:nestä meneillään olevasta vuosikymmenestäkin. Edelleen nyrkkeilystä. Treenaaminen tuntuu loistavalta jutulta. Joudun ehkä tyytymään 4-5 kertaa viikossa treenaamiseen ja vain 12 erän harjoitussessioihin, mutta en ole luovuttanut ajatusta että erämäärät vieä nousisivat! Rakkaus on yhtä tärkeää kuin nuorempanakin. Ja ystävyys, elämän suurimpia rikkauksia, on tärkeää! Tässä oikeastaan se mitä tulee mieleen mitä vielä toivoisin tältä 7:neltä vuosikymmeneltä! VAIN ELÄMÄÄ....EI SEN ENEMPÄÄ....nousee mieleeni IRWIN GOODMANIN ja VEKSI SALMEN loistava laulu! Palaan taas jonakin päivänä!