maanantai 28. heinäkuuta 2014

ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta


 HOLA! Istun partsilla edessäni kuppi kahvia nauttien pehmeästä kesäaamusta. Hyväilevän pehmeästä kesäaamusta! Nyt pitäisi alkaa mun syyskauteni. Siis treenien suhteen Tuulimäen boxingsalilla TÄNÄÄN! Minulla on ollut runsaan kuukauden paussi siitä. Tuntuu kyllä aika kauhealta ajatukselta. SYYSKAUSI? Treenit boxingsalilla? Kesä on ollut todella hieno. On se vaan ihmeellistä, että vielä 67 vuotiaana voi edelleen nauttia niin kesästä. Ihan kun niitä ei olisi jo kokenut tarpeeksi? Yleensäkin, että vielä löytyy asioita mistä nauttii, mistä on utelias ja mitä odottaa on yllättävää? Nyt olen kyllä tänään eniten utelias siitä, kun Tuulimäen boxingsalin pitäisi aueta tänään ja tiedän Tuulimäessä olleen remontin kesän aikana ja boxingsalikin siellä siirrettiin uuteen paikkaan, ihan omiin tiloihin, vain pelkäksi boxingsaliksi ilman punttisalia, onko remontti tullut valmiiksi? Taidanpa ensin aloittaa aamun rauhallisesti viemällä auton huoltoon, kävellä Tapiolan torille munkki kahville, sitten käydä kurkkaamassa Tuulimäessä mikä tilanne? Ja jos todellakkin, sali on kunnossa ja treenattavissa, alan psyykkaamaan itseäni ottamaan sen vakavan askeleen kohti KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN TIETÄ kohden ja mennä vaikka iltapäivällä kokeilemaan muistanko vielä miten Boxingia treenataan ja ennen kaikkea vieläkö jaksaisin normaalin 12 eräisen treenini? No tässäpä taas tähän päivään! Paluu ainakain blogikirjoittamisen pariin on tehty. Ensimmäinen päivän paluusta SYYSKAUTEEN!




keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta

 
Nyt kun Juhannus on ohi ja pitäisi olla täysi kesä, lämmintä ja aurinkoista, niin mitä vielä. No täytyy olla nyt vaan malttia, niin eiköhän ne lämpimät päivät ole vielä edessä. Vähän niinkuin sanotaan, parhaat päivät ovat vasta edessä. Mikä sanonta tuntuu kyllä aika mahdottomalta ajatukselta, kun ihminen vanhenee ja ja on eläkkeellä, niin miten ihmeessä sitä enään voi sanoa,, että parhaat päivät ovat edessä. Vaikka toisaalta, ehkä jollakin tavalla, kun itseään vähän jallittaa, voi niinkin ajatella. Tai ehkä on parempi lopettaa ajatteleminen kokonaan ja keskittyä tähän päivään. nauttia siitä sellaisena kun se eteen avautuu ja nähdä elämä positiivisesti tämän päivän fiiliksien mukaan. En ajattele ollenkaan tuota harmautta, enkä laita shortseja jalkaan ulos mennessäni ja lähtiessäni kahvittelemaan cafe Caruselliin. Missä kahvittelemme koko kesän aina keskiviikkoisin 10.30-12.30! SE on muuten kyllä yksi loistava juttu. Edellinen treenikauteni sai siis päätöksensä ennen Juhannusta ja nyt on aika pienen kesäloman ja paussin BOXING treeneistä. Pyöräilyä ja kävelyä rannoilla oli sitten helteistä ja aurinkoista tai ei. Elokuun alussa palaan taas normaaliin päiväjärjestykseen ja aloitan uuden kauden uudella innolla ja vanhoilla tavoitteilla 10 kuukautta vähintään 148 BOXING treeniä, joka siis tarkoittaa TAISTELU vanhuutta vastaan jatkuu. SE on muuten loistojuttu! No loppujen lopuksi, näin lyhyellä periodilla ajatellen elämä vaikuttaa kuitenkin mielenkiintoiselta  ja odotan kaikkea taas suurella innolla.  Joten jäädään viettämään kesää, koitetaan nauttia siitä sellaisena kuin se on mahdollista. Ei ajatella liikaa, uskotaan vain siihen, että TÄMÄ PÄIVÄ on loisto juttu ja huominen saattaa tuoda  vaikka mitä, AURINKOA, LÄMPÖÄ ja RAKKAUTTA.....onhan nyt SUMMER TIME!
                                                                                                                                       KUNTONYRKKEILYÄ syksyllä 2014 alkaen 1.9-20.12.2014 e-mail harripiitulainen@gmail.com




                                                                                                                                                                  
 CALLE CHYDENIUS ja minä Tuulimäen Boxingsalilla yhteisen treenin  jälkeen:                                                                                                                                                                                                 
JYRKI69 ja CALLE CHYDENIUS treenaamssa!



KALEVI KANTO ja PERTTI URA Tuulimäen boxingsalilla treenamassa 



HARRI MERTANEN treenaamassa Tuulimäen Boxingsalilla

tiistai 10. kesäkuuta 2014

ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta

Eilen lipsahdin taas treenisalin puolelle, vaikka BOXING kauteni periaatteessa olisi jo tehty. 10 kuukautta ja 148 treeniä. Ja pitäisi keskittyä rantaelämään Mellstenin Paratiisirannoilla ja stadin loistavilla merenranta terasseilla oikeaan sosiaaliseen elämään tämän virtuaalisen elämän vastapainoksi. Ja mitä nyt kuulenkaan aamu TV:stä? Sää on tänään epävakainen ja vaihteleva. Heh, sehän on kuin minä nuorena! No mutta pointti on se, (näin sanoisi tähän filosofian Mestari ESA SAARINEN) että koska on suuri sateen mahdollisuus, niin taidanpa lähteä tänäänkin vielä kerran hiukan boxbox Tuulimäen Boxingsalille. Sen jälkeen voin mennä katsomaan Mellstenin Paratiisirantaan onko rannan KUNINKAALLISET taas paikalla. Eilen olivat ainakin siellä suurella joukolla. Huomenna onkin kahvittelupäivä cafe Carusellissa! Kello 10.30-12.30! Tervetuloa mukaan.
Joo ja sitten onkin torstai toiveita täynnä kun alkaa MM-jalkapallo BRASILIASSA . Ja sehän yksinkertaistaa tämän elämän kuukaudeksi jalkapallon pariin ja seurantaan. Joten niinkuin varoitin, elämäni saattaa olla melkoisen yksinkertaista. Rantaelämää, kahvittelua merenranta teraseilla ja futista ainakin seuraavan kuukauden! Saapa nähdä vieläkö jotain muuta tähän elämään voisi mahtua?
Eiköhän aleta verryttelemään, pelit alkaa torstaina!

perjantai 6. kesäkuuta 2014

ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta

Hyvää huomenta. Tuntuupa hyvälle taas kesäaamu parvekkeella kuunnellessa lintujen sirkutusta ja aistien tätä kesäaamuista rauhaa. Tällä viikolla alkoivat keskiviikko kahvittelut cafe Carusellissa loistavan ilman suosiessa meitä kahvittelijoita. Treenikausi boxingsalilla on taas oikeastaan ohi ja nyt on vuorossa pyöräilyä, kävelyä ja rantaelämää Mellstenin Paratiisirannassa.  Edessä siis kesä ja yksinkertaista elämää ilman sen kummempia suunitelmia kuin edellä kertomani.Joten tästä lähdetään kesänviettoon sellaisena kuin päivät eteeni aukeaa. Se millainen siitä tulee on ihanan arvoituksellinen. Sitä alan nyt seuraamaan ja koitan pitää blogia ajan tasalla, mutta varoitan kyseessä on siis yksinkertaista elämää KESÄAIKAAN!

maanantai 12. toukokuuta 2014

ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta

Neljä ei tarkoita mun kohdalla 4 erää vaan 4:jää treeniä tällä viikolla. Huomenna ja kolmena muuna päivänä Tuulimäen Boxingsali saa minusta treenaajan, sillä eihän tää KESÄAIKA meinaa nyt millään saada alkuaan? Toisaalta se antaa minulle hyvän mahdollisuuden saada boxingkauteni tarvittavat treenit vielä tehtyä ennen toukokuun loppua ja ennen KESÄN ja rantakauden alkua. Tänään kahviteltiin jengin kanssa cafe kappelissa ja oli ihan Rock and Roll! Joten näin lyhyesti toivotan hyvää viikonalkua! Palataan asiaan!

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta

Tulevana perjantaina ammattinyrkkeillään taas stadissa ja Helsingin Urheilutalossa. Sitä ennen täytyy minun mennä treenaamaan Tuulimäen Boxingsalille, koska päivä ei niin kovin kesäiseltä tänään tunnu, joten sinne monta kymmentä metriä maan alle, sitten hikoilemaan. Ehkä en ole siellä ihan niin tulessa kuin EDIS TATLI näyttää tuossa kuvassa olevan! Ei muuta kuin peukut pystyyn EDIS TATLIN ja muidenkin illan boxareiden menestykselle.!

lauantai 3. toukokuuta 2014

ELÄMÄNMENOA Harrin Kehäkulmasta

En voi KUITENKAAN VIELÄ sanoa että vihdoinkin olisi kesä. Olen taas ollut liian malttamaton ja odottanut liikoja ilmojen lämpenimisen suhteen. Kuvassa Helsingin sääyliopiston sääproffesorit tekevät tutkimuksiaan ja vakuuttivat minulle, että 14.5 alkavat ilmat lämmetä yli 20 asteiseksi. No sitä jään nyt sitten odottamaan ja painun tänäänkin sitten sinne monta kymmentä metriä maan alle treenamaan vähän boxbox. Siellä kyllä tulee lämmin. Ennenkuin siis lämpöasteet nousevat yli 20 asteen kahvitellaan edelleen cafe Kappelissa nyt ja vielä parina seuraavana maanantainakin. Sitten kesäkuun alussa siirrytään kahvittelemaan keskiviikkoisin cafe Carusellin terasille merenrantaan aurinkoterassille. Ennenkuin lähden treenaamaan niin luin suureksi harmikseni, että ROBERT HELENIUKSEN suunniteltu paluuottelu ensi lauantaiksi Saksassa oli peruuntunut. Sen sijaan iloa tuo  EDIS TATLIN noustessa jälleen kehään 9.5 Helsingin Urheilutalon kehässä puolustumaan INTERCONTINENTAL titteliään italialaista vastustajaa vastaan. Uskoisin, että Urheilutalossa on melkoisen tiivis ja kiihkeä tunnelma tämän upean ja karismaattisen EDIS TATLIN noustessa kehään!


Kiihkeää tunnelmaa "vanhan käyttöjärjestelmän" aikaa Helsingin Urheilutalossa: