sunnuntai 16. helmikuuta 2025

HARRI PIITULAINEN & KUNTONYRKKEILYÄ 2025


Olisinko voinnut uskoa, että vuosi 2025 alkaisi tällä tavalla, että normaali treenaamiseni Tuulimäen boxingsalilla siirtyisi käteni loukkaantumisen  Kanarian saaren "korkeanpaikan leirini" jälkeen muutamalla viikollla? Nyt helmikuukin on jo puolessa välissä. Ehdin tammikuun alussa käymään salilla muutaman kerran ennen Kanarialle lähtöäni ja olin täynnä intoa taas 2025 harjoitteluani ja harjoitusohjelmani tehty. Nyt kaikki sitten muuttui enkä tiedä missä vaiheessa tällä vasemmalla kädellä voi taas lyödä? Kuukauden käsi kipsissä teki kyllä sen ettei käsi taivu nyrkkiin, sormet on hellänä ja fyssarissa käynnit edessä. Tää kaikki on saannut myös epäilemään onko ikä jo saavuttanut minut ja olen vanha äijä? Koitan nyt kuitenkin ajatella ja uskoa taisteluuni vanhuutta vastaan ja keskittyä harjoitteluuni niine eväine kun siihen pystyn ja palata Tuulimäen boxingsalille treenaamaan ja aloittaa tavallaan tämä 2025 uudelleen...I COME BACK kuulostaapa tuo lause toivekkaalta ja hienolta....hah, vanhan äijän hourailua....



Vuosi 2024 on menossa kohti loppuaan ja vuosi 2025 saa alkunsa. Minulle se tarkoittaa yritystä edelleen taistella vanhuutta vastaan käymällä Tuulimäen Boxingsalilla treenaamassa 3-4 kertaa viikossa. Tosin aloitan sen vasta tammikuun 30 päivä. Näin ainakin suunnittelen. Käyn "korkeanpaika leirilläni" Kanarialla ennen sitä. Olen tehnyt taas harjoitusohjelmani vuodelle 2025 tietämättä jaksanko ja pystynkö sen suorittamiseen vielä. Estääkö 77 vuoden ikäni jo sen?  Joka tapauksessa BOXING on kuulunut elämääni kauan.....tässä samalla tarinaa siitä....                                                                                                                                                       

30.5.1947 samana päivänä,  kun synnyin laittoi isäni YRJÖ PIITULAINEN minut Viipurin Nyrkkeilijöiden jäseneksi. 13 vuotiaana aloitin aktiivinyrkkeilyn seurassa. En kerro enempää siitä, koska olen kirjoittanut kirjan nimeltään NYRKKEILIJÄN UNELMA nyrkkeily urastani. Aloitin KUNTONYRKKEILYN joskus 80-luvun alussa joidenkin kavereideni kanssa JYRKI HÄMÄLÄISEN rivitalon pihalla, jonne hän oli pystyttänyt nyrkkeilysäkkiä varten telineen. Kävimme lenkillä ja sen jälkeen varjonyrkkeilimme ja löimme säkkiä ja pidin pistehanskoja kundeille. Siitä kypsyi idea KUNTONYRKKELY salista, jonka avasin 6.4.1989 samana päivänä, kun GEEBEE turnaus alkoi Helsingin Urheilutalossa. Tein töitä KUNTONYRKKEILY valmentajana ja opettajana vuoteen 2009 saakka jolloin jäin eläkkeelle. Olen kuitenkin aina välillä pitänyt joillekin kavereille KUNTONYRKKEILY tunteja ja valmennusta silloin tällöin satunnaisesti. Nyt vuonna 2023 siitä, kun minusta tuli Viipurin Nyrkkeilijöiden jäsen tuli kuluneeksi 76 vuotta ja siitä kun aloitin KUNTONYRKKEILYN BOXING CENTERISSÄ tuli kuluneeksi yli 40. vuotta.
.







Olen myös saanut ostettua pienen määrän NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjojani kustantajaltani, joka oli löytänyt yhden unohtuneen pahvilaatikon kustantamon varastosta.
Tätä kirjaani, jonka painos oli 4000 kpl on myyty loppuun jo aikoja sitten. Nyt sitä on saatavissa minulta  Kirjaa löytyy siis pieni määrä. Halutessasi ostaa kirjan ota yhteyttä.























                                                

                 

          RISTO MERONEN, ERKKI MERONEN, minä ja JARKKO PUTKONEN 


      3.2.2019 ALF "Afu" QVARNSTRÖM ja minä treenaamassa yhdessä Tuulimäen Boxingsalilla!                Me ollaan nyrkkeilykavereita jo 60-luvulta alkaen! 


      JYRKI 69 "Musta Uhka" ja minä treenaamassa Tuulimäen Boxingsalilla! Rock and Roll!!! 

                     Kalle Chydenius ja minä harjoittelemassa Tuulimäen Boxingsalilla
 
          

         5.8.2019 Tuulimäen Boxingsali jälleen aukesi ja ANTTI ÖHRLING oli treenikaverina!                                            

                            





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti