perjantai 14. heinäkuuta 2017

KIRJA TARMO UUSIVIRRASTA

SIMO RANTALAINEN kirjoitti kirjan TARMO UUSIVIRRAN nyrkkeilyurasta ja elämästä, joka päättyi surullisesti ja dramaattisesti. TARMO UUSIVIRTA oli loistava nyrkkeilijä ja hieno kaveri, johon sain ilon tutustua lämpimästi TAREN kutsuessa minut vaimoni kanssa kylään viikonlopuksi Jyväskylään, aikaan ennen hänen ammattinyrkkeily uraansa. Hän oli silloin naimisissa TIINAN kanssa. Kävimme lenkillä, treenaamassa Jyväskylän keskustassa jossakin nyrkkeilysalilla. Saunoimme hänen kotitalossaan ja muistan kuinka yht`äkkiä aloimme näyttää arpiamme mitä oli joistakin matseista jäännyt. Niitä löytyi kummaltakin niin kasvoista kuin käsistäkin. TARE vaikutti rehdiltä ja hienolta kaverilta. Hän oli kiinnostunut silloin ammattinyrkkeilystä ja halusi kuulla minulta mitä mieltä olen siitä. Kerroin että jo 13 vuotiaana aloin haaveilemaan ammattinyrkkeilijän urasta, koska olin lukenut isäni leikekirjoja pikkupojasta saakka. Kerroin myös, että se voi olla kova ja tuskainen tie. Kaikki ei mene aina käsikirjoituksen mukaan, mutta se on varmasti yksi elämä, joka jää seuraamaan muun elämän mukana, ehkä koko elämän ajan. Meistä tuli nyrkkeilykaverit ja muutamina viikonloppuina tulevina vuosina TARE kävi meillä kylässä ja TARE vieraili BOXING CENTERISSÄKIN välillä treenaamassa. Kun nyt luin tämän rankan ja dramaattisen, hyvin kirjoitetun kirjan TARESTA, niin minulle tuli yllätyksenä TAREN alkoholi ongelmat ja vaikeudet elämän kanssa. TARE ei oikeastaan koskaan kertonut minulle käyttävänsä alkoholia tai vaikeuksistaan elämässä. Tapaamisemme olivat aina myönteisiä ja kaikki kuulosti hyvältä. Olin myös aika usein kehän laidalla Ringside paikoilla katsomassa matseja. Olipa rankka kirja. Muistan kuitenkin TARMO UUSIVIRTAA lämmöllä ja kunnioituksella loistavana nyrkkeilijänä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti