sunnuntai 21. elokuuta 2011

HARRY`s CORNER 21.8.2011


Ihana rauhallinen sunnuntaiaamu partsilla kahvilla suloisen MURUNI kanssa. Hän istuu vieressäni ja lukee naistenlehtiä välillä kahvia maistellen. Aurinko paistoi, kun tulimme partsille, mutta nyt taivas on täysin harmaa ja aurinkopäivän voi tänään unohtaa, mutta yritän palauttaa muistiini sen ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tieni! Mikä tarkoittaa sitä, että olisi mentävä taas Tuulimäen boxingsalille treenaamaan, jotta saisin sen viikon viidennen treenini täyteen. Koitan pitää yllä sitä viisikertaa viikossa harjoitusrytmiäni. Nyt olikin kaksi päivää vapaata. Perjantai alkoi tietysti kahvitellen cafe Carusellissa runsaan osaanottajajoukon kanssa. Yhden aikaan lähdin ajamaan LYLY RAJALA kyydissäni kohti Raumaa ja ISON D:n kesäjuhlia! Ja "Taivas varjele" minkälainen paikka siellä odottikaan. Niin kaunis, merenrannalla, merenrantapalatsi, huvitelttoineen ja bändin esiintymislavoineen. Itse DANNY oli tavoilleen uskollisena valloittava isäntä, joka huomioi vieraitaan koko illan. Ruokatarjoilu oli uskomaton ja suisti minut valitsemaltani Kurinalaisuuden ja Askeettisuuden tieltäni herkkuttelijan moottoritielle....ja mentiin kovaa! VARPU VIRTA vietti siellä myös syntymäpäiväjuhliaan ja VARPU IS ROCK and ROLL! JIRI NIKKINEN bändinsä kanssa soitti upean parituntisen, hienon BEATLES-session ja sehän upposi meikäläiseen taas kuin veitsi voihin tai lusikkani mansikkakakkkuun, joka oli herkullista kuin mikä. Ja en kehtaa tunnustaa, kuinka monta palaa sitä söinkään! Olipa kiva ja hieno ilta, niin monen hurmaavan ystävän kanssa ja kavereiden 60-luvun alusta saakka, joita tapasin. Illalla hyvissä ajoin ennen yöruokaa, mun oli aika lähteä ajamaan takaisin kotiin Espooseen ja DANNY saattoi mut autolleni. Tuntui hyvältä. Tämä suosikkini ja ystäväni, joka täyttää seuraavaksi 70 vuotta, on edelleen täynnä energiaa, täynnä suunnitelmia, uusia juttuja edessään ja uskomattoman nuoren näköinen edelleen! ISO D.... kyllä, on vertaansa vailla! Ajelin pimentyneessä illassa maantietä Espooseen, kävin Karkkilan ABC:llä kahvilla, kuuntelin Rolling Stonesia ja jotenkin se yöllinen ajelu maantietä rock and rollin soidessa, tuntui tutulta ja yössä oli jotain 60-luvun tunnelmaa.....vaikka siitä on niin KAUAN! Eilen olikin sitten aamulla kuitenkin aikainen herätys, kun Jessica-tytölläni oli futismatsi, johon hänet ajoin. Päivällä syötiin kanawokkia kotona, MURUNI ihanilla sormillaan keräämiä, mustikoista valmistettua mustikkapiirakkaa sekä kahvia juotiin jo vuonna 1951 AARNO LAITISEN valloittamalla Haukilahden kalliolla, iltapäivän ihanassa auringonpaisteessa ja istuttiin aina iltaan saakka katsellen satamaan saapuvia moottori-että purjeveneitä. Tuntui hyvältä. Elämä on lipunut tyveneen satamaan, joskus niin myrskyisältä ja mustaltakin mereltä, voin olla onnellinen ja kiitollinen....olen saannut elää ja sain viettää taaskin pari ihanaa päivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti