ELÄKEKÄISEN KEHÄKULMASTA 25.8.2010

Istun tänään yhdessä mielipaikassani stadissa, cafe Javassa. Katselen ikkunasta ulos ja ulkona sataa vettä kuin saavista, niinkuin sanonta kuuluu. Harmautta ja tylsyyttä! Se tunne on yllättämässä minut taas kerran. Oikeastaan se on tuttu tunne aina kesän jälkeen. Se ihana aurinko. Sen kirkkaus. Sen lämpimään syleilyynsä kietova lämpö. Välillä kuin polttava rakkaus! Joudun taas kerran mettimään miten vättää tylsyys? Silloin kun ei oo mitään. En tarkoita tällä sitä ettei mulla olisi mitään. On toki perhe, ystävät ja niiden tuomat päivän tapahtumat. Mutta tarkoitan tällä sitä kun ei ole suunnitelmissa mitään. Aloitat päivän katsomalla ikkunasta millainen päivä, aurinkoa vai sateista? Seurailet aamu-TV:tä mitä maailmalle ja ihmisille kuuluu tänään?ja huh, kylläpä kaikenlaista tapahtuu.Yksi juttu on että ehkäpä tämä tylsyyden tunne korostuukin kun en ole tällä viikolla päässyt aamupäivätreeneihini, lyömään tylsyyden pois säkkeihin ja palloihin. Tämä siksi, ehkä vähän vaikea tunnustaa, menin taas liian pitkälle treenissäni ja 15:sta treenini tässä elokuussa oli vähän liikaa kun Kisahallissa sunnuntaiaamuna yritin lyödä aina vain kovempaa oikealla suorallani painavaa säkkiä laittaen vartalon kiertoa iana vain enemmän mukaan. AH, että se tuntuikin silloin hyvältä. Mutta nyt kun selkäni on ollut hiukan, niin sanen arka, eikä ole ollt helppoa nukkua yöllä, niin ehkäpä se tosiaankin hiukan korostaa tätä tylsyyden tunnetta eikä se johdu ollenkaan tästä harmaudesta ja sateesta. Itseasiassa minähän olen aina rakastanut tylsää elämää. Voisin oikeastaan olla oikea tylsyyden kuningas! Mutta niinkuin olen niin usein sanonut niin ystäväni, joiden glamourin ja säihkeen täyttämä elämä on viennyt usein minulta sen mahdollisuuden. Hei, nythän sade lakkasi jättäen vain märät kadut. Ilma on selvästi kisrakstumassa. Ehkä mielenikin kirkastuu ja tylsyys poistuu mielestäni? Roomassakin on kuulemma 32 astetta lämmintä ja aurinko paistaa. AH, ikuinen Rooma. Rakkauden kaupunki! Ihanaa katsoa tästä Javan ikkunasta kuinka päivä kirkastuu. Sinistähän näkyy jo pilvien lomitse. Päivän harmaus ja tylsyys on väistymässä. Oliko se vain harhaa? Hetken tunne? Minähän olen sellainen "hetken lapsi" niin minusta on kirjoitettukin. Tiedä sitä, onhan tässä jo 63 vuotta eletty "tätä hetkeä" ja nyt näin ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA tässä ja nyt! Taidanpa muuten lähteä takaisin Espooseen ja kotiin, on yhtä sun toista tehtävää!