perjantai 20. huhtikuuta 2012

KAHVITTELIJAT CAFE CARUSELLISSA



Näin perjantai päivisin on meillä, siis KAHVITTELIJOILLA, johon kuuluu jo aikamoinen määrä stadilaisia ja vähän muualtakin olevia, lähinnä tälläisiä "YLÄ-ASTEEN" poikia, mutta joitakin "PRINSESSOJAKIN" vierailee joskus joukossammme, on tapana kokoontua tapaamaan toisiammme ja vaihtamaan kuulumisia keskenämme,. Tänäänkin meitä oli reilusti yli 20 äijää paikalla + yks PRINSESSA! Ja siitä pääsenkin asiaan. En esittele nyt kaikkia paikalla olleita, jotka kyllä ansaitsisivat esittelyn, mutta teen sen varmasti myöhemmin. Tänään kuitenkin saimme vieraaksemmme yhden aikakautemme, meillehän se tarkoittaa 60-lukua ja vähän siitä eteenkin päin, siis aikakautemmme VIIMEISEN MEDIARITARIN, jonka peitsi (kynä) oli partaveitsen terävä aikoinaan ja siitä viiltoja on saannut moni, minäkin. HÄN on siis ISTO LYSMÄ, tarunhohteinen toimittaja, uskomattoman kekseliäs juttujen tekijä aikoinaan SUOSIKKIIN, HYMYYN, SEURAAN ja NYRKKIPOSTIIN vain muutaman lehden mainitakseni. Oli mukava tavata ISTOA tänään ja huomata huumorin ja juttujen olevan ennallaan, hänen pirteästi kommentoidessaan ja muistellessaan tapahtumia vuosikymmenien ajalta. ELISA VARILA oli paikalla ja he istuivat ISTON kanssa vierekkäin. Heillä on pitkä työystävyys ja juttuja riitti. ESA LEHTOSAARI ammattinyrkkeilytuomarimme oli myös paikalla ja hänet yhdistää ISTOON monet yhteiset juostut maratoonit. LASSE KVIST ex-basisti EERO ja JUSSI and THE BOYS yhtyeestä oli tullut Pariisista, jossa LASSE on asunut jo 23 vuotta, stadiin pariksi viikoksi tapaamaan kavereitaan. Tänään hän tapasi kollegansa myös basistin KAJ WALLININ Carusellissa. Paljon, niin paljon muitakin kävi tänään KAHVITTELEMASSA cafe Carusellissa, joiden tapaaminen on aina ilo. Koitan esitellä heitä tässä kevään ja kesän aikana pikkuhiljaa äijä kerrallaan, toivottavasti joskus jonkun PRINSESSANKIN? Tämä kuitenkin tämän päivän kahvittelusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti