sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI YRJÖ PIITULAINEN

MAAILMAN PARAS NYRKKEILYVALMENTAJA PIITULAISEN OPETTAJANA NEW YORKISSA! Tammikuun 3.päivänä kuten tunnettua YRJÖ PIITULAINEN matkusti managerinsa, kustantaja EDVIN AHLQVISTIN seurassa Amerikkaan. Ennen kuin AHLQVIST nousi "Gripsholmin" kannelle, Suomen Urheilulehden edustajalla oli tilaisuus jutella hänen kanssaan, jolloin hän sai kuulla, että PIITULAINEN viipyy noin kaksi kuukautta "valloissa" ja välittömästi palattuaan iskee yhteen Englannin toiseksi parhaan välisarjalaisen ARTHUR DONOHARIN kanssa. Ottelu suoritetaan Lontoossa ja PIITULAISEN hyvä ystävä JACK SOLOMONS on kutsun takana. Edelleen ALHQVIST mainitsi, että tarkoituksena on myöhemmin jälleen otella Göteborgissa BABY DAYTÄ vastaan. PIITULAISEN Amerikan-matkan tarkoituksena on että hänen on nähtävä ja opittava saadakseen suurempia mahdollisuuksia päämääräänsä, Euroopan-mestaruuden saavuttamiseksi. Sitä paitsi tarkoitus on, että hän siellä ottelisi pari ottelua vähemmän vaarallisia vastustajia vastaan. "PIITU", joksi häntä täällä Ruotsissa kutsutaan, tekee viisainten, jos ottaa matkan vain opiskelu tarkoituksessa, sillä vähän harjoitelleena ja suhteellisen hentona hän varmaankin joutuis parempien amerikkalaisten henkihieveriin mukiloimaksi. 24-vuotias tummaihoinen BABY DAY, joka tosin on voittanut, vuoden 1944 maailmanmestarin kevyessä sarjassa - ei ole amerikkalaisten parhaita luokassaan, mutta antoi siitä huolimatta miehellemme kovimman vastuksen tähänastisista. New York suorastaan kuhisee hyviä 147 paunan miehiä ja toivottavasti AHLQVIST on siksi järkevä, ettei tartu syöttiin, kun maailmankaupungin ottelunjärjestäjät koettavat houkutella suomalais-ruotsalaista paria hyvällä tarjouksilla, tämän saapuessa perille. JACK SOLOMONSIN ansioista YRJÖ PIITULAISELLA on jo nimeä New Yorkin nyrkkeilypiireissä, mm. erinomainen välisarjan SUGAR RAY ROBINSON, joka neljästi on voittanut RAADIKIN, JACK LAMOTTAN, on eräässä haastattelussa lausunut toivomuksen saada kohdata "laulavan suomalaisen" YRJÖ PIITULAISEN. Tavattoman kovasta kilpailusta puheen ollen, mikä vallitsee Amerikan välisarjalaisten keskuudessa mainittakoon, että New Yorkissa parhaillaan vierailee kaksi Englannin tämän sarjan parhaisiin kuuluvaa GYRIL GALLIE ja HARRY SILVER. Ainakin ensimainittu näistä on luokkaa parempi kuin PIITULAISEN voittaja GWEN WILLIAMS, GALLIEN voitti äskettäin ylivoimaisesti LENNY MANCINI-nimisen verraten tuntematon suuruus ja samaten teki SILVERILLE, RAUL ZENITH, joka myöskään ei ole sikäläisiä kuuluisuuksia. Muistettaneen kai, että GALLIE sai EM-kilpailuissa Dublinissa 1939 nimen, "kilpailujen paras nyrkkeilijä". Joten kaikesta päättäen on varmista, että PIITULAINEN ottaa asiansa hyvin varovaisesti. New Yorkissa olonsa aikana.

PIITU saa harjoitella LOU STILLMANNIN maailmankuulussa "Gym:ssä 8.Avenuen varrella, missä hän tapaa useimmat suuruuksista. Valmentajaksi kustantaja AHLQVIST on hankkinut itsensä WHITEY BIBSTEININ, jota yleisesti pidetään maailman parhaana nyrkkeilyvalmentajana. Mm. WHITEYLLÄ on luettelossaan sellaisia mestareita kuin SIXTO ESCOBAR, BENNY LEONARD, GENE TUNNEY, JAMES BRADDOCK, MAX BAER sekä tuleva maailmanmestari ROCKY GRAZIANO. On vain toivottavaa, että WHITEY ehtii saada jotakin osaamisestaan PIITULAISEN päähän sinä lyhyenä aikana, jonka maamiehemme opiskelu Amerikassa kestää.

torstai 27. kesäkuuta 2019

NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI YRJÖ PIITULAINEN

YRJÖ PIITULAISEN AMERIKKAAN LÄHTÖ Isäni Amerikkaan lähtö saikin suuret puitteet ei vain median valtavan kiinnostuksen johdosta, vaan myös suuret Amerikkaan lähtöjuhlat järjestettiin Kaivohuoneella illallistanssiaisineen. Ruotsalaisine herkkuineen, sodanjälkeisine be`beineen ym. herkkuineeneen. Monipuolisine ohjelmineen, jossa isäni taiteilija ystävät esiintyivät jne. Vieraana oli tietysti isäni manageri EDVIN AHLQVIST Ruotsista ja Kaivohuoneen jokainen paikka oli myyty. Ennen lähtöään antoi isäni haastattelun; Tämän hetken tunnetuin suomalaisnyrkkeilijä YRJÖ PIITULAINEN lähtee tänään matkalle kohden Amerikaa, Tutun kautta reitti suuntautuu Tukholmaan, siellä yhdessä managerin ja kustantaja EDVIN AHLQVISTIN kanssa "Gripsholmilla" New Yorkiin. Vietimme eilen pari tuntisen PIITULAISEN kanssa. Tämä aika vierähti melko tarkaan Uimahallissa, missä PIITULAINEN "heitteli hyvästejä" suomalaiselle saunalle kolmen-neljän kuukauden ajaksi. Mutta samalla oli tietenkin tilaisuutta tarinointiin paljonkin, ja PIITULAINEN on - päinvastoin kuin tästä iloluonteiselta ja ailahtelevalta vaikuttavasta nuoresta miehestä yleensä luullaan - varsin vakavasti asioita ajattelleva ja omia mahdollisuuksia kylmien tosiasioitten valossa tasaisesti tarkasteleva nuorukainen. Hän kunnioittaa vastustajiaan, kuten oikean urheilijan tuleekin, eikä suinkaan uskottele heti kiipeävänsä Amerikassa mestaruuteen tai edes sen läheisillekkään sijoille. Amerikan nyrkkeilykehissä voima ja vauhti ovat ensi sijoilla, eivätkä ne jenkkinyrkkeilijät, joita olen kohdannut tai nähnyt, ole olleet mitään erityisiä tekijöitä, mutta tietysti huiput ovat henkisesti korkeammalla tasolla. Kun kilpailu on ankara, niin kovuus kuuluu aivan alkuvaatimuksiin ja kun sitten mies kovuuteen ja vauhtiin yhdistää tekniikan ja - mikä tärkeintä -  älykkyyden, niin silloin hän on jo todellinen huippumies. Tälläisiä ovat tietenkin Amerikan parhaat. En ollenkaan haaveilekaan heidän kanssaan ottelemaan pääsemisestä tai edes pyrkimisestä, vaan käytän matkan yksinomaan opin hakemiseen. Jos sitten pääsen hyvään kuntoon, niin suoritan ehkä ottelun tai pari, joitakin riittävän helppoja vastustajia vastaan ennen kotimatkaa, joka tapahtuu joskus maali-huhtikuussa. Lontoossa mahdollisesti ottelen paluumatkalla jotakin Englannin parasta välisarjalaista vastaan. Promoottori JACK SOLOMONS on tehnyt useita esityksiä AHLQVISTILLE, ja ilmeisesti saammekin jonkin taitavan ja kovan miehen vastustajakseni. Mieleni tekisi saman tien nyrkkeillä myös Ranskassa ja ehkä sekin juttu järjestyy samalla matkalla. Olen saanut GUNNAR BÄRLUNDILTA terveiset. Hän on lehdistä nähnyt, että suunnittelen Amerikan matkaa, ja kirjoittanut tutuilleen tänne toivovansa, että tapaisimme. Olisikin hauskaa nähdä hänet, sillä en tunne häntä ollenkaan - olinhan aivan pikkupoika  silloin kun hän nyrkkeili täällä kotimaassaan. Mahdollisesti käy sitten vielä niin hyvin, että pääsemme samaa matkaa kotimaahan, sillä hänellä on suunnitelmia tulla Suomeen. Muutaman kuukauden kuluttua olen sitten jälleen kotimaassa, ja toivottavasti niin paljon uutta oppineena, että pystyn tosissani tavoittelemaan esimerkiksi Euroopan mestaruutta. Sen jälkeen on ehkä asiaa ajatella uudelleen Amerikkaankin menoa. Paljon muutakin PIITULAINEN puheli, eritteli vastustajiaan ja lausui tarkkoja huomioita heidän hyvistä puolistaan ja heikkouksistaan. Sekä lupasi lopuksi, että Amerikassa ei hänen tyyliään, joka on juuri hänelle sopiva ja luonolliselta tuntuva, miksikään tappelutyyliksi muuteta. Uusia harjoitusmuotoja ja teknillistä lisää hän kyllä omaksuu, niin paljon kuin mahdollista, mutta oman tyylinsä hän aikoo joka tapauksessa säilyttää, teknillisyyteen perustuvana.


keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: KESKIKESÄN TAIKAA JA AIKAAN

Niin, onhan se hauskaa kun luen näitä vanhoja pävityksiä niinkuin nyt vuodelta 2013. Olen tullut juuri Tallinasta, jossa olimme pari-kolme päivää Muruni kanssa. Ihastelimme taas kerran sitä Tallinnaa, jossa puistot ja kartanot kukkaistutuksineen hivelevät silmiä. Käveltiin paljon merenrantaa pitkin, syötiin ja kahviteltiin, nautittiin hotellin kylpylästä. Tämä on sellainen pikaloma, jota olemme harrastaneet. Nyt istun partsilla kahvikuppi edessäni, kuuntelen lintujen sirkutusta ja voin taas todeta että kesä on kauneimmillaan Suomessa. Hah, sitten luen treenikaudestani 2013, jossa olin pysynyt jossakin määrin tavoitteessani, no niin voin sanoa myös kevään treenikaudestani 2019. Mutta sitten tämä painonhalinta kysymys?
SE on ollut vähän ongelmallinen, olen kyllä laihduttanut varmaan kymmeniä kiloja kauden 2019 aikana, mutta samaa kiloa, ylös,alas, ylös, alas, 100gr, 300gr, 700gr, välillä jopa kilo, ja ihan päivittäin. Mutta mikä hienoa en ole kuitenkaan lihonut siitä, kun aloitin tämän vuoden vaihteessa hyvin päämäärä tietoisesti laihdutuskuurini. Nyt koitan vähän funtsia, sillä aikaa kun on taas harjoituspaussi, mistä oikein johtuu tämän painon vaihtelu? Mutta nautitaan nyt kuitenkin kesästä, aurigosta, rantaelämästä ja Rock and Rollista!!!

26.6.2013 kirjoitettua....
On aivan ihana sunnuntaiaamu. Olen istunut parvekkeellamme jo pari tuntia. Ihastellut ja katsellut tätä kesä aamua. Kuunnellut puiden huminaa ja pikkulintujen sirkutusta tuossa pihan puissa. Upea tunne valtaa mielen. Kesää kauneimmillaan taas Suomessakin. Niin lämmintä että tarkenee vähemmissäkin vaatteissa istua varjonkin puolella. Olen juonnut muutaman kupin kahvia pienin siemauksin ja antanut ajatusten ajelehtia rennosti pikkuhiljaa, kuin nuo poutapilvet tuolla taivaalla. Juhannuksen olin viettämässä perheen tyttöjen kanssa Tallinnassa. Pidän Tallinnasta ja sen vanhoista taloista, jotka näyttävät viehättäviltä. Turisteja oli kyllä kaupunki täynnä, mutta minähän pidän ihmisvilinästä ja täysillä terasseilla istumisesta. On kuitenkin taas mukavaa olla kotona ja nauttia tästä rauhallisen lumoavasta aamusta. Sain ennen Juhannusta treenikauteni 6/2102-6/2013 päätökseen. Minähän asetan aina tavoitteet vuodelle, määrän treenille, kuntoilulle ym.ym. niinkuin painon pudotuksellekkin. Ja nyt ne tavoitteet olivat kuin nuo ohi lipuavat poutapilvet, ne lipuivat ohi enkä pystynyt toteuttamaan tavoitteitani kuin joissakin osissa osittain. Boxingtreenit olivat ainoat, joissa pysyin jossakin määrin tavoite määrässä, vain ihan vähän jäi vailla. Painonpudotus oli täysi floppi tällä kaudella.Siis ihan täysi floppi. Mutta kulinarisesti ajatellen vuosi oli elämys, maistuva ja maukas. Pari muutakin asiaa joita tavoittelin jäivät tavoitteluksi, oikeastaan pelkäksi ajatukseksi. Mutta sitten kun ajattelen taas tätä kautta kokonaisuudessaan, ilman näitä missauksia, niin sehän oli loistava rock and rollia, rakkautta ja sympatiaa vuosi. Lähes unelmaa. OK. nyt täytyy siis unohtaa tuo mennyt kausi ja kohdistaa ajatukset tulevaan kauteen. Uudet tavoitteet on tehty. Treenimäärät, painonpudotus ohjelmat NO SUGAR päivineen, lenkkeily ja pyöräily ohjelmineen, joka hupentuisi PALMAN JUOKSUUN kesällä 2014. Boxingtreeneihin tuli hiukan lisäystä tuon edellisen vajauksen johdosta. Ja kun normaalisti aloitan kauteni elokuussa aloitankin nyt uuden kauteni heti huomenna, sillä en ansaitse enempää lomaa, tuon edellisen kauden floppaukseni takia. Ah, kuinka jännittävä uusi kausi onkaan edessä. On haastetta, on tavoitetta. Elämä tuntuu niin jännittävältä ja mielenkiintoiselta. Ja kuinka nuo linnut sirkuttaakin noissa pihapuissa ihan kuin nekin olisivat innoissaan tästä keskikesän ajasta. Taidanpa hakea vielä kupin kahvia ja nauttia tästä päivästä. Tässä on selvästi taikaa!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: KULTAA TAIKKA KUNNIAA

2012 kirjoitin ja pohdin elämää partsilla ja nyt tasan 7 vuotta myöhemmin en paljon niitä ajatuksia muuttaisi. Tuntuu ihanalta nauttia aamuhetkestä, olen onnekas, olen edelleen mukana elämässä. Kiitollisuus täyttää edelleen mieleni ja koetut asiat sekä ystävät. Tuulimäen Boxingsali on nyt suljettu ja aukeaa taas elokuun alussa, joten on rantaelämän ja kesän vieton aika. Se on niin suloista omalla tavallaan. Luonnon kauneus, lumoavuus ja lämpimät aurinkoiset päivät ne hurmaa edelleen huolimatta siitä, että olen saannut niitä kokea jo nyt 72. SUMMERTIME menossa. Ihan niinkuin yhtä hurmaavaa, yhtä uskomattoman upeaa on JUKKA KUOPPAMÄEN biisi KULTAA TAIKKA KUNNIAA....jotenkin vaan se on edelleen koskettava.....



23.6.2012 kirjoitettua....
Istun parvekkeella ja katselen tuota vihreää luontoa, kuulen tuulen humisevan puissa, pikkulintujen sirkutuksen, lokkien kirkaisut. Kaikki näyttää niin rauhalliselta. Siniristilippu, Suomen lippu liehuu lipputangossa. On Juhannuspäivä! Keskikesä. Tuntuu niin kauniilta ja rauhalliselta katsella tätä näkymää. Nauttia aamuhetkestä ja rauhallisuudesta. Elämä ja monet asiat soljuavat hiljalleen ajatuksieni läpi. Mennyt viikko on saannut minut taas ajattelemaan, pohtimaan ja tuntemaan elämää. Olen valitettavasti saannut suruviestejä parantumattomasta sairaudesta kahdenkin ystäväni kohdalla. Aika heidän olemassa ololleen täällä maan päällä on nyt rajoitettu. Se tuntui niin murskaavalta ja lohduttomalta, mutta olen yrittänyt viikon aikana ymmärtää, että näin se vain on tässä elämässä. Meillä kaikilla on oma aikamme ja jos olemme onnekkaita saamme elää ja kulkea näitä elämän polkuja pidempään ja katsoa elämää monien vuosikymmenien ajan. Saada paljon muistoja. Ystävyyttä ja rakkautta! Rakastan jotenkin JUKKA KUOPPAMÄEN laulua KULTAA TAIKKA KUNNIAA, jossa JUKKA laulaa, "jompaa kumpaa vaan", muistan JUKAN ja monia hyviä hetkiä ja tapaamisia 70-luvulla. Yhden hienon keikkamatkankin keikkabusilla läpi Ruotsin alas sinne Malmön seutuville. Nyrkkeily oli silloin multa loppunut ja tunsin, että ei ollut KULTAA eikä KUNNIAA, mutta tunsin kuitenkin sillä reissulla, että ystävyys ja ihmiset ovat ne tärkeimmät asiat, tuon kaiken muun voit kyllä menettää ja selviät vielä elämässä ja voit olla onnellinenkin, kun ja jos omaat ystävyyttä ja rakkautta. Ja nyt tässä vaiheessa elämää. kun olen joutunut jo useammankin vuoden tähän tilanteeseen. että olen menettänyt ystävän, olen saannut suruviestin, poismenosta ja sairaudesta, olen joutunut uudelleen pohtimaan tätä menettämisen ajatustani? Menetämmekö myös ystävän heidän poismennessään? Onneksi emme. Jää muistot, tunteet, kaikesta koetusta. Jää sen ihmisen kuva sieluun ja kuva, tästä ystävästä hymyilevänä, voit muistaa parhaat päivät, parhaat hetket ja voit muistaa ystävän voimakkaimmillaan ja olla kiitollinen siitä mitä olet saannut kokea.....KULTAA TAIKKA KUNNIAA.....niinpä, elämä on kummallinen asia, 65 vuotta antaa sille niin paljon erillaisia näkökulmia....siniristilippu liehuu edelleen tuossa pihamaalla, tuuli humisee puissa, luonto on kauneimmillaan, on keskikesä.....ja linnut sirkuttaa puiden latvoilla!

lauantai 22. kesäkuuta 2019

NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI YRJÖ PIITULAINEN

AMMATTINYRKKEILYN PALUU SUOMEEN AJATUKSISSA Suomessa ei varsinainen ammattinyrkkeily ole päässyt vauhtiin koskaan. Tätä urheilumuotoa on aina rajoittanut 40 prosentin huvivero, jonka viranomaiset ovat määränneet ammattiurheilulle. Aikoinaan GUNNAR BÄRLUND suoritti joitakin ammattilaisotteluja Helsingissä ja hänen jälkeensä on muutamia muitakin tilaisuuksia järjestetty, mutta ne ovat jääneet melko yksinäisiksi. Nyt kuitenkin on tarkoituksena aloittaa ammattinyrkkeily urheilullisten periaatteitten johtamana uudelleen. Nämä tiedot antoi lehdistön edustajalle eilen ruotsalainen sanomalehtimies ja sanomalehden kustantaja EDVIN AHLQVIST, joka varsinaisten toimiensa ohella myös askartelee ammattinyrkkeilijäin managerina. Hän oli eilen päivällä neuvotteluissa Kansanavun johtavien henkilöiden kanssa sellaisen ammattinyrkkeilytilaisuuden järjestämisestä, jossa YRJÖ PIITULAINEN suorittaa ottelun jotakin tunnettua ulkomaalaista nyrkkeilijää vastaan ja jossa lisäksi on täytteenä muuta ohjelmaa.



Tämän tilaisuuden tuotto kokonaisuudessaan annetaan Kansanavun hyväksi. Niinpä PIITULAINEN ottelee täysin korvauksetta ja toimittaja AHLQVIST puolestaan kustantaa hänen vastustajansa matka-ja päiväkulut kokonaisuudessaan sekä suorittaa tälle ottelupalkkion lahjoituksena Kansanavulle. Haluaisin tämän tilaisuuden avulla vain näyttää suomalaisille, kuinka paljon PIITULAINEN todella on kehittynyt ammattilaiskautenaan, toimittaja AHLQVIST lausui. Hän on täydelleen muuttunut siitä ajasta, jolloin hänet tunnettiin amatöörikehissä leikittelevänä poikasena. Hän on nyt luja, sisukas ammattinyrkkeilijä, mutta kuitenkin taitava, nopea ja teknillinen, jollainen nyrkkeilijän tulee ollakin. Kansanavun johtavien miesten kanssa ajattelimme, että maaliskuu 1947 olisi sopiva aika ottelun suorittamiseen. Vastustajaa  tietenkään ei vielä ole sovittu, mutta olen ajatellut ranskalaista BLANCHARDIA, jonka PIITULAINEN joitakin aikoja sitten voitti Göteborgissa, mutta joka omasta mielestään kärsi tuomarihäviön ja haluaa uusintaa. Olen varma, että tämä ottelu muodostuisi kaiken puolin näkemisen arvoiseksi.


Herra ALHQVIST kertoili edelleen, että hän PIITULAISEN kanssa matkustaa tammikuussa Amerikkaan, kuten eilisessä lehdesämme jo kerrottiin. Helsingissä suoritettava ottelu tapahtuisi tämän matkan jälkeen. Saimme edelleen kuulla, että herra AHLQVIST itse aikoinaan oli nyrkkeiljä - aloitti uransa Eskilstuna BK:ssa - ja harrasti monia muitakin urheiluja, mm. kilpapyöräilyä. Amerikassa 1922-1929 oleskellessaan hän toimi ammattinyrkkeilijöiden managerina, järjesti Ruotsiin palattuaan vuodesta 1932 lähtien ammattilaisotteluja, mutta on nyt jättänyt sen ja on yksinomaan nyrkkeilijäin managerina. Helsingissä hän ensimmäisenä ulkomaalaisena liittyi Suomen Nyrkkeilyn Ystävien jäseneksi. Maaliskuun tilaisuuteen olen ajatellut tuoda tullessani myös tallini jäsenen JOHN NILSSONIN, joka suorittaisi näytösottelun OIVA PURHOA vastaan. PIITULAISEN ottelu olisi ainoa kilpailukamppailu, jonka kuitekin toivoisin muodostuvan sellaiseksi siemeneksi, josta sitten myöhemmin normaalien aikojen palattua Suomeen, kasvaisi voimakkaan ja vilkkaan urheilullisestikin antoisan ammattinyrkkeilyn alun teidän maahanne!



keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: HYVÄÄ JUHANNUSTA!

Juhannus taas lähenee ja niinpä on aika toivottaa taas HYVÄÄ JUHANNUSTA kaikille kolmelle blogini lukijlle. Ilmeisesti lukijamäärä ei ole kasvanut, mikä sinänsä ei ole mikään ihme. Olenhan jo niin vanha ja vanhoillinen ettei minusta ole nykybloggaajaksi. Eläkeläisenä elämä on rauhallista perheeni kanssa. Ja niinpä nytkin Juhannusta vietetään Mellstenin Paratiisirannan maisemissa ja ulkoilutetaan tyttären koiraa MILOA. Ja kyllä se on mukavaa, sillä "haikappaa" oli joskus ihan tarpeeksi!

19.6.2014 kirjoitettua....
Ensimmäiseksi haluan toivottaa kaikille kolmelle blogini lukijalle Hyvää ja Hauskaa Juhannusta! Luulenpa, että kannattaa mennä kokon lähelle, jotta tarkenee Juhannusillassa, jos aikoo olla ulkona meren äärellä. Tänään oli sitten viimeinen boxingtreenini Tuulimäen Boxingsalilla, sillä se menee tänään kiinni ja kesälomalle. Ja kun elokuussa sali taas aukeaa on se saannut uudet tilat Tuulimäessä. Kävin tänään katsomassa mihin sali sitten tulee.  Juhannus ja yötön yö on sitten edessä! Mitä se tarkoittaa tänään?

Joskus 70-luvun alussa Juhannus piti kiirettä, kun ajelin paikasta toiseen ottelemaan näytösotteluja suurissa Juhannusjuhlissa. Olihan sekin hauskaa aikaa ja paljon sattui niinäkin vuosina yhtä sun toista. Nyt on jotenkin ihanan rauhallista. Olen imuroinut kotona. Saatetaan Muruni kanssa mennä johonkin vähän syömään ilman mitään suunnitelmia. Yksi juttu kyllä, mikä pitää huomioida, MITÄ pelejä tulee tänään ja huomenna TV:stä futiksesta? Kyllä se eilinen Espanjan häviö oli aika rankka juttu. Olen pitänyt Espanjasta, mutta pidän kyllä muistakin futismaista, jossa hyvää futista pelataan. Onneksi niitä löytyy, joten jäädään kanavalle ja nautitaan JUHANNUS-futista ilman makkaraa! Tälläistä, ihanaa yksinkertaista elämää!

maanantai 17. kesäkuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: Kahvittelu päivä

Niin hyvä huomenta blogini molemmat lukijat. Tänään on todellakin taas kahvittelupäivä, mutta nyt cafe Torpanrannassa. Paikathan vaihtuvat niinkuin elämässäkin on uusia vaiheita, on uusia työpaikkoja, uusia asuntoja ja jopa uusia ystäviä. Mutta mikä hienointa on, että on ystäviä kymmenien ja kymmenien vuosikymmenien takaa. Ja yksi juttu on tää viikottainen kahvittelupäivä heidän kanssaan, joka on tuhansien tarinoiden palaveri, oho puhelin soi...Pärnun Keisari TAPPARI MANNINEN soittaa että on juuri lähdössä hoitamaan asioita Pärnun huvilalleen, joten ei ehdi tänään Torpanrantaan....Jaa,a tulekoohan The Basman KAJ WALLIN joka on kuvassa kanssani kahvittelemaan tänään?....

17.6.2015 kirjoitettua....
Tänään on taas viikon kahvittelupäivä cafe Carusellissa. Tämä ei meinaa sitä, etteikö kahvia tulisi juotua muinakin päivinä ja kahviteltua jossakin yksin tai kavereiden kanssa. Tämä KAHVITTELUPÄIVÄ tarkoittaa kerran viikossa tapaamista kavereiden kanssa sovitusti, jossa tavataan, vaihdetaan kuulumia ja ollaan "tuhansien" tarinoiden äärellä. Tämä on aikamoinen henkinen "aarre-arkku" jolla on merkitystä. Tänään näyttää taas satelevan ja eilinen aurinkoinen ja lämmin päivä oli taas vain pieni häivähdys siitä minkälainen voisi kesäpäivä olla? Pyöräilin eilen aamulla Tapiolan torille,jossa join kahvia KEIJO TIKAN ja parin muun jalkapallo tyypin kanssa. Vaihdettiin kuulumiset futiksesta ja jäädään odottamaan tuleeko MARADONNASTA uusi FIFAN presidentti? Jatkoin pyöräilyä Mellstenin Paratiisirantaam cafe Mellstenin terasille ja sinne kokoontuikin taas rantahovi paikalle uusine tarinoineen. Sitten tuli vielä yksi "sankareistani" Ex-Rallimestari MARKKU ALEN paikalle ja tarjosi kupin kahvia. Oli hienoa tavata MARKKU ja kuulla ja nähdä että "äijä" on voimissaan ja touhuaa edelleen autoilumaailmassa testailen autoja ja ajaen kovaa edelleen! Kuvassa minä ja Rallimestari MARKKU ALEN cafe Mellstenin terasilla!

lauantai 15. kesäkuuta 2019

NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI YRJÖ PIITULAINEN

JÄLKIKAIKUJA JA KYMMENES AMMATTILAISOTTELU! Huh, olipa ottelu isälläni tummapintaista amerikkalaista BABY DAYTA vastaan. Se mikä on upeata, kun katsoo näitä lukemattomia juttuja ruotsalaisista lehdistä saa isäni valtavaa tunnustusta kovasta ottelustaan ja kuvista jotka ovat ottelusta näkee, että kysymyksessä oli tosi matsi, mutta kun katson kuvia, joissa isäni  ja BABY DAY ovat yhdessä ottelun jälkeen on vaikea uskoa näiden herrojen yrittäneen vain vähän aikaa sitten lyödä toisensa pirstaleiksi, yhdessäkin kuvassa isäni laulaa ukulensa säestyksellä lehden otsikoidessa sen , MY BEAUTIFUL BABY....





Uusintaottelua toivottiin niin lehdistön kuin yleisönkin toiveena ja ainakin isäni lupasi sen vastustajalleen. Tästä onkin hyvä pompata isäni kymmenenteen ammattilaisotteluun, joka tapahtui 8.12.1946 Malmön hienolla Tennis-stadionilla  ja ilta on ainakin huomioitavana yhtenä historiallisena alkuna uudelle ammattilaisuransa aloittelevalle suomalaiselle ELIS ASKILLE, joka täällä otteli ensimmäisen ammattilaisottelunsa. Myös suomalainen OIVA PURHO oli mukana nyrkkeilyillassa. Niin myös isäni amatööriaikainen ruotsalainen HUGO ANDERSSON oli mukana. Isäni vastustaja oli espanjalainen GINIS LORENTO, joka olikin huomattavasti kevyempää tasoa kuin viimeisimmät vastustajat ja niinpä YRJÖ PIITULAINEN leikittelikin suljetussa kyyryasennossa nyrkkeilevän espanjalaisen kanssa ensimmäiset kaksi erää, oikeastaan lyömättä ollenkaan ja aiheuttanut suurta hilpeyttä yleisössä. Kolmannessa erässä PIITULAINEN olikin sitten lisännyt vauhtia ja saannut espanjalaisen kilpikonnasuojauksen  aukeamaan käyttämällä ahkerasti  kohokoukkuja ja sitten oli
paukauttanut tyrmäysiskun tyrmäten GINIS LORENTON! ELIS ASK voitti pisteillä kuusieräisessä ottelussa afrikkalaisen MARCEL JOSIN ja OIVA PURHO tyrmäsi myöskin afrikkalaisen vastustajansa JAC BENETIN 8.erässä. HUGO ANDERSSON kärsi pistehäviön maroccolaiselle  BOUADJENI MOKHFILLE. Ottelun jälkeen tuli Englannista tieto, että isäni ottelisi siellä vielä tämän kuluvan kuukauden 28:na päivänä ja kohtaisi siellä GWEN WILLIAMSIN uusintaottelussa ja näin raportoiivat suomalaiset  lehdet Englannista tullutta tietoa; Suomalaisia tietenkin kiinnostaa eniten oman maamiehensä YRJÖ PIITULAISEN tulevat ottelut. Nyt on päätetty asia, että hän kohtaa kuluvan kuun 28:pnä ALBERT HALLISSA GWEN WILLIAMSIN . Brightonissa elokuun 13:pnä JOHNNY WATTERSISTA saavuttamansa tyrmäysvoiton johdosta, hänellä on nyt tässä maassa nimeä nyrkkeilypiireissä. Tai ainakin sitä nimeä nyt tehdään ottelun mainostamisen mielessä. Tunnettu englantilainen urheilulehti The Weeky Sporting Rewiew, jonka päätoimittaja ISIDORE GREEN,
sama mies, joka antoi PIITULAISESTA varsin loistavan arvostelun Brightonin ottelun jälkeen, lausui oikein kuvan kanssa PIITULAISEN tervetulleeksi takaisin englantilaiseen kehään. Pitkähkössä, tulevien ottelijain esittelyssä ISIDORE GREEN toistaa PIITULAISEN kohdalla miltei kaiken sen, mitä hän oli jo aikaisemmin sanonut ja pitää PIITULAISEN esiintymistä Brightonissa sellaisena, että hänellä, jos kellään on mahdollisuuksia suurotteluihin tulevaisuudessa, jopa hän pitää YRJÖ-poikaa valmiina maailmanmestaruusotteluun! Jos suomalainen sanoo kyllä ja on samanlaisessa kunnossa noustessaan kehään GWEN WILLIAMSIA vastaan, kuin lyödesään WATERSIN, niin hän saattaa jälleen tehdä ihmeitä. Edellisen ottelun perustella ISODORE GREEN on miltei vakuuttunut PIITULAISEN voitosta. Nyrkkeily-ja urheilupiirit siellä kotona tietystikin toivovat PIITULAISELLE mahdollisimman hyvää menestystä brittiläisessä kehässäja ja ympäristössä ja pieni suomalainen siirtokunta täällä yhtyy sydämestään onnentoivotuksiin.

torstai 13. kesäkuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: HÄÄPÄIVÄ 13.6.2019 38 vuotta!

 38 VUOTTA! HÄÄPÄIVÄ 13.6.2019!

Kun tapasin hänet, HÄN oli enkelimäisen suloinen, aina hymy huulilla, iloinen ja sporttinen. Tapasin hänet ensimmäisen kerran ystäväni KAJ WALLININ mainostoimistossa, hänen ensimmäisenä työpäivänään siellä syksyllä 1979. Meni jonkun aikaa ennenkuin olimme ensitreffeillä. Sitten kaikki kehittyikin nopeasti. Rakkautta, kihlajaiset Torremolinoksessa, häät Hyvinkäällä 38 vuotta sitten 13.6.1981  sateisena päivänä. 38 vuotta on mennyt nopeasti, mutta pitänyt sisällään paljon ainutlaatuisia tapahtumia, asioita ja rakkautta. Olemme saanneet kaksi lasta, joita molemmat rakastamme paljon. MURUNI on ollut uskomaton nainen,  vaimo ja rakastajatar, niin hyvä ja huolehtiva äiti lapsillemme kuin olla voi. Niin paljon kuuluu tähän 38;saan vuoteen, että sitä olisi mahdoton tässä kirjoittaa. Se vaatisi kirján, mutta niinkuin laulussakin lauletaan NIIN PALJON KUULUU RAKKUTEEN! Laitan tähän muutaman kuvan, joka ehkä kertoo melkein ainakin yhtä paljon kuin tuhat sanaa....siis VAU....MIKÄ NAINEN! Hyvää hääpäivää MURU ja KIITOS!





                                       

HYVÄÄ HÄÄPÄIVÄÄ MURU!

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: BOXINGIA, FUTISTA JA ROCK AND ROLLIA



Tänään 9.6.2019 tuntuu jälleen, ettei tämä elämä oo niin kauheasti muuttunut. Treenaaminen Tuulimäen Boxingsalilla jatkui mun omalla 12 erän TUNTUMAN SÄILYTTÄMISELLÄ. Ja edelleen se tuntuu hyvälle! Eilen oli taas ihan vilkas Rock and Roll päivä, kun oltiin Masa von Elmin kanssa katsomassa Rock-Igonia SUNTSI JÄRVISTÄ Puotilan Kartanossa vaimojemme kanssa. Sitten syötiin siellä Masa von Elmin tapaan ja siirryttiin Linnanmäelle katsomaan THE SOUNDSin keikkaa. Joka oli hyvä. SOUNDS GOOD! Kahvittelu kavereiden kanssa jatkuu ja on huomenna cafe TORPANRANNASSA. Mellstenin Paratiisirannassa ovat myös vierailut jatkuneet tiiviiseen  tahtiin, Lähes päivittäin. Yksi mitä ei voi enään toteuttaa on kun JOHNNY HALLYDAY on poissa ja siirtynyt taivaallisiin Rock and Roll areenoille. Mutta hän pysyy kyllä mielessämme!



                                                    Linnanmäellä
    Tänään Tuulimäen Boxingsalilla treenaamassa ja nimikkeellä TUNTUMAN SÄILYTTÄMINEN




9.6.2012 kirjoitettua.....
Taas on kahvittelupäivä cafe Carusellissa, jossa ehdin nyt vain pika pikaa käymään moikkaamassa kavereita. Kuntonyrkkeilyn kesäleirini, Jessica tyttöni futis-viikko, tuntuvat pitävän mut kiireisenä. Ja vielä se, että tänään alkavat EM-futispelit TV:stä, joita suurimpaa osaa joudun katsomnaan sitten taltioinnin kautta, koska illat ovat buukattu edellä oleviin asioihin. Ja sitten vielä se, että ensi viikolla lennämme MASA von ELMIN kanssa Pariisiin JOHNNY HALLYDAYN konserttiin. Lauantaina yöllä paluu ja sitten seuraavana päivänä pitäisi ajaa vielä Seinäjoelle Provinssirockkiin katsomaan ISO D:n eli DANNYN esiintyminen siellä ja hänen 70-vuotis juhlaesiintymisten avaus. EM-futiksen aikana aion seurata ZLATANIN peliesityksiä sekä lukea myös hänestä kertovan elämänkertakirjan. Näyttää siltä että rantaelämä kärsii hieman meneillään olevista jutuista, mutta toisaalta, eihän tässä vielä ole ollut rantailmojakaan rantaelämään riittäviä. Mutta Mellstenin Paratiisirannassa oleva cafe Mellsten ja sen upea meriterassi, sinne aion kyllä edelleenkin ehtiä pistäytymään. Vielä tässä on yhtä sun toista muutakin ohjelmaa ensi viikolla, mm. RADIO AALLON konsertti Kaisaniemessä. Joten täytyy kyllä sanoa etten näin kiireinen ole ollut moneen vuoteen. Olen kyllä kuullut kerrottavan,
että eläkeläisen elämä on kiirellistä. Niinpä näyttää olevan! Nyt täytyy lähteä cafe Caruselliin kahvittelemaan!

lauantai 8. kesäkuuta 2019

NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI YRJÖ PIITULAINEN

YRJÖ PIITULAISEN 9.säs AMMATTILAISOTTELU!
YRJÖ PIITULAINEN meidän nykyhetken nimekkäin ja menestyksekkäin ammattinyrkkeilijämme ottelee Göteborgissa ensi perjantaina 11.10.1946 Göteborgin Messuhallissa amerikkalaista mustapintaista BABY DAYTÄ vastaan. BABY DAY, joka eilen saapui Ruotsiin lentoteitse Kööpenhaminasta, on 24-vuotias, erittäin vahvarakenteinen, joka painaa noin 67kg. Hän on aikoinaan voittanut entisen välisarjan maailmanmestarin LEW JENKINSIN, ja häntä ennustetaankin ilman muuta PIITULAISEN tähän saakka vaarallisimmaksi vastustajaksi. PIITULAINEN ei perjantain ottelun jälkeen todennäköisesti kilpaile pariin kuukauteen. Hän ja hänen managerinsa EDWIN AHLQVIST lähtevät tammikuun 4. päivänä M/S GRIPSHOLMILLA USA:han. AHLQVIST on luvannut tältä matkalta palattuaan järjestää PIITULAISELLE ottelun Helsingissä jonkin hyväntekeväisyysjärjestön hyväksi ja kustantaa hänelle tähän otteluun jonkun hyvän ulkomaisen vastustajan. Ja ottelussaan tummapintaista amerikkalaista BABY DAYTÄ vastaan joutuikin isäni todelliseen testiin ja muistan jo pikkupoikana jutun tästä ottelusta isäni sitä muistellessa; "kun ottelu alkoi mie löin muutaman nopean vasemman suoran ja tämä BABY DAY vaikutti aika hitaalta ja niinpä mie ajattelin lopettaa ottelun heti alkutekijöihinsä ja keskityin lyömään tyrmäävän oikean suoran hänen päähänsä ja aukon tullessa löin niin kovaa kuin pystyin koko vartalonpaino lyönnin takana ja osuin täydellisesti, ja mitä teki vastustaja, nosti hiukan katsettaan ja moiskautti suullaan pusun ilmaan ja ei ollut millänsäkään lyönnistäni, silloin tuli miulle kiire ja hiukan paniikki, 10 erää edessä"?

Ja annankin taas parin otteluselsotuksen kertoa ottelun niin kuin paikalla olleet toimittajat sen näkivät, tervetuloa ringside paikoille, ottelu alkaa: Täällä Göteborgin Messuhallissa suoritettiin tänään onnistuneet ammattilaisottelut, jotka olivat keränneet katsomoon noin 6000 katselijaa. Ilta onnistui urheilullisesti hyvin, sillä kehässä tarjottiin nähtäväksi erittäin lujaa, aitoa ammattinyrkkeilyä. Väriä antoivat osaanottavien tummaihoisten esitykset. Illan toisessa pääottelussa suomalaisen YRJÖ PIITULAISEN ja amerikkalaisen BABY DAYN välillä. muodostui kamppailu hyvin sensaatioluonteiseksi. Ensimmäinen erä sujui varovaisesti, sillä kumpikin tarkkaili toistensa ottelutyyliä. BABY DAY otteli aitoon amerikkalaiseen tyyliin, kyyryasennossa koittaen tunkeutua  lähikamppailuun. Toisessa ja kolmannessa erässä PIITULAINEN lisäsi vauhtia, ollen työteliäämpi, mutta BABY DAYN outo tyyli harhaanjohti häntä jollakin tavoin.
Neljännessä erässä DAY alkoi lujan "faittingin", tappelunsekaisen nyrkkeilyn, päästen näin aloitteiden tekijäksi. Hän harrasti ahkerasti lujia vartaloiskuja. Erä oli DAYN. Viidennessä erässä DAY iski PIITULAISEN hetkeksi lattiaan, mutta isku oli liian alas suunattu, joten hän sai varoituksen. Kuudennessakin erässä DAY pystyi vielä lujaan kamppailuun, mutta sen jälkeen oli ottelu PIITULAISEN, sillä hänen parempi kestävyytensä ja otteluhalunsakin pakottivat DAYN asettumaan puolustuskannalle.
PIITULAINEN voittikin  neljä viimeistä erää selvin piste-eroin,
joten hän sai varman pistevoiton tässä 10. erän ottelussa. Yleisö osoitti suurta suosiota suomalaiselle. Illan raskaansarjan ottelussa malmölaisen JOHN NILSSONIN ja myös tummaihoisen AARON WILSONIN välillä  päättyi 8.erän lujan ottelun jälkeen WILSONIN pistevoittoon.
BABY DAY LUJEMPI KUIN ANATOLI GRAINER!
YRJÖ PIITULAISEN viimeisin ottelu Göteborgissa oli luja, mutta hänen voittonsa BABY DAYSTA onkin katsottava meikäläisen huomattavimmaksi menestykseksi tämän ammattilaisuralla, sillä BABY DAY oli vaikeasti otettava pala  ja nyrkkeilijänä ehdottomasti taitavampi kuin englantilainen WILLIAMS, jolle YKÄ kesällä hävisi pisteillä. BABY DAY, joka on otellut satakunta ammattilaisottelua Amerikassa ja ollut kevyensarjan maailmanmestarin BOB MONTGOMERYN harjoitustoverina, on lyhyenläntä mustaihoinen, jolla on harvinaisen vahva leukarustinki ja muutenkin tyypillinen fighting fase, nyrkkeilijännaama. Hän nyrkkeili etukumarassa asennossa ja hakeutui lähikamppailuun iskeäkseen hirvittävän lujia koukkusarjojaan. Antaakseni lukijoille jonkinlaisen kuvan DAYN iskuvoimasta, haluan mainita, että Neuvostoliiton välisarjan mies, tyrmäyskuningas ANATOLI GRAINER, joka kesällä suuresti yllätti stadionyleisömme lujilla lyönneillään, löi mielestäni kuin hento neitonen DAY:hin verattuna!
PIITULAISEN käsivarret, joihin DAYN iskut suurimmalta osaltaan sattuivat, olivat täynnä sinelmiä ottelun jälkeen. Luulisin DAYN pystyvän yhdessä illassa tyrmäämään kaikki Suomen raskaansarjan amatöörinyrkkeiloijät tällä hetkellä.  Kun lisäksi hän suojaa itseään hyvin, ja lyönnit päähän eivät vaikuta mitään, niin ymmärtää, että hän oli PIITULAISELLE luja vastus.
Huolimatta siitä, että PIITULAINEN vielä on hieman ylikunnossa, hän otteli erinomaisen hyvin ja yllätti erikoisesti suurenmoisella puolustusnyrkkeilyllään ahdistettuna ollen. Etäisyysarviointi oli samaten tarkka ja lasketut olivat olivat ne lyönnit, jotka nopea BABY DAY sai vastustajansa päähän. YKÄ sai useita nopeita ja tosi lujia koukkuja osumaan vastustajansa päähän, mutta varjeli hyvin etukumarassa asennossa palleaansa, mutta meikäläinen sai ottelun loppupuolella sisään pari lyöntiä, jotka heti huomattavasti taltuttivat tummapintaisen vatustajan hyökkäyshaluja. PIITULAISEN tähän asti paras pistevoitto!