tiistai 13. helmikuuta 2018

HARRIN KEHÄKULMASTA: HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ!


Eilen illalla palasin "korkean paikan" leiriltäni Madeiralta Funchalin kaupungista mistä RONALDO on syntyisin. Tietysti vierailin tämän loistavan jalkapalloilijan CR7 Museossa ja itse asiassa kävelin jokainen päivä myös sen ohi kävelylenkilläni. Marinan rantakatua pitkin vanhaan kaupunkiin ja käveltyäni nyt Funchalia pitkin poikin tein monia hämmästyttävän hienoja löytöjä, kulttuuri joka viehätti. Tapasin sattumalta yhden englantilaisen herrasmiehen ollessani syömässä ja hän kertoi olevansa jo kolmattakymmenttä kertaa Madeiralla. Myös supersympaattinen LAURI "Late" KARHUVAARA (paras aamu-TV-kuuluttaja never) oli samalla lennolla ja vaihdoimme kuulumisia. LATE kertoi käynneensä myös jo yli 20 kertaa Madeiralla. Minä olin toisen kerran ja täytyy kyllä sanoa HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ kuinka viehättävä, kuinka miellyttävä tämä paikka taas olikaan! Minulle muodostui tapani mukaan heti sellainen päivän rutiini. Aamiainen hotellissa, kävelykierros noin 14-20 kilometriä keskustassa, pari caputzino taukoa parissa mestassa joista tuli mun lempparit!

Ja HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ että vaikka söin vain yhden Banana Splitin päivässä niin painoni tämän "korkean paikan" leirilläni nousi reilut kolme kiloa? HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ! Nyt olen siis taas sen tosiasian edessä, että on löydettävä se ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN TIE! Viimeksi tämän kolmen kilon laihduttamiseen meni kolme kuukautta ja nyt se alkaa taas alusta? HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ! Silti uskallan suositella lomamatkaa MADEIRALLE ja FUNCHALIIN!


Tänään kuitenkin palataan arkeen ja mennään tsiigaamaan ja kuuntelemaan Tavastialle RÖÖPERI      ROCK`n ROLL SHOWTA ja TOM SJÖBERGIÄ moikkaamaan!

1 kommentti:

  1. Sinä se näet tuttuja, olet sitten maassa tai ilmassa,
    kotimaassa tai ulkomailla. Hieno homma.
    Ylläolevat kuvat ovat hyviä , niin iloisia "rööpeläisiä"

    VastaaPoista