torstai 26. huhtikuuta 2012

LEGENDOJEN KANSSA LOUNAALLA

Onpas tänään ollut taas uskomattoman hieno päivä. Nostalgiaa ja tätä päivää. Olin tänään lounaalla neljän omalla alallaan olevan LEGENDAN kanssa. Ensimmäiseksi ILMO LOUNASHEIMO yksi oman aikakautensa merkittävimmistä urheilutoimittajista sekä urheiluselostajista. JORMA "Jomi" LIMMONEN Olympia Pronssia 1960 Rooman Olympialaisissa. 10 Suomen Mestaruutta Pohjoismaiden Mestaruuksia, kymmeniä maaotteluvoittoja ja lähes 400 amatööriottelua urallaan. Yksi taitavimpia nyrkkeilijöitä Suomen nyrkkeilyhistoriassa. Minun aikana myös maajoukkueemme loistava valmentaja! Ringside Clubin Kunnia Presidentti, Optikkoalalla uskomattoman pitkän uran luonnut, eikä se ole vieläkään päättynyt UFFE FJÄDERIN korkeasta iästä huolimatta. Ja sitten näihin "poikiin" verrattuna nuori poika, ystävä, josta käytän lempinimeä ESTRADY GLADIAATTORI, joka on Suomen viihdehistorian yksi merkittävimmistä taiteilijoista, ja mitattuna vaikka millä arvoasteikolla, todellinen SUPERTÄHTI, kymmeniä hittejä, jotka elävät ja soivat jatkuvasti, niin ihmisten muistoissa kuin uusien nuorten löytäminä aarteina 60, 70, 80-luvusta, niin kyseessä on tietysti DANNY! Hurjan pitkä ura, joka alkoi jo 1964 ja jatkuu yhä vaan! Olipa ja onpa vertaansa vailla olevia kavereita, joiden kanssa sain tänään nauttia loistavasta lounaasta, hyvistä fiiliksistä sekä tarinoista vuosikymmenien varrelta. Olimme tänään yhtä. Kavereita, jotka ovat kulkeneet jo pitkän matkan tätä elämän tietä. Minä nuorimpana en voi olla arvostamatta heidän kokemustaan ja viisauttaan. UFFE FJÄDER palkitsi "ESTRADY GLADIAATTORIN" DANNYN Ringsde Clubin taistelijan paidalla. Laitan tähän mukaan kuvan siitä,
että myös kuvan jossa UFFE FJÄDER, ILMO LOUNASHEIMO, ja JORMA LIMMONEN etualalla ja DANNYN ollessa kundien takana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti