HARRY´s CORNER: ELÄMÄ JATKUU...toivotaan niin....

Hyvää viikonalkua ystävät. Elämme nyt poikkeuksellista aikaa. Aikaa jota emme ole kokeneet ennen. Näin massiivista virusepidemiaa, joka pysäyttää koko ajan enemmän ja enemmän monia normaalejakin tapaamisia, niin kuin nyt tänään maanantain HEI ME KAHVITELLAAN tapaamisen cafe Torpanrannassa. Miten kauan tämä kestää, siitä ei ole tietoa? No eipä tässä muuta kuin jatketaan päivä kerrallaan ja katsotaan miten käy. Minä jatkan kävelyä täällä Espoon Haukilahden rannoilla, kahvittelen cafe Mellstenissä Mellstenin Paratiisirannassa tyttäreni dogin MILON kanssa, niin kuin eilenkin, kun oli sunnuntai, tuulinen mutta aurinkoinen päivä ja istuimme hetken cafe Mellstenin terassilla. Tänään maanantaina luin jälleen yhden vanhan blogijutun ja tulipa yksi lause mieleen, minkä ystävälläni KAITSU PAHLMANILLA oli usein tapana sanoa.....ELÄMÄ JATKUU.....toivotaan näin....


16.3.2013 kirjoitettua.....
On aivan ihana ja aurinkoinen sunnuntaipäivä. Olemme kävelleet Muruni kanssa Mellstenin Paratiisirantaan kahville. Tavanneet siellä tuttuja kavereita ja sieltä jatkettiin matkaa merenrantaa pitkin Tapiolaan. Elämä tuntuu hyvälle, kauniit maisemat Tapiolaan kävellessämme huokuivat rauhaa, hyväilivät kauneudellaan mieltäni. Ajatukset soljuivat taas hiljalleen viikonlopun tapahtumissa. Perjantaina oltiin ystäväni Masa von Elmin kanssa Järvenpäässä Järvenpää-talossa kuuntelemassa ja katsomassa JUKKA KUOPPAMÄKEÄ. Järvenpää-talo oli loppuunmyyty ja JUKKA KUOPPAMÄKI 70v. oli edelleen energinen ja hänen luovuutensa tuntuu olevan ehtymätön. Olimme joskus 70-luvulla aika paljonkin yhteydessä, kävimme lenkillä, kävin JUKAN mukana keikoilla, SATSANGA-levy-yhtiössä, joka oli silloin JUKAN levy-yhtiö. Katsoin kaveria lavalla ja vaikka vuosikymmenet ovat muuttaneet meitä (hiukan) niin jotenkin mieleeni piirtyi kuva siitä pitkätukkaisesta hoikasta laulajasta 70-luvulta ja kuitenkin tuntui kuin se aika suli nyt pois välistä, sama kaveri, sama JUKKA esinntyi siinä edessäni. Emme olleet nähneet siis vuosikymmeniin, sen jälkeen kun JUKKA KUOPPAMÄKI muutti Saksaan ja alkoi papiksi. Keikan jälkeen JUKKA oli kirjoittamassa kymmenille naispuoleisille ihailijoilleen nimikirjoituksia heidän ostamilleen KUOPPAMÄEN levyille. Katselin siinä sivussa hyvää mieltä tuntien, kuinka ihmiset tuntuivat rakastavan tätä yhtä Suomen merkittävää viihdetaiteilijaa ja hienojen kansallismielisten sävellyksien säveltäjää, Hän on säveltäjänä ollut tuotteliaisuudessaan ihan huippu. Jos en väärin muista niin yli 1500 sävellystä ainakin on syntynyt hänen itsensä laulettavikseen että myös muiden artistien saatua kauniita ja hienoja kappaleita omiksi hittikappaleikseen. Kun jono alkoi hiukan vähentyä, huomasi JUKKA minut siinä vähän matkan päästä, ja tunnistus kymmenien vuosien jälkeen saivat hymyn hänen kasvoilleen. Kun nimmarit oli jaettu, halasimme toisiamme, kymmenien vuosien takaa ollut ystävyys oli tallella. Vähän aikaan juttelimme keskenämme ja ehkä tässä jonakin päivänä tapaamme paremmin ja päivitämme 40 vuotta elämäämme tähän päivään! Oli joka tapauksessa hienoa nähdä JUKKA hyvinvoivana ja kunnossa edelleen. Sitten kotiin ilalla ajaessani kuulen surukseni, että yksi toinen voin sanoa ystävä, urheilukaveri on kuollut. Suru täyttää mieleni. KAI PAHLMAN yksi Suomen legendaarisimmista jalkapalloilijoista on siirtynyt nyt taivaallisille pelikentille. Niin monia yhteisiä hetkiä, tapamisista piirtyy väkisin mieleeni. Valtava persoona ja superhyvä jalkapalloilija ja muusikko.
Ensi kerran näin KAI PAHLMANIN Pallokentällä pelaamassa silloin HPS:n joukkueessa. Olimme menneet isäni kanssa katsomaan hänen ystävänsä pojan pelaamista siellä. Ja hän oli siis KAI PAHLMAN. Siitä kerrasta alkaen minusta tuli, niinkuin nykyään sanotaan fani.... KAI PAHLMAN fani ja jossakin vaiheessa minunkin jo ollessa nyrkkeilijä, kohtasimme toisemmme ja meistä tuli isiemme tavoin ystäviä. Seurasin KAITSUN uraa koko hänen jalkapalloilunsa ajan. Ajettiin jopa muihin kaupunkeihin Etelä-Suomessa pelejä katsomaan. Tiedän myös KAITSUN käynneen mun matseja katsomassa. Olen nyt lukenut iltapäivälehtiä, joissa on ollut paljon juttua, muisteluita hänen hienosta ja ainutlaatuisesta jalkapallourastaan, että virtuoosimaisesta taidostaan pallon kanssa, banaanipotkusta ja syöttötaidostaan. Muistan niistä suurimman osan itse, koska olin ollut paikalla katsomossa. Tämä elämä on nyt niin kummallista. Hyvät muistot, ihmiset, jotka ovat olleet minulle tärkeitä, yksi toisensa jälkeen lähtevät pois tästä elämästä, piiri koko ajan pienenee ja kuitenkin tunnen ja muistan niin väkevästi hetkiä, tapaamisia näiden ystävien ja niin monien minulle suurien sankareiden kanssa, että suru ja ilo kohtaa selvästi toisensa ja jättävät minut kummastelemaan tätä tunteideni kirjoa ja ihmettelemään kuinka paljon elämä onkaan antanut, kuinka paljon olenkaan saannut kuitenkin kokea? Ja sitten kun vielä kävelet Haukilahden merenrantoja pitkin, aurinko paistaa, tunnen että vielä on elämää jäljellä, tunnen kuinka haluan muistaa ja kunnioittaa poismenneitä ystäviä hienoista hetkistä, olla kiitollinen ja tunnen kuinka suurta elämässä on ystävät ja ystävyys, rakkaus ja koetut asiat ja kuinka suurta ja ihanaa on, kun vielä voi tavata ihmisiä, joiden kanssa niitä on koettu ja vieläkin koetaan....olen hämilläni ja tiedän, että tämä on VAIN ELÄMÄÄ EI SEN ENEMPÄÄ. Mielessäni soi myös JUKKA KUOPPAMÄEN Kultaa taikka Kunniaa tai jompaa kumpaa vaan.....millä hän päätti perjantain konserttinsa.....onpa hullua, niitä molempia on ollu, välillä toista ja välillä ei kumpaakaan, mutta kuinka paljon suurempaa on ollut nämä ystävät elämässä ja kuinka suuria sankareita ovat niin monet olletkaan, minulle ja lukemattomille muille niin KAI PAHLMAN kuin edelleenkin JUKKA KUOPPAMÄKI!