lauantai 10. syyskuuta 2022

NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI YRJÖ PIITULAINEN/28

KREUGER VOITTI PIITULAISEN Uuden Suomen kirjeenvaihtaja kirjoitti ottelusta seuraavasti; Erikdahlshallen oli tänä iltana täynnä yleisöä. Entinen suuruimari ARNE BORG toivotti yleisön tervetulleeksi Ranskan lasten hyväksi järjestettyyn juhlatilaisuuteen. Ohjelmassa oli orkesteri, laulu ja harmonikkaesityksiä sekä muuta kabarettiohjelmaa, mutta päänumerona oli kuitenkin ilmeisesti suomalaisen YRJÖ PIITULAISEN ja ruotsalaisen KURT KREUGERIN välinen nyrkkeilyottelu, sillä kaikesta huomasi, että kolmetuhantinen yleisöjoukko oli saapunut erityisesti tämän ottelun vuoksi. Toiset nyrkkeilyottelut olivat vain täytenumeroita. PIITULAINEN painoi 66 ja KREUGER 60 kiloa ja lisäksi PIITULAINEN oli viitisen
senttiä vastustajaansa pitempi. Oteltiin kolme kahden minuutin erää. PIITULAINEN aloitti varovasti ja suojautui erinomaisesti KREUGERIN kuululta vasemmalta. Heti alussa PIITULAINEN sai kuitenkin oikeansa pari kertaa osumaan terävästi KREUGERIIN, mutta vetäytyi tämän jälkeen puolustusasentoonsa. KREUGER ryhryi nyt vuorostaan hyökkäämään
ja vauhti kiihtyi huomattavasti. KREUGER sai osumaan muutamia vasemman käden iskuja vartaloon ja PIITULAINEN vastasi nopeasti, joten syntyi kiivas iskujenvaihto. PIITULAINEN noukki kuitenkin tililleen useammat osumat ja hän voitti erän selvästi - erään yksityisen arvostelutuomarin arvion mukaan 20-18. Toinen erä alkoi heti vauhdikkaasti ja lujasti, molempien yrittäessä tiukasti. KREUGER puolustautui taitavasti vasemmallaan, mutta PIITULAISEN nopeus ja monipuolisuus tuottivat hänelle pisteitä varsinkin lähiottelutilanteissa. KREUGER teki kuitenkin vasemmallaan, niin tehokasta työtä, että erä voidaan arvioida tasaväkiseksi. Kolmannessa erässä PIITULAINEN aloitti jälleen hyvin, mutta KREUGERIN vastaiskut lamauttivat pian hänen hyökkäyshalunsa erän puolivälissä. Sitä paitsi matkat olivat ilmeisesti jonkinverran kangistaneet PIITULAISTA, joten vauhti hiljeni lopussa melkoisesti, sillä myös KREUGER osoitti väsymyksen merkkejä. KREUGER oli hieman kestävämpi ja sai tämän erän nimiinsä 20-19. KREUGER kuulutettiin kuitenkin voittajaksi yleisön suureksi riemuksi, vaikka osa osoittikin viheltäen mieltään tuomiolle. Ottelu oli äärimmäisen vauhdikas ja ajoittain suorastaan raju, muistuttaen ajoittain parhaitten ammattilaiseten yhteenottoa. Seuraavassa Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajan näkemys ottelusta ja sen tapahtumista; Tänä iltana oli kolmisentuhatta tukholmalaista kokoontunut Eriksdahlshalleniin katsomaan kahden pohjoismaisen nyrkkeilymestarin kaksinkamppailua, nimittäin ruotsalaisen KURT KREUGERIN ja suomalaisen YRJÖ PIITULAISEN. Tilaisuus on järjestetty ranskalaisten lasten hyväksi toimeenpannun keräyksen merkeissä, joka antoikin aiheen PIITULAISELLE huomauttaa ennen ottelun alkua, että samanlainen tilaisuus voitaisiin Tukholmassa järjestää myös suomalaisten lasten hyväksi. Kirjeenvaihtaja saattoikin ottelun aikana tavata eräitä ruotsalaisen nyrkkeilyn johtomiehiä, jotka asettuivat ajatuksen kannalle., joten ehkä lähitulevaisuudessa voidaan jo odottaaa tällaista tilaisuutta, jossa suuret rahat, jotka tällainen ottelu kerää, voivat koitua myös meidän maamme hyväksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti