torstai 31. heinäkuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: ELÄMÄN SUURTA JUHLAA!

Onpa upeata. Lämmin etelämäinen ilmasto vaan jatkuu. Luin jostakin eilen, että lokakuuhun asti? Hah, no joo. Mutta oli miten oli tänään, on taas loistava päivä pyöräillä Kauppatorille kahville ja lihikselle. Elämän suurta juhlaa! Olen jo aamusta puoliseitsemästä istunut partsilla, kuunellut vähän Rock and Rollia, Elvistä, Beatlesia ym.ym. juonnut kahvia ja syönnyt croisanttia. Elämän suurta juhlaa! Joskus aina yllättää itsensä, kun ymmärtää, ettei ole mitään eikä  mikään ja kuitenkin elämä tuntuu niin hienolta ja ainutlaatuiselta. Juuri tänään on taas se tunne! Eilinenkin päivä oli ihan uskomattoman hieno, joka alkoi kahvittelulla kavereiden kanssa cafe Carusellissa. Fiilis siellä oli taas hieno ja kavereiden tapaaminen elämän suurta juhlaa! Kahvittelun jälkeen ajoinkin vanhaan Messuhalliin nykyisin KISAHALLIN nimellä tunnettuun paikkaan treenaamaan, kun niinkuin olen kertonut se Tuulimäen Boxingsali ja koko mesta on remontin alla. No miksei sitten KISAHALLI käy hyvin korvaavaksi paikaksi. Onhan faija yrkkeilyt siellä jo vuonna 1938 ensi kerran ja minä itse 1963, joten perinnettä löytyy!



Tässä muuten minä ja faija matsin jälkeen Messuhallin kehässä 1963!

Ja tässä eilen treenin jälkeen taas Messuhallin (tosin vain harjoituskehässä) kehässä treenin jälkeen. Huh, pitkä tie 1963:sta tähän päivään! Lämpöistä päivää ja elämää kaikille teille 4:lle blogilukijalle ja ELÄMÄN SUURTA JUHLAA!

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: Tänään Kahvitellaan

Tänään onkin sitten KAHVITTELU päivä cafe Carusellissa. Heinäkuun viimeinen helteinen kahvittelu! Tosin eilen taisin lukea iltapäivälehdistä että Superhelteet ovat tulossa? No eilen oli myös pyöräilypäivä ja pyöräilin mm. Soutustadionin mainioon Regatta kahvilaan kahville ja uunituoreen korvapuustin syömään. Herkullista! Paikkahan on yksi stadin ihanimmista mestoista. Mellstenissäkin kävin kahdestikin päivän aikana. Illalla, kun olin viennyt tyttöni futistreeneihinsä, ajoin vielä cafe Mellstenin töpötaydelle terassille istumaan ja ihailemaan tämän helteisen päivän iltaa meren äärellä. Sitten koinkin superyllätyksen, kun kaksi ex-kuntonyrkkeily valmennettavaani tuli uimasta ja kertoivat olleensa vanhassa kesäleiripaikassa treenaamassa. On aina hienoa kuulla kuinka harrastus boxingiin on jatkunut, vaikka minä en olekkaan enään aktiivisesti mukana kuin omassa treenaamisessani. Kaverit olivat RUMPALI MARKO LEHTINEN. Hänen lempinimensä tulee siitä, että hän on Hevibändi rumpali ja hänen kätensä käyvätkin kehässä ja säkkiä lyödessä nopeasti. Toinen kavereista oli RUMPALIN henkilökohtainen valmentaja, personal trainer JANI TUKIAINEN. Vaihdoimme kuulumisia ja kaikki tuntui olevan kundeilla hyvin. Sovimme että vierailen Ruskiksella treenaamassa heidän treeneissään joku kerta syksyllä, kun heidän treeniryhmällä alkavat taas vakituiset treenit!

    JANI TUKIAINEN & MARKO LEHTINEN

tiistai 29. heinäkuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: HOT LIFE!


Kuumuus sen kun jatkuu. Alkaahan tää olla aika uskomatonta. Eilenhän minulla alkoi kuitenkin syyskausi, siis treeni syyskausi ja kävin Tuulimäen Boxingsalilla vähän hikoileamassa mikä tietenkin sopii tähän kuumuus jaksoon. Nyt kuitenkin kävi niin, että mennessäni sinne iltapäivällä oli Tuulimäki mennyt jo kiinni ja remontti mikä piti olla tehtynä jo kesäpaussin aikana oli vielä aloittamatta. Siitä koska se alkaa ja koska remontti päättyy ei oikein selvinnyt? Pääsin kuitenkin vielä eilen sisään ja treenaamaan aloittaakseni tämän syyskauteni boxingtreenit. No, eipä oikeastaan hätää sillä sää ennusteethan lupaavat helteiden jatkuvan ainakin vielä seuraavan kaksi viikkoa? Joten takaisin rantaelämän pariin ja sen KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN tien etsimisen voin joustavasti siirtää, onneksi olen joustava luonne, ja jatkaa lavean tien kulkemista ja palata sille HERKUTTELIJAN VALTATIELLE. Sehän on jo niin tuttu mulle entuudestaan! Joten ei muuta kuin HERKULLISTA PÄIVÄÄ!



maanantai 28. heinäkuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHAKULMASTA: Hyväilevän pehmeätä!


 HOLA! Istun partsilla edessäni kuppi kahvia nauttien pehmeästä kesäaamusta. Hyväilevän pehmeästä kesäaamusta! Nyt pitäisi alkaa mun syyskauteni. Siis treenien suhteen Tuulimäen boxingsalilla TÄNÄÄN! Minulla on ollut runsaan kuukauden paussi siitä. Tuntuu kyllä aika kauhealta ajatukselta. SYYSKAUSI? Treenit boxingsalilla? Kesä on ollut todella hieno. On se vaan ihmeellistä, että vielä 67 vuotiaana voi edelleen nauttia niin kesästä. Ihan kun niitä ei olisi jo kokenut tarpeeksi? Yleensäkin, että vielä löytyy asioita mistä nauttii, mistä on utelias ja mitä odottaa on yllättävää? Nyt olen kyllä tänään eniten utelias siitä, kun Tuulimäen boxingsalin pitäisi aueta tänään ja tiedän Tuulimäessä olleen remontin kesän aikana ja boxingsalikin siellä siirrettiin uuteen paikkaan, ihan omiin tiloihin, vain pelkäksi boxingsaliksi ilman punttisalia, onko remontti tullut valmiiksi? Taidanpa ensin aloittaa aamun rauhallisesti viemällä auton huoltoon, kävellä Tapiolan torille munkki kahville, sitten käydä kurkkaamassa Tuulimäessä mikä tilanne? Ja jos todellakkin, sali on kunnossa ja treenattavissa, alan psyykkaamaan itseäni ottamaan sen vakavan askeleen kohti KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN TIETÄ kohden ja mennä vaikka iltapäivällä kokeilemaan muistanko vielä miten Boxingia treenataan ja ennen kaikkea vieläkö jaksaisin normaalin 12 eräisen treenini? No tässäpä taas tähän päivään! Paluu ainakain blogikirjoittamisen pariin on tehty. Ensimmäinen päivän paluusta SYYSKAUTEEN!