HARRIN KEHÄKULMASSA: Tee tyhjästä mielenkiintoinen elämä

 Moi. Joulu taas lähenee ja uusi vuosi on edessä haasteineen. Minullahan ei se haaste ole enään niin suuri kun olen eläkkeellä ja 77 vuotias. Olen tietysti jo tapani mukaan tehnyt harjoitusohjelman vuodelle 2025. Sen suorittamisen merkitys ei ole mikään ihmeellinen, mutta se on mun tapani taistella vanhuutta ja kiloja vastaan, mikä on luonnollista, kun olet 77 vuoden ikäinen. Toinen tärkeä juttu on maanantaisin HEI ME KAHVITELLAAN tapaamiset kavereiden kanssa Cafe Torpanrannassa. Nyt Torpanrannassa on joululoma, mutta vielä 30.12 voidaan kahvitella viimeinen vuoden 2024 kahvittelu siellä. Haluan tässä samalla toivottaa  hyvää Joulua sekä tulevaa votta 2025 ja hyvää mieltä...onnellisuutta ja unelmia rauhasta koko maailmassa ja että ihmiset olisivat toisillensa hyviä ja toisiansa ymmärtäviä....kyllä olisi maailmassa paljon mitä pitäisi muuttaa ja parantaa? No minä jatkan omaa pikkuriikkistä elämääni yrittäen itse olla hyvä ihminen ja muistaa isäni sanat jotka hän sanoi useamman kerran, kun olin ihan pikku poika "Harri muista, ystävällisyys ja kohteliaisuus ei maksa mitään".....

6.6.2024 kirjoitettua....Torstai on toivoa täynnä. Me kaikki tiedämme ja olemme kuulleet tuon lauseen mikä nyt sinänsä tuntuu melkoisen merkityksettömältä. Sitä voisi kyllä toivoa joka päivään.  Maailmassa kuohuu monella tapaan ja uutiset ovat melkoisen negatiivisia. On nuorten ja vanhuksien mielen ahdiistusta. Minä taas koitan edelleen noudattaa yhtä oivaltamaani mietettä jo vuosikymmenien takaa.... TEE TYHJÄSTÄ MIELENKIINTOINEN ELÄMÄ. Sitä miten siinä olen oonistunut tai tänä päivänä onnistun on vaikea sanoa. Nyt kuitenkin, oikeastaan ainoa, mitä olen tähän kesään päättänyt on varjonyrkkeily leirini tuossa Toppelundin Areenalla eli Vihreässä Temppelissä joka on JYRKI69 antama nimitys tuolle treenipaikalle. Tarkoitus on noin 15 harjoitusta per kuukausi.kesän 2024 ajan. Toukokuu meni 16.sta treenillä. Painonpudotus tuon herkullisen ja hienon Andalusian kierroksen jälkeen on menossa, mutta en ole oikein vielä saannut siihen oikeaa otetta. Se on vielä hakusessa. No näin taas tämän aikaisemmin kirjoittamani blogijutun jonka voin näin siirtää myös tähän päivään ja tähän hetkeen.....

15.1.2024 kiejoitettua....

Nämä tarinat ja muistelot vievät minut usein kymmenien ja kymmenien vuosikymmenien päähän. Toisaalta tunnen siitä hyvää mieltä sillä muistot tuovat niin paljon mieleen, isäni, ystävät sieltä kiristettyjen köysien maailmasta, joka jotenkin tuntuu vain kuuluvan elämääni, jopa vielä tänäänkin vaikka käynkin mahdotonta taistelua vanhuutta vastaan....mutta ei ajatella sitä tänään ja tämän jutun kanssa sillä en muista kuka, mutta kerran joku pyysi minua kirjoittamaan Ruskaturnauksen käsiohjelmaan luvun ja se oli tietysti ilo minulle olla mukana nyrkkeilyssä. Parin päivän päästä lähden korkeanpaikan leirille (vitsi) Puerto Ricoon Kanarialle missä kävellään paljon, vietetään päiviä Amadoresin rannalla, upea ranta, mutta odotan jo kovasti, kun palaan sieltä takasin alkaa tämän vuoden treenikausi Tuulimäen boxingsalilla taas neljästi viikossa ja silloin varmaan tunnen taas BOXING IS MY LIFE.....

SYNTYNYT NYRKKEILIJÄKSI. Toivottavasti kukaan ei ymmärrä tätä otsikkoa väärin. Tuli vain mieleeni, kun näin kirjoituksen minkä olin kirjoittanut joitakin vuosia sitten pyynnöstä RUSKA-TURNAUKSEN käsiohjelmaan. Jossain mielessä tämä kyllä pitää paikkansakin. Nyrkkeily on ollut mun lajini, mun rakastettu ja mulle rakas. Siitäkin huolimatta, että  monet muut lajit ovat Suomessa suositumpia kuin NYRKKEILY. Arvostetuimpia ja kunnioitetumpia. Minäkin kunnioitan kaikkea urheilua sekä urheilijoita lajista riippumatta. Kuitenkin uskallan sanoa; MINUN LAJINI ON NYRKKEILY!

Se on ollut NYRKKEILIJÄN ELÄMÄ! Synnyin virtuoosimaisen nyrkkeiljän poikana suoraan nyrkkeilyyn. Hän liitti mut samana päivänä kun synnyin Viipurin Nyrkkeilijöiden jäseneksi. Tuli aika mun innostua nyrkkeilyyn, heikkona ja heiveröisenä pikkupoikana 13-vuotiaana. Tuntui kuin se päivä olisi vain odottanut sitä hetkeä kun aloittaisin tämän lajin. Missään tapauksessa se ei ollut helppoa. Olet YRJÖ PIITULAISEN NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSIN poika. Olen tästä kirjoittanut kirjani NYRKKEILIJÄN UNELMA. Se kertoo myös, että rakkauteni on nyrkkeily! En ole koskaan peitellyt enkä kieltänyt sitä. Kuitenkin arvostan kaikkia muita urheilulajeja ja urheilijoita, ihmisiä ja ystäviä. Tie on ollut välillä kova, mutta elämä on ollut kuitenkin onnekas. Olen saannut paljon ystävyyttä ja rakkautta. Suurimpana tänään tunnen, että mulla on perheeni, MURUNI ja lapseni JESSICA ja JERRI ja olen saannut elää. Olen 75 vuotias ja käyn edelleen treenaamassa, lyön säkkiä, palloja, varjonyrkkeillen. Rakkaus nyrkkeilyyn on olemassa, EHKÄ TUO OTSIKKO ON KUITENKIN TAVALLAAN OIKEIN?

 

E 

HARRIN KEHÄKULMASSA: KORKEANPAIKANLEIRI TULOSSA

Vuosi 2025 on alkanut taas normaalisti treeneillä Tuulimäen boxingsalilla enkä ole yhtään nuorentunut. Harjoitus tuntuu edelleen raskaalta. Olen kyllä tehnyt normaalin harjotusohjelmani (ohjelman jota yritän toteuttaa) vuodeksi 2025? Miten sen pystyn tekemään on kyllä suuri arvoitus? Mutta myös yksi mikä on taas edessä on "korkeanpaikan leirini" Muruni kanssa Kanarian Amadoresin rannoilla ja Puerto Ricon "vuoristossa"...Huh huh...ensi tiistaina lähtö kahdeksi viikoksi.

Tässä tarinaa aikaisemmilta leireiltä ja pari kuvaakin sieltä.....

7.1.2024 Voin alkaa jo hengessä valmistautumaan korkeanpaikan leiritykseen Kanarialla Puerto Ricossa ja Amadoresin rannalla. Muutama  treeni vielä Tuulimäen Boxingsalilla ja sitten Las Palmasiin  jonka lentokenttä on jo tuttu paikka kymmenien vuosien vierailuilta ja sitten Puerto Rico ja Amadores ja sen lumoava ranta. On aika lähteä taas korkeanpaikan leirille hankkimaan pohjakuntoa taisteluuni vanhuutta vastaan Tuulimäen Boxinsalilla tänä vuonna 2024. Olen siis kyllä aloittanut sen jo muutamalla kevyellä harjoituksella kolmen kuukauden paussin jälkeen ja täytyy tunnustaa, ettei se ole ollut helppoa! Tietysti myös 2024 painonhallnta + tavoitepaino ja sen saavuttaminen on saannut alkunsa.Leirin pituus on nyt kaksi viikkoa ihanan Muruni kanssa ja se tietää kyllä kävelylenkkejä ja vuoristonousuja. Onneksi tiedän, että on olemassa keidaspaikkoja, jossa voin välillä levähtää ja ehkäpä nauttia vaikkapa yhden Banana Splitin?

Vähän vanhoja muisteluita mukana.....

  9.2.2021 Kylläpä vuodessa muuttui elämä paljon. Ihan tasan vuosi sitten kävin vielä Kanarialla tutussa paikassa kävelemässä ja ottamassa aurinkoa. Aloitin Tuulimäen Boxing salilla treenaamisen ja nyt on mennyt yli kuukausi kun viimeksi olen käynyt salilla ja alkaa tuntua siltä että rapistun ja menetän tuntuman boxing treenaamiseen. Se on kyllä huolestuttavaa.... Viime vuosi ja tämä vuoden alku on kyllä epätietoisuudessaan inhottavaa.... miten tästä selvitään....miten koko maailma selviää...ja sitten on yhtä sun toista hässäkkää maailmalla....Amerikassa presidentin vaalien jälkeistä sekavuutta...ihan kun ei tämä pandemia huoli maailmalla riittäisi...odotetaan rokotuksia...odotetaan että se ainakin jossakin vaiheessa pysäyttäisi viruksen leviämisen...Nyt kun katson tätä juttuani vuosi sitten, on vaikea kuvitella mitä on tapahtunut ja missä tilanteessa ollaan....Ei auta kuin palata siihen ajatukseen ja elämäntapaan mikä nuorempana oli usein kohdallani, koitetaan selvitä meneillä olevasta päivästä....ollaan kiitollisia elämästä ja uskotaan huomiseen....

9.1.2020 kirjoitettua.....

Tänään kävin vielä viimeistely harjoittelussa TUULIMÄEN BOXINGSALILLA ennen kuin parin päivän päästä lennän Las Palmasiin sieltä majapaikkaani vuoristoon Amadoresin lähelle. Olen ollut siellä usein ja mietin tulisivatko nuo kundit taas minua vastaan Las Palmasin lentokentälle? Tämän vuoden harjoittelu on lähtenyt hyvin käyntiin ja olen taas laihtunut lähes kilon. AMADORESIN harjoitusleiri on vaativa, yksinäinen ja täynnä vaellusta vuoristosta alas, pitkin autioita rantatietä AMADORESIIN ja sieltä taas ylös illaksi vuoriston huipulle! Olen taas kovan paikan edessä, sillä siellä on myös vaaransa, keitaat vaelluksen matkalla! Laitan tästä muutaman kuvan ja toivotan hyvää viikkoa teille kaikille kahdelle blogini lukijalle, sillä siellä vuorilla ei nettiyhteydet ja some tavoita minua....palaan taas asiaan kun tammikuun lopulla palaan takaisin!

HARRIN KEHÄKULMASSA: LOPPIAINEN

Elämähän on nuoresta saakka täynnä unelmia ja yksi unelma on meillä kaikilla varmuudella löytää ihana puoliso elämään yhteistä elämää. Se ei aina onnistu eikä aina kestä pitempää aikaa, mutta elämähän on hyvin arvoituksellista ja tapahtumarikasta monella tavalla.

Loppiaisena vietetään HARRIN-päivää, mutta sillä on suurempikin merkitys...SE ON MURUNI syntymäpäivä! Onneksi olkoon RAKKAANI! Olet edelleen haavekuvani naisesta!Taidan olla "ONNENPOIKA" Tähän ei ole mitään lisättävää, yli 40. vuoden yhdessä olonkaan jälkeen.  Voin vain ONNITELLA ja toivottaa hyvää syntymäpäivää ja olla onnellinen familia Piitulaisesta, vaikka lapsemme elävät tahoillaan omaa elämäänsä ovat he läsnä tiiviisti. Muistot vuosikymmeniltä ovat ihania ja arvokkaita. Ja ihanaa on, että meillä on edelleen mahdollisuus niiden kokemiseen. 

HARRIN KEHÄKULMASSA: ISÄNI SYNTYMÄPÄIVÄ

Jo tänään haluan muistaa isääni YRJÖ PIITULAISTA... sillä huomenna olisi, jos hän olisi vielä mukana elämässä, mutta hengessä hän on mukanani. Hän syntyi 5.1.1921 ja kuoli vuonna 1987....Ja vielä tänäänkin muistan niin hyvin isäni, muistan kuinka luin pikkupoikana hänen leikekirjojaan nyrkkeilystä, uskomattomia tarinoita, hän oli liittänyt minut Viipurin nyrkkeilijöiden jäseneksi samana päivänä kun synnyin 30.5.1947. Enkä usko, että hän odotti minusta myös tulevan nyrkkeilijää, mutta yhtenä päivänä, kun olin 13 vuoden ikäinen aloitimme treenamaan Eerikinkadulla olevassa treenisalissa, jossa treenasivat slloin mm. Jomi Limmonen ja Kurt Matsson joka asui samassa talossa Abrahaminkadun ja Ruoholahdenkadun kulmatalossa. Se oli kuin päivä joka oli odotettavissa. Olin tietenkin pikkuskidistä saakka ollut Messuhallissa isäni mukana katsomassa SM-kilpailuja, maaotteluja. Sen ajan ja isäni ajan nyrkkeilijät kävivät usein meillä myös kylässä. Kummisetäni oli Sten Suvio Berliinissä 1936 nyrkkeilyssä kultamitalin voittanut ja ehkä isäni läheisin nyrkkeilykaveri, olin elännyt jo silloin silloisessa nyrkkeilymaailmassa, mutta nyt hengitin sitä ja elin sille isäni kanssa 10 vuoden periodin.....hmm, eikä se syke ole vieläkään poistunut, hengitän sitä yhä muistoissani ja muistan isääni niin paljosta....TÄNÄÄNKIN