Hyvää lauantaiaamua. Olen istunut tässä parvekkeellamme jo runsaasti yli tunnin nautiskellen kesäaamusta, lintujen sirkutuksesta, pupujen juostessa pihan poikki ja variksien raakkuessa. Voisin sanoa taas, että olen epätoivoinen! Taivas on tasaisen harmaan värinen eikä aurinko paista. Ole nyt sitten tässä RANTAPOIKA! Koitan lohduttaa että olihan eilen kohtuullisen lämmin ja aurinkoinen päivä, kun pyöräilin aamupäivällä cafe Caruselliin KAHVITTELEMAAN kahvijengin kanssa. Kundit olivatkin taas miehissä paikalla ja tarinaa riitti. LADYT karttavat edelleen meitä! Eivätkä uskaltaudu seuraamme. No kaikkea ei voi saada. Näihän sitä aina sanotaan. Takaisin pyöräillessäni pysähdyin cafe Mellstenin terasille syömään Mexsikolaisen lihakeiton aurinkoiselle meriterassille ja hetken saatoin aistia kesän olemassa olon! Oma viehätyksensä kuitenkin näissä kesäaamuissa on. Kahvia kuluu monta kupillista siitä ELVIS-kupista juotuna. On ihan kuin aika olisi pysähtynyt. Vihreys, rauhallisuus, lintujen sirkutus. Katselen tätä vihreää luontoa. Annan ajatusten leijailla verkkaisesti. JOHN LEE HOOKER laulaa bluessia hiljaa taustalla. ELÄMÄ, niin se on ollut aika mielenkiintoinen asia. Palasia liikkuu mielessäni. Aika erilaisia. Jotenkin sitä ajattelee tälläisina hiljaisina hetkinä, tietä jota on kulkenut. Tapahtumia mitä on sattunut matkan varrella. Mietin itseäni ja elämääni. Olen kai elänyt vähän omituisen ja kummallisen elämän. Niin paljon tuntuu tapahtuneen ja kuitenkin kun ajattelee sitä tietä, katsoo taaksepäin, huomaa kuinka paljon olisi ehkä voinnut tehdä toisinkin. Huomaa omn pienuutensa. Kuitenkin jokin saa mut tuntemaan, että tämä elämä on ollut hyvä. Olen saannut paljon tuntea ja tunteita. Rakkautta ja ystävyyttä, näinkin pieneksi ihmiseksi. Jotenkin tässä iässä voi taakse jäännyttä elämää katsella vapautuneen kriittisesti, sitä on enään mahdoton muuttaaa, eikä ole enään mahdollistakaan. Niiden tappioiden, epäonnistumisien kanssa, joita sinne on myös mahtunut, on ollut aina elettävä, oman vailinaisuutensa ja virheidensä kanssa. Toisaalta ne tuntuvat nyt jo etäiseltä. Ehkä annan ne vielä anteeksikin itselleni joskus? Olen aina ollut tunne ihminen, elännyt sydämelläni. Nauttinut hetkestä tai kärsinyt. Tänään tässä hetkessä tunnen kuitenkin aivan ihanaa rauhaa, onnellisuutta, tässä kesäaamussa. Olen saannut ELÄÄ ja toivottavasti saan edelleenkin, sehän ei ole enään niin itsestään selvää tässä iässä. Ajattelen kuitenkin nyt innolla tätä kesää, kesäisiä päiviä, ehkä rantapäiviäkin taas joinakin päivinä,jolloin olen RANTAPOIKA Mellstenin Paratiisirannassa! Elokuun alussa palaan taas treenaamaan ja jatkamaan taistelua vanhuutta vastaan! Jään nyt viettämään kesää, nauttimaan elämästä! Toivotan HYVÄÄ KESÄÄ myös sinulle, ONNELLISUUTTA ja RAKKAUTTA ja palaan taas Elokuun alkupäivinä kirjoittelemaan tarinoitani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti