keskiviikko 24. joulukuuta 2014

ON AIKA TOIVOA ja TOIVOTTAA!

Tällä kuvalla 50 vuotta sitten otetulla haluaisin toivottaa ja toivoa teille kaikille (kahdelle) bloginilukijalle HYVÄÄ  ja ILOISTA JOULUA! Joulunajan odotus meni nopeasti ja ollaan JOULUAATOSSA. Tänään hiljennytään perheeni kanssa joulu illalliselle kotonamme ja nauttimaan yhdessä olosta jouluiltana. Ihaninta mitä voisin ajatella on, että kaikilla ihmisillä olisi kaikki hyvin ja onni ja rauha täyttäisi mielen. Kuitenkin tiedämme jokainen, ettei niin aina ole. Voisin kuitenkin toivoa parasta mahdollista JOULUA ja ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2015 meille kaikille! Tämäkin on tietenkin epärealismia, mutta tänään JOULUAATTONA voi kuitenkin TOIVOA ja TOIVOTTAA: RAUHAA, ONNELLISUUTTA, RAKKAUTTA ja TERVEYTTÄ kaikille!

perjantai 12. joulukuuta 2014

JOULUN ALUSAIKAA!

Nyt alkaa olemaan jo lähes mahdotonta olla huomioida, että JOULU on tulossa! Minä tein siis paluun tänne blogiini pari päivää sitten. Ja jouduin ilmeisesti lähtemään taas pisteestä yksi lukija? Minä itse, kun koitan oikolukea tekstini, ettei siinä olisi ihan kauheasti kirjoitusvirheitä. Ja ennen kaikkea, että pysyn vakavasti aiheessa, niinkuin nytkin. Kyseessä on siis JOULUN ALUSAIKA! Istun jälleen sporttikahvilassani Isossa Omenassa, jossa jouluiset valot ympärillä luovat jo tunnelmaa. Joulupukit ja tontut pyörivät ympärillä ja levittävät JOULUN sanomaa, osta, osta, osta. Siltähän emme voi välttyä! Tänään perjantaina olen lähettänyt kahvittelukutsun KAHVITTELU jengille maanantain kahvitteluu cafe KAPPELISSA!



Ja voin jo nyt kuvitella kuinka maanataina, kun bussilla aamulla ajan Kamppiin ja kävelen cafe Kappeliin keskustassa, niin nautin kyllä siitä JOULUN tunnelmasta mikä silloin välittyy ympärilläni. Ehkä on parempi siirtää syrjään se päällimmäinen viesti kaupallisuudesta, joka myös välittyy.  Antaa mieluummin nousta mieleen, tunteen kauniista, valkoisesta, lumen peittämästä maasta, jota JOULUPUKKI porojen vetämäällä reellä ajelee tullessaan tuomaan lahjoja läheisille sekä kilteille lapsille. Ainakin ennenvanhaan se oli kilteille lapsille? Jouluvalot ja kauniisti joulukoristellut kauppojen ikkunat antavat kyllä joulutunelmaa.  Joulupukit ja tontut joita silloin liikkuu jo kaupungilla antavat hyvän mahdollisuuden kertoa lahjatoivomuksia.
Tässä muuten jo viime maanataina kuuluisa kuvakirjataiteilija
MASA von ELM ja minä tavattiin yksi korvatunturin parhaimmista
joulupukeista Senaatintorilla! Ja toivottiin muuten aurinkoa!
Jouluaatto nousee taas mieleen. Joulupöytä kaikkine herkkuineen. Ai,ai, ei taida taas tänäkään vuonna laihdutuskuurini ihan onnistua ahkerasta harjoittelustani huolimatta. Mutta jääpähän taas ensi vuodeksi tavoitetta. Nyt on kuitenkin parempi kokonaan unohtaa taas kaikki tälläiset turhat painon valvonta ja pudotukset ajatuksista, antaa mielen liukua kuin JOULUPUKIN reen, kulkusten kilkattaen lumisella tiellä kohti JOULUAATTOA! Ei muuta kuin HYVÄÄ JOULUNALUS AIKAA! Jaa, kenellekköhän tätä sitten toivotan, eihän minulla ole lukijoita, ei tykkäyksiä eikä tökkäyksiä. No, koitanpa nauttia vaikka sitten itse tästä JOULUNALUS AJASTA!

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Harri Arkipäiväinen

Istun sporttitoimistossani Ison Omenan cafe Retrossa ja katselen alapuolellani liikkuvia ostoskeskuksen asiakkaita. Kävin postissa hakemassa porvoolaisen nyrkkeilypromoottorin J-P JÄRVISEN minulle lähettämän postilähetyksen. Avasin sen ja siellä oli BOXING IS MY LIFE vaakuna! OK. hieno juttu! Onhan tuo nyrkkeily näytellyt aika isoa osaa elämässäni. Nyt kuitenkin tässä olen tekemässä paluuta näiden blogijuttujeni pariin kertomaan arkipäivästäni. Ja ajattelin että uusi blogiotsikko voisikin olla Harri Arkipäiväinen! Yritän päästä jutun alkuun, mutta tuntuu mahdottomalta tässä sporttitoimistossani. Sillä ensimmäiseksi tähän istahtaa MAKE tarinoimaan ja päivittämään kanssani tapahtumia, koska emme ole vähään aikaan ihan tavanneetkaan!
Tarinoidaan tunnin ajan ja kun MAKE lähtee tulee siihen MARITA, joka on FB-kavereita, jota en olekkaan ennen tavannut ihan face to face. Kuulen että olemme molemmat Matinkyläläisiä ja yhteisiä tuttavia löytyy Boxing puolelta. Sitten sporttitoimistoni saa vieraan, todellisen sportti-ihmisen!
Kun minua tulee morjestamaan ex-seiväshyppy Mestari, Voimisteluopettaja, Formula-selostaja/toimittaja, mun armeijakaveri Santahaminan Urheilujoukoista, sympaattinen ja tyylikäs ERKKI MUSTAKARI! Ja nyt tulee jotakin, mitä sinä tai moni muukaan ei tiedä....ERKKI MUSTAKARIN ensimmäinen urheilupalkinto tuli BOXINGISTA! No tarina siitä on sen verran pitkä, etten ala sitä tässä nyt enempää kertomaan, mutta eräänlainen GOLDEN GLOVES voittaja nyrkkeilyssä oli EKIKIN aikoinaan, mutta ajautui kuitenkin sitten yleisurheilun ja seiväshypyn pariin. Eli nyt siis EKIN käsissä oleva BOXING IS MY LIFE vaakuna sopii hänelle kuin nyrkki silmään, osuvasti sanottuna.  Lainasin sitä vain hetkeksi, koska sain sen hetki sitten vasta itsekkin.  Hitto, kuinka tää aika on hupaa ja menee kovaa vauhtia ja on aika siirtyä kerrosta alaspäin, sillä on kuukausilounaan aika toisen läpeensä sporttisen kaverin kanssa, joka oli muuten samalla voimisteluopettajain ryhmässä EKI MUSTAKARIN kanssa aikoinaan. ESA HEINONEN ex-uimahyppääjä, HJK:n sekä Maajoukkueen fysio-huoltaja futiksessa, voimistelunopettaja.  Niin, meillä on aina kuukausilounas CHICOSISSA jolloin päivitämme tapahtumamme tähän päivään. Käydään läpi vähän futispelejä, tulevia pelejä ja tapahtumia. Ja siinä sivussa Cajun Burgerit maistuvat aina huippu hyviltä!
ESA HEINONEN toinen komea ja tyylikäs sporttimies jota oli ilo tavata tänään!

Ja sitten tämä arkipäivä päättyy illalla ENRIQUE IGLESIAS konserttiin Hartwall Arenalla nimeltään SEX and LOVE! Näin on paluu tehty tänne blogiin ja Harri Arkipäiväinen jatkaa mahdollisesti taas joku päivä!





sunnuntai 21. syyskuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: THE WORLD TITLE

Lauantaiaamuna herään Tallinnassa perheemme lempihotellissa, jossa olen viettämässä viikonloppua perheen tyttöjen kanssa. Iltapäivällä astun laivaan ja "karkaan" Tallinnasta tyttöjen jäädessä sinne vielä shoppailemaan. Laiva on puoli neljän aikaan Helsingin satamassa. Ajan kotiin, käyn suihkussa ja katson yhden puoliajan REAL MADRIDIN futispeliä. Lähden hakemaan poikani JERRIN mukaan katsomaan AMMATTINYRKKEILYN KEVYENSARJAN MAAILMAN MESTARUUSOTTELUA RICHAR APRIL vastaan EDIS TATLI. Ottelu tapahtuu Hartwall Arenalla. Saavumme oikeassa ajassa paikalle. Lippukassalla tapaan kaverukset PERTTI URAN ja JARI SARASVUON, jotka ovat myös hakemassa kutsuvieraslippuja illan boxingiltaan!
Paikkamme ovatkin melkein vierekkäin 1 rivillä kehän äärellä. Siihen alkaa tulla showbisneksestä ja nyrkkeilystä tuttuja kavereita ja ystäviä. Nyrkkeilyväkeä tervehtii illan aikana pitkin iltaa. Tunnen olevani tutussa ympäristössä. Esiottelut yksi toisensa jälkeen ovat käynnissä. Seuraan tietysti niitäkin suurella mielenkiinnolla. Sitten koittaa illan pääottelun, illan kliimaksin, illan huipennuksen aika, kun kehään kuulutetaan haastaja EDIS TATLI sitten mestari RICHAR ABRIL Amerikassa asuva kuubalainen. Seuraa kansallislaulut. Maamme laulun laulaa kehässä EINO GRÖN. EDIS TATLI vaikuttaa päättäväiseltä. Hän on selvästi valmis ottelemaan MAAILMAN MESTARUUS TITTELISTÄ! Tässä vaiheessa minäkin olen lataantunut ja toivon EDIKSEN voittavan ja onnistuvan ottelussa. Pidän tästä nuoresta nyrkkeilijästä. Hän on sympaattinen, kohtelias ja komea. Tyylikäs ja hieno nyrkkeilijä. Hän on valmistautunut huollella ja kovalla harjoituksella tähän otteluunsa. PEKKA MÄKI on hänen valmentajansa. PEKAN isä OLLI MÄKI nyrkkeili MAAILMAN MESTARUUDESTA Amerikkalaista DAVEY MOOREA vastaan Helsingin Olympiastadionilla 17.8.1962! Olin silloin myös paikalla. SUKE TATLI EDIKSEN veli tulee siihen viereeni kannustamaan veljeään ottelussa. Voin vain kuvitella ne tunteet, paineet ja jännityksen hänen mielessään tässä hetkeä ennen ottrlun alkua! ON AIKA GLADIAATTORIEN!
Gongi soi ensimmäiseen erään. EDIS TATLI aloittaa hyvin. Hän on nopeampi, terävämpi ja jopa voimakkaampi. Se on ensi erän vaikutelma minulle. Näyttää hyvälle. Ensimmäiset erät tuovat tunteen että EDIS vie mestaruusvyön APRILILTA! RICHAR APRIL kuitenkin parantaa pikkuhiljaa otettaan. Hän on vaikeasti oteltava, tarkka, ulottuvine vasemman käden suorineen, jonka perään myös oikea suora usein pamahtaa. Ja valitettavasti myös usein osuen. Ottelu on tasainen, taistelua ja hyvää nyrkkeilyä. On pakko nauttia siitä. EDIS TATLI taistelee koko sydämellään, taidollaan ja kunnollaan. Mun on mahdotonta laskea pisteitä sillä näen EDIKSEN osumat ja suoritukset päällimmäisenä. Kuitenkin loppua kohden 12 eräisen viimeiset erät mestari on sen verran vakuuttava että taitaa säilyttää MM-tittelinsä itsellään. Niinkuin sitten käykin. EDIS TATLI otteli kuitenkin hyvin. Otteli huippuottelun ja itsensä todella A-luokkaan! Hän on nyt huipulla! Se kova harjoitus ja työ salilla ei ole mennyt hukkaan! Tästä on hyvä jatkaa! Etsiä uudet haasteet. Voittaa tulevat titteliottelut! Euroopan Mestaruus titteli tuntuisi nyt hyvältä ja mahdolliselta tavoitteelta! Toivottavasti sellainen järjestyy! Lähdimme heti ottelun jälkeen poikani JERRIN kanssa. Ajoin hänet kotiinsa ja juttelimme matsista ja olimme yhtä mieltä, että se oli hieno ottelu ja EDIS TATLI oli lähellä tittelin voittamista! Hieno kaveri, hieno nyrkkeilijä. Olen edelleenkin HENGESSÄ HÄNEN KEHÄKULMASSAAN!

tiistai 16. syyskuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: Kavereita & Kahvittelua

Eilen oli taas maanantain kahvittelupäivän aika cafe Kappelissa. Se on aina hauska. Kuulet uskomattomia tarinoita elämästä. Elämässä tapahtuneista ja mitä on lähipäivinä tapahtumassa. TÄMÄ on ihan todella ainutlaatuista ja nämä ystävät ja ystävyys-suhteet kymmenien vuosien takaa ja uudet ystävyys-suhteet, joihin saan tutustua edelleenkin, saavat elämän vaikuttamaan tapahtumarikkaalta, vaikka elän varsin yksinkertaista elämää kulkemalla ASKEETTISUUDEN ja KURINALISUUDEN TIETÄ, tai ainakin pyrkien siihen.

  Kuvassa JUHA SAUNAMÄKI ja minä.

 Hänet tunnetaan CAP VERDEN valloittavana playboyna, jonka ympärillä aina tapahtuu ja ilo sekä elämänmyönteisyys on läsnä. Rock and Roll rumpalina myös Rock and Roll elämää pursuva ystäväni saa aikaan ihan oman iloisen sykkeensä ja rytmin kahvittelupäivään JUHAN tullessa kahvittelemaan!


Mr. SEVILLA Taiteilija OMPPU OMENAMÄKI tulossa kahvittelemaan! Joka kerta kun OMPPU tulee kahvittelemaan se on ilo ja tuulahdus mannermaista tyylikkyyttä!





















Yllä olevassa kuvassa HENyn entiset nuoret TUOMO SAVOLAINEN ja RISTO KOPRA.
HeNy tarkoittaa Helsingin Nyrkkeilijöitä. Nyrkkeilyseuraa jota ei enään ole. Olen tuntenut nämä kaverukset kauan. TUOMON ja mun faija olivat nyrkkeilykaveruksia ja ystäviä. RIPA KOPRAN kanssa ollaan sparrailtu treeneissä yhdessä nuorina poikina. Tässä on suurta arvoa. Hyvä kundit!

Tässä kaksi ihan nuoruudesta saakka tuntemaani kaveria ja ystävää. Oikealla uskomaton Haapsalun Kuvernöörinä tunnettu monipuolinen, todellinen elämän energiapommi, aina iloinen ja ystävällinen. HIFK perus jääkiekkofani, joka pitää myös urheilusta yleensäkin, hän on MARKKU LINDSTRÖM, jonka kanssa olimme yhdessä 15 vuotiaina Urheilutarpeet Oy.n palveluksessa varstomiehinä (lue poikina). ESA LEHTOSAARI ex-nuorten Raskaansarjan Suomen Mestari nyrkkeilyssä, Suomen pitkäuraisin nyrkkeilytuomari, jolle viimeisen kymmenen vuoden aikana kaikki ammattinyrkkeilyn suurimmat tähdet tulivat tutuiksi, hänet saattoi nähdä Monacossa Prinssi Albertin seurassa ja kehien numerotytöt kuvauttivat mielellään itsensä hänen kanssaan. Nyt ESA on jäännyt eläkkeelle tuomaritoiminnasta, mutta yhteys nyrkkeilyyn on jäännyt ja kuulemme varmaan vielä monia hienoja tarinoita ESAN maailmanmatkoilta kiristettyjen köysien maailmassa!
Tässä todellinen herrasmies ja jalkapalloinnostunut. PAMAUS-SEURAN veli SEPPO PUPUTTI, jonka kanssa sain ilon tutustua kerran yhteisellä PIETARIN matkalla  yhden hauskan seurueen kanssa. Muistan kuinka lähdimme kaksistaan siellä kävelemään aikaisin aamulla autioita PIETARIN katuja ja kujia. Selvää seikkailija luonetta omaava SEPPO on aina myös hyvää tuulta ja ystävällisyyttä pursuava kahvittelu tilaisuudessamme. Heillä on selvästi jotain yhteyttä Kappelin Neidon kanssa!














Tässä kuvassa kahvittelijoiden KUNINGATAR ELISA, ELISA VARILA Otava Median alkujaan Yhtyneiden Kuvalehtien Markkinoinnista joutuu näiden kahvittelija äijien halauksen kohteeksi aika usein. Tässä tyylipuhdasta halausta suorittaa Ferrari Pomo ENZIO PETRELL. ENKA on muuten Viipurin Nyrkkeilijöiden kasvatteja ja 15 vuotiaina me nyrkkeilimme jo yhdessä samoissa kilpailuissa ja sparrailimme myös treeneissä keskenämme. Ilo ja ystävyys on jäännyt ja on pitkäaikaista! Vasemmalla oleva RETU KARPPA on kahvittelutilaisuuden kautta tullut uusi kaveri. Se on hienoa. Elämässä edelleen uusia kavereita.
Kuningasrumapali ERKKI TANNINEN Ruhtinas POKKELIINO alias HARRY BJÖRKMAN ja RAICCA LAINE! Kolme ilon tuojaa! EKI TANNISEN tiedämme kaikki jo alkuperäisestä DANNY & The ISLANDERS bändistä. Me tutustuimme EKIN kanssa jo Lauttasaaren Essolla 60-luvun alussa EKIN ollessa siellä duunissa. Myöhemmin olen voinnut ihailla häntä vain estraadilla! Keskellä Ruhtinas POKKELIINO italialaista hienosto aatelistoa muistuttava ystäväni, johon olen saannut tutustua myös  jo kauan sitten. POKKE on myös innostunut musiikki mies ja kitaristi. Hän tuo tulleessaan myös aina iloista eleganssia mukanaan  tulleessaan  kahvittelemnaan. RAICCA LAINE oikealla on myös kahvittelutilaisuuksien kautta tullut uusi kaveri, joka tuo stadilaista hyväntuulisuutta tullessaan.
Tässä vielä yksi kuva eilisestä kahvittelusta, jossa keskellä on, saanko esitellä:  sinisessä kulmassa, Helsingin Tarmon HEIKKI MÄKINEN sunnuntaina 70 vuotta täyttänyt, hieno ja sympaattinen ystävä kiristettyjen köysien maailmasta. Eilen HEIKKI kertoi uskomattomia tarinoita savanneilta, jossa oli tekemässä aikoinaan gradua leijonista. Gradusta tulikin kansainväinen ja on luettavissa monissa ulkomaisissa kohteissa. Kertoipa HEIKKI kuinka hän joutui NORSUN takaa-ajamaksi siellä ja vain hyvällä onnella selviytyi hengissä. Kysymys oli parista sekunnista. Joten 70 vuotis päivän vietto ei ollut ihan itsestään selvä juttu! Päätän tähän kuvaan eilisen kahvitteluesittelyn missä päivänsankari Leijonakuningas HEIKKI MÄKINEN on minun ja OMPPU OMENAMÄEN synttärihalauksessa! ONNITTELUT vielä HEIKKI!

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: Voisiko nyrkkeilijä olla Vuoden Urheilija?

Tänään olin aamupäivällä treenamassa yksikseni Tuulimäen Boxingsalilla ja rakastin taas sitä. Olin läpimärkä hiestä. Yritin lyödä erä erältä aktiivisesti ja terävästi vasenta suoraani 8 erän säkkitreenin aikana. Varjonyrkkeilin muutaman erän kehässä. AH, hieno laji. Mulle superia! Mutta mä olenkin syntynyt siihen lajiin isäni kautta. Iltapäivällä kotona näin PEKKA MÄEN Facebooksivulla syntyneen kskustelun nyrkkeilystä ja siitä voiko EDIS TATLI, jos voittaa ammattinyrkkeilyn Maailman Mestaruus tittelin tulla valituksi Vuoden Urheilijaksi Suomessa? PEKKA mainitsi siellä minutkin ja toivoi minunkin antavan kommenttini asiasta. NYRKKEILY on erikoinen, monia mielipiteitä synnyttävä. Se on lajina kova ja armoton. Ehkäpä jopa kovin monella tavalla? Siinä ei ole kysymys senteistä eikä sekunneista vaan siinä kohtaavat kaksi KEHÄGLADIAATTORIA valmiina tuhoamaan toistens uran ja menestyksen. OLET voittaja tai voitettu! Se määrittelee usein KUNNIAN ja KUNNIATTOMUUDEN yleisön silmissä. Silti nyrkkeily on kiehtovaa. Monessa maassa maailmalla nyrkkeilysankarit ovat suuria LEGENDOJA! Ei tarvitse varmaan luetella nimiä. Niitä on paljon! Nyrkkeily on tarunhohteinen laji. Tarinat nyrkkeilysankareista elävät, vaikka kaikki eivät pidäkkään nyrkkeilystä. Istuin kerran aamukahvilla yhdessä kahvilassa stadin keskustassa, kun kahvijonossa edessäni seisoi SAULI NIINISTÖ. Tottuneena tervehtimään tervehdin häntä esitellen itseni. Ai SE Harri Piitulainen sanoi SAULI NIINISTÖ. Kysyi tunnenko EERO RUOKOMÄEN? Hän kun on Salosta kotoisin ja seurasi silloin EERON menestystä nyrkkeilykehissä.  Kerroin että EERO oli nyrkkeilykaverini leireillä ja nyrkkeilymatkoilla. Hetken päästä pöytään mennessäni hän tuli perässä ja kohteliaasti kysyi saako istua samaan pöytään tarinoimaan. Ensimmäiseksi hän kertoi seuraavansa Eurosportilta nyrkkeilyä ja pitävänsä nyrkkeilystä. Muutaman vuoden päästä hänestä tuli Suomen presidentti. Joskus nyrkkeily tuntuu olevan merkityksellistä muillekkin kuin minulle. Olen kunnioittanut aina kaikkia urheilijoita lajista riippumatta, mutta nyrkkeily on ollut suurinta ja ammattinyrkkeilyn Maailamanmestaruus Titteli tässä lajissa on super suurta! Silloin ei olisi kyseessä pelkästään kyseessä Suomen Paras Urheilija vaan Suomen suurin urheilutaistelija SPORTS FIGHTER Ammattinyrkkeilyn Maailman Mestari! Jos ja kuinka paljon toivonkaan, EDIS TATLI voittaa Ammattinyrkkeilyn Maailman Mestaruuden on hän Vuoden Paras Suomalainen Urheilija ja sen lisäksi Maaiman kovin urheilutaistelija sarjassaan The SPORTS FIHGTER! Se olisi urheiluteko vailla vertaa! ONNEA EDIKSELLE MM-otteluun!

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: Tervetuloa syyskuu

Ensimmäiseksi etsintäkuulutan tuon vasemmalla puolella olevan miehen ja toivon löytäväni hänet ja saavani hänet kulkemaan ASKKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tietä. Oikeastaan olen löytänyt kyllä edellä mainitun tien pään osittain, mutten ole lähtenyt sitä ihan vielä kulkemaan. On ollut houkutuksia, jotka ovat vielä vienneet sille herkuttelijan valtatielle, niinkuin eilenkin, kun ajelin todellakin valtatietä Tampereen lähelle Lempäälle ja matkalla kohtasin suuremmoisia buffetpöytiä, joiden houkutusta en pystynyt vastustamaan. Maanantaina alkoi sitten syyskauden maanantain kahvittelut cafe Kappelissa ja tuo vasemmanpuoleinen piirros on Staditaiteilijan OMPPU OMENAMÄEN näkemys minusta, joka syntyi siellä kahvittelun aikana. Tuulimäki on taas mahdollistanut boxingtreenit siellä ihan vain nyrkkeilylle omistetulla salilla, joskin remontti on edelleen hiukan vaiheessa, enkä pääse vielä lyömään kuin säkkiä, mutta ei toistaiseksi haittaa. 8 erän säkkiharjoitus varjonyrkkeilyerineen riittää mulle. Nyt koitankin siis ryhdistäytyä kulkemaan suorastaan orjallisesti valitsemaani tai sanoisinko, pyrkimään kulkemaan, valitsemaani ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN TIETÄ ja toteuttamaan laatimani harjoitusohjelman seuraavan 4 kuukauden ajan! Saattaa olla, että elämäni vaikuttaa tästä eteen päin yksinkertaiselta ja tapahtumaköyhältä. Joudun välttelemään glamourin ja säihkeen vallassa eläviä ystäviäni. Kieltäytymään vierailuista buffetpöytien äärellä, viihdetilaisuuksista, rock nad roll konserteista ja viettämään aikaani vain Tuulimäen boxingsalilla, yksinäisillä rantaraiteillä. Yksinäinen tie edessä!
                                                                                                                                                                    
                      Pelipaita päälle ja kohti ASKEETTISUUDEN ja KURINALISUUDEN TIETÄ!

tiistai 26. elokuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: Harmaa viikko

Eilen alkoi viikko harmaana ja sateisena jatkuen koko päivän. Minä laskeuduin monta kymmentä metriä maan alle. Voisi melkein sanoa hän häipyi maan alle ja hänestä ei ole kuulunut enään mitään sen jälkeen. Nimittäin Tuulimäen Boxingsali on jälleen käytössä tosin askeettisessa muodossa, vain säkit ovat vasta paikalla vielä keskeneräisellä salilla, mutta tämä antaa mulle kuitenkin mahdollisuuden säkkitreeniin vanhaan tapaan. Niinpä eilen treenasinkin siellä kunnon treenin ja ah, kuinka nautinkaan siitä. Tosin olen kiinnostunut, nousisiko kuntoni vielä tästä, kun 8 erän säkkitreeni tuntui vähän rankalta. Ennenhän se ei tuntunut missään? Viikko jatkuu näköjään tänään harmaana ja sateisena. Aamu TV:n sää kertoo samaa koko viikolle. Harmaa viikko edessä! Tällä viikolla ei ole kahvitteluakaan sen GLAMOURIN ja SÄIHKEEN täyttämän jengin kanssa, joten senkin takia edessä on selvästi harmaa viikko. No minulle, jonka elämä on ollut aina harmaata ja väritöntä se ei ole mitään uutta. Pysyn siellä maan alla, lyön säkkiä ja odotan ensi viikkoa ja auringon paluuta. kahvittelun alkamista taas cafe KAPPELISSA ensi maanataina, joka aloittaa syyskuun ja palauttaa mut värikkääseen elämään ystävieni kautta. Sitä odotellessa!
Siinä etualalla muuten TÄNÄÄN syntympäiväänsä Tammisaaressa viettävä Tammisaaren Keisari HEIKKI ORASMAA joka EIF jalkapalloseuran lisäksi kannattaa HJK:ta.

lauantai 23. elokuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: Viikonloppu

Viikonloppuna täytyy aina pukeutua hieman paremmin sitä juhlistaakseen. Viikonloppuna on aina tapahtumiakin jotka vaativat sitä. Nyt viikonloppuna isoin tapahtuma on ilmeisesti stadionilla CHEEKIN konsertti. Kaksi loppuunmyytyä konserttia 40000 tuhatta ihmistä per keikka. RESPECKT! Tulee kyllä mieleen yks stadion keikka Pariisissa tässä pari kesää sitten kun JOHNNY HALLYDAY esiintyi siellä kolmena päivänä peräkkäin 83000 ihmistä per päivä. Olipa aikamoista. Nyt tänä viikonloppuna mulla ei ole kuitenkaan mitään erikoista. Vain treeniä Tuulimäen Boxingsalilla, mikäli nyrkkeilysali on jo harjoituskunnossa? Täytyypä kohta lähteä katsomaan tilannetta. Näin toivotan HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!

torstai 21. elokuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: Terassikauden loppu!


Eilen voidaan katsoa että tämän kesän terassikausi on loppunut, koska kahvittelujengi istui jo sisällä kesäkauden viimeisellä keskiviikko kahvittelulla cafe Carusellissa. Muutenkin syysarki ja harmaa elämä alkaa ilman GLAMOURIA ja SÄIHKETTÄ? Niin tämä koskee tietysti vain minua, sillä kahvijengi, jota tapailen viikottain jatkaa GLAMOURIN ja SÄIHKEEN viitoittamaa tietänsä. He ovat syntyneet kadun aurinkoiselle puolelle! Minä puolestani jatkan kadun varjoisalla puolella etsien epätoivoisesti sitä ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tietä. Olen sen etsimisessä joutunut jo täältä Espoosta matkustamaan Helsinkiin ja vanhaan Messuhalliin treenaamaan, jotenkin palaamaan juurilleni. Tosin Messuhallikin on nykyisin KISAHALLI. Toivottavasti se Tuulimäen Boxingsali tulee pian kuntoon sillä Helsinki on täynnä kiusauksia ja buffetpöytiä joita on vaikea välttää. Olen selvästi vaikeuksissa.


maanantai 18. elokuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: Sadetta vai aurinkoa?

SADETTA? Voiko se olla totta? Pitkä helteinen aurinkoinen jakso on ohi! Tänään katsoin ikkunasta ulos, ei enään parvekkeella aamukahvilla ja näen sadetta! Vettä ropisee ja taivas on harmaa. Onhan tämä nyt ihmeellistä. Mun on pakko ensimmäiseksi kuunnella Youtubelta Singing In The Rain GENE KELLYN legendaarinen ja hurmaava kappale. Miten suhtautua sateeseen? Jos teillä on siihen vaikeuksia niin käykää katsomassa ja kuuntelemassa tuo klippi. Sen jälkeen ette voi olla kuin hyvällä tuulella! Nythän oli ihan superviikonloppu urheilun osalta niin Boxingissa kuin EM-Yleisurheilussa, joka päättyi sitten keihään kultaan ja pronssiin. Englannin liigafutis alkoi ja olin heti kanavalla hyvin mukana ja olipa jänniä pelejä. Yhtä sun toista ehti tapahtua viikonlopun aikana. Mm. kävin sunnuntaiaamuna treenaamassa remontissa olevassa Tuulimäen Boxingsalilla, jossa oli jo kuitenkin kehä paikalla ja yksi säkki roikkumassa katosta. Salissa maalarintikkaita ja telineitä. Sain kuitenkin treenata siellä kaikessa rauhassa, mutta ehkä odotan seuraavaa kertaa siihen, kun sali on valmis. Terassielämä alkaa olla myös kohta näinollen lopuillaan. Joku voisi sanoa VIHDOINKIN! Niinpä on sitten viimeinen kahvittelu keskiviikko cafe Carusellissa ja toivottavasti kuitenkin vielä terassilla, mutta pahoin pelkään. Sadetta on nimittäin luvattu koko viikoksi.

Tänään on sitten CHELSEAN avausmatsi Englannin Liigassa minä ja JOSE ollaan siihen valmiit!

perjantai 15. elokuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: NYRKKEILY ELÄMÄÄ

Nyrkkeilyelämää! Sitä on ollut mun elämä mitä suurimmassa määrin. Kun synnyt nyrkkeilylegendan poikana, isäsi on Nyrkkeilykehän Satuprinssi YRJÖ PIITULAINEN, joka liittää minut 30.5.1947 Viipurin Nyrkkeilijöiden jäseneksi samana päivänä kun synnyn ja Helsingin Sanomat julkaisee samana päivänä pienen otsikon "UUSI NYRKKEILYTÄHTI SYNTYNYT" on tie ikäänkuin viitoitettu kohti nyrkkeilykehien kirkkaita valoja! Kun 13 vuotiaana, pienenä ja heiveröisenä poikana isäni vei mut nyrkkeilysalille treenaamaan, jotta oppisin puolustamaan itseäni ja hiukan vahvistuisin, oli se päivä joka oli odottanut vain tätä hetkeä. Aktiivinen nyrkkeilyelämä alkoi! Vaikka olin siihen mennessä ehtinyt tavata lähes kaikki Suomen huippunyrkkeilijät niin kehän äärellä,
kuin meillä kotona, isäni toimiessa nyrkkeilyn parissa, nyrkkeilijänä, valmentajana sekä ammattilaisiltojen promoottorina. Se lista näistä nyrkkeiljöistä pitäisi sisällään kymmeniä hienoja nyrkkeilijöitä ja isäni kavereita. Sylikummini oli 1936 Berliinissä nyrkkeilyn kultamitalin voittanut STEN SUVIO. Kun 13 vuotiaana sitten aloitin aktiivi nyrkkeilyn itse oli seuraava 10 vuotta nyrkkeilyelämää ja sen olen taltioinnut ja kirjoittanut NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjaani sellaisena kuin sen koin. Olen siis näin myös nyrkkeilykirjailija. Myöhemmin toimin 20 vuotta kuntonyrkkeilyn parissa tavaten satoja ihmisiä, innostaen heitä mukaan tavalla tai toisella NYRKKEILYELÄMÄÄN! Ja joka kerta kun tapaan tänä päivänä, jonkun jonka innostus nyrkkeilyyn on säilynyt tunnen suurta iloa, ehkä hivenen ylpeyttä siitä että olen voinnut jatkaa isäni antamaa lahjaa eteenpäin. Tästä tulenkin nyt sitten tähän päivään ja siihen kuinka NYRKKEILYELÄMÄ voi ja näyttää tänä päivänä näin ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA katsoen?  SE näyttää voivan hyvin, suorastaan loistavasti! Siitä ansaitsee minusta yhden suuren maininnan PEKKA MÄKI , joka on omalla tavallaan jatkanut omalta isältään OLLI MÄELTÄ saamaansa nyrkkeilylahjaa eteenpäin. PEKKA MÄKI on ollut TAIKURI joka on taikonut nyrkkeilystä tänä päivänä mielenkiintoista ja valmentanut nyrkkeilijöitä niinkuin esimerkiksi AMIN ASIKAISEN ammattinyrkkeilyn Euroopan Mestariksi saakka! Promoottorina järjestänyt tukun hienoja                                                                      ammattinyrkkelyiltoja!
Nytkin huomenna lauantaina 16.8 Savonlinnassa on ammattinyrkkeilyilta Olavinlinnassa nimeltään

TAIKAA ja TAISTELUA missä säkenöivä naisnyrkkeily Mestarimme EVA WAHLSTRÖM puolustaa hallussaan pitämäänsä Euroopan Mestaruustitteliä! Siellä nyrkkeilee myös monia muita tämän päivän nyrkkeilytähtiä, upeita nuorukaisia, sympaattisia ja komeita.


20.9 Hartwall Areenalla nousee kehään EDIS TATLI ottelemaan kevyen sarjan nyrkkeilyn MAAILMAN MESTARUUDESTA! SE on uskomattoman upeaa! Olen tavannut suurimman osan näistä tämän päivän nyrkkeilygladiaattoreista ja mestareista. He ovat upeita, komeita ja sympaattisia. He ovat olleet iloisia ja ystävällisiä minua kohtaan ja katsoessani heitä saavat mut tuntemaan itseni todella vanhaksi ja tajuamaan, että siitä kun itse nyrkkeilin on aikaa valovuosia. Mutta he saavat minut myös tuntemaan, rakastamaan ja ihailemaan edelleen BOXINGIA! Muistamaan sen ainutlaatuisuuden ja tuntemaan että NYRKKEILYELÄMÄ on jatkunut. ON HEIDÄN AIKANSA! Valaistut kehät ja valokeilat seuraavat nyt heitä! Nostan peukun pystyyn  ja toivotan ONNEA ja MENESTYSTÄ heille, niin kehissä kuin elämässäkin. Minä jatkan edelleen nyrkkeilyelämääni heitä seuraten, itse vielä kuntonyrkkeillen nauttien vielä treenaamisesta, vähän muistellen kuinka paljon olenkaan saannut elää NYRKKEILYELÄMÄÄ!

BOXINGLIVE IS MY LIFE! Sille skool! ARI LAHTINEN, OLLI MÄKI ja minä


 

torstai 14. elokuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: Vain elämää!

Eilen vielä kahviteltiin kavereiden kanssa cafe Carusellissa terassilla, mutta pieni aavistus hiipi jo mieleen että kesä alkaa päättymään. Oli kuitenkin vielä riemuisa tunne kuunella värikkäiden ja menevien ystävien tarinoita ja tulevaisuuden suunnitelmia. Muutenkin kun katsoo ympärilleen, niin meno on aikamoista. On niin paljon kaikenlaista puuhaa ystävillä ja ihmisillä yleensäkin. Menestystä ja glamouria. Se on hienoa. Itselläni oli eilen taas boxingtreeni päivä ja kävinkin iltapäivällä Kisahallissa treenaamassa ja GANDHISSA Kisahallin vieressä syömässä. Sitten olikin aika mennä kotiin ja ilta menikin sitten yleisurheilun EM-kisoja TV:stä katsellen. Siis VAIN ELÄMÄÄ. Nyt sitten aloitan tätä torstai päivää rauhallisesti aamu TV:n äärellä kahvikupposen (se ELVIS-kuppi tänään) ja pari voileipää. Katselen hiukan epäröiden ikkunasta, ei taida olla ihan aurinkopäivä tänään, mutta ehkä kuitenkin voisin käydä vähän pyöräilemässä tänään? Vielä vähän puuttuu tavoite kilometrejä tästä kesästä. Tästä lähdetään ja toivotetaan blogini lukijoille (niille neljälle), jos satutte käymään, miten sitä nyt sanotaan "kanavalla" ON TORSTAI PÄIVÄ ja Vain ELÄMÄÄ ei sen enempää....ihana toi IRWININ biisi....ja tää kesäkin kohta taakse jää....VAIN ELÄMÄÄ ei sen enempää...
CHRISTIANO RONALDO on taas maalinteko puuhissa!

maanantai 11. elokuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: ARKIPÄIVÄ

Se on sitten maanantai aamu ja arkipäivä! Aurinko ei paista. Tarkoittaako tämä nyt sitä että auttamattomasti siirrymme syksyä kohden? Lomat loppuu ja ihmiset palaavat normaaliin työaskareihinsa. Mutta mihin ihmeessä me eläkeläiset sitten palaamme? Minähän olen kyllä jo pari viikkoa sitten palannut boxingtreenieni pariin, joka on mun kohdalla jonkinlainen paluu "työelämään" ! Muutenhan se kesärytmi ei paljon muutu. Partsilta täytyy muuttaa sisälle aamukahville kun syysviileys saapuu. Mutta tänään olen kyllä vielä istunut täällä ison kahvikupposen kanssa, juonnut pannun kahvia ja päivittänyt Facebook-sivujani. Yksi jonnenjoutavan tärkeä tehtävä aamulla. Vähän niinkuin tämä blogin kirjoittaminenkin, josta kuitenkin pidän, sillä kirjoittamainen täysin tyhjästä ja koittaa löytää siihen erillaisia näkökohtia, nyanseja ja saada vaikuttamaan päivä mielenkiintoiselta antaa hauskan aamuhetken koittaa virittää mielikuvitusta oikealle kanavalle. Sitten huomaan itsekin innostuvani päivästä ja ihan odottavani sen kehittymistä, koska ei ole aavistustakaan mitä tänään vielä tapahtuu? Nyt kuitenkin mun on aika lähteä Kisahalliin treenaamaan, kun se Tuulimäen boxingsali on vielä remontissa, joten aloitetaan siis viikko arkisesti ja lähdetään katsomaan mitä viikko tuo tullessaan! Hyvää viikoalkua teille kaikille muille joilla on ihan oikea arkipäivä ja tsemiä ja hyvää mieltä!

lauantai 9. elokuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: FC Barcelona on täällä!

Lauantaiaamua! Hieno aamu taas parvekkeella. Huolimatta siitä että lämpötila on pudonnut muutaman asteen. Siihen on varaakin. Vielä tarkenee juoda kaffetta, kuunella lintujen sirkutusta ja nauttia kesäaamusta. Yksi suuri asia on eilen tapahtunut stadissa. FC BARCELONA on saapunut stadiin pelaamaan tänään harjoituspelin HJK:n kanssa loppuunmyydyllä stadionillamme. Koska minä en ajoissa älynnyt hankkia lippua, niin joudun nyt tyytymään katsomaan sitä peliä TV:stä käsin.
Kesällä vierailin viikon reisun BARCELONASSA ja kävin tietysti siinä pyhässä paikassa CAMP NOULLA! Täytyy tietysti mainita, että viikolla olen vieraillut Leppävaaran stadionilla katsomassa FC ESPOO vastaan EIF peliä sekä Bolliksella HIFK - KPT peliä, joka olikin hauska kokemus. Oltiin HEINOSEN ESAN kanssa yhdessä.


Viikko on siis mennyt vilauksessa. BOXINGIA ja PYÖRÄILYÄ on myös mahtunut mukaan.
Tänään onkin sitten aika vapaapäivän,
joten kuppi kahvia vielä ja HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!

torstai 7. elokuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: Mitä ihmettä, PILVISTÄ!

Tänään aloittaessani päivän partsilla kahvikupposen ja parin voileivän kera, joudun huolestuneena huomioimaan, että on PILVISTÄ! Mitä ihmettä, eikö tänään olekkaan aurinkoista ja rantapäivää? Tosin minä olen jotenkin erkaantunut jo siitä rantaelämästä. Kuulostaa aika mahdottomalta. Yli 50 vuoden jälkeen olen kyllästynyt istumaan rannassa, katselemaan kimaltelevaa merta, kuuntelemaan lokkien kirkaisuja, tuntemaan auringon lämmön hyväilevän kroppaani, saavuttaa aurinkotranssi, joka vie sinut hetkeen, ettei ole mitään muuta kuin hyvän olon tunne sinun ollessasi auringon rakkauden kohde!

Sen sijaan eilenkin menin keskellä kuuminta päivää KISAHALLIIN (entinen Messuhalli) treenaamaan BOXING treenini kello 13. Tosin kuumuus aste joka siellä vallitsi korvaa hyvin sen merenranta kuumuuden, jopa ylittää sen reilusti. Tosin se rento hyväilevän pehmeä tunne jää puuttumaan, kun yrittää olla 3 minuutin ajan ja 12 erän pituisen harjoituksen mahdollisimman tehokas. Miten se nyt on mahdollista 67 vuotiaana? Pakko titenkin sopeutua, niinkuin siihen etten olekkaan rannassa auringon hellimänä!






Aamupäivällä oli muuten meidän keskiviikon kahvittelupäivä cafe Carusellissa ja se oli taas ihan huippu! ENZIO PETRELL nyrkkeilykaveri jo 60-kuvun alusta toi mulle eilen sinne AC MILANIN pelipaidan! VAU! Olin siitä otettu. Olenhan ollut jonkinlainen AC MILAN fani jo vuosikymmeniä.


Minä ja ENZIO PETRELL kaverukset 60-luvun alusta saakka!

Sitten tämä Haapsalun Kuvernööri, uskomaton MARKKU LINDSTRÖM, joka oli duunikaverini jo 60-luvun alussa, ei oltu vielä johtajia silloin, oltiin varastomiehiä URHEILUTARPEET Oy:ssä Helsingin Kaapelitalossa, ihan tämän cafe Causellin lähellä. Ja meillä oli ihan hauskaa silloin! Nyt MARKKU halusi jatkaa hauskuutta antamalla mulle pullon Brasilialaista viiniä, eikä ihan mitä tahansa viiniä, vaan futiksen WORLD-CUP kunniaksi pullotettua Brasilialaista viiniä! Kylläpä tämä futiselämäkin tuntuu olevan kiehtovaa!
MARKKU LINDSTRÖM ja minä. Hauskuuden lähteellä!

Sitten illalla olin vielä, koska olen AC MILANIN, FC BARCELONAN, FC CHELSEAN ym. ym seurojen lisäksi myös Tammisaarelaisen EIFFIN kannattaja ja fani, katsomassa Leppävaaran Stadionilla EIF vastaan FC ESPOON futispeliä, joka päättyi 3-1 EIFFIN voittoon. Seurasin mielenkiinnolla brasilialaisen EIFFIN hankinnan LUCAS KAUFMANNIN otteita kentällä. Viihdyttävä, tekninen ja älykäs pelaaja, joka palkittiinkin pelin parhaana pelaajana eilen. Itse palkitsin mielessäni myös huoltajan, Tammisaaren Keisarina tunnetun HEIKKI ORASMAAN loistavasta työskentelystä vaihtoaitiossa huoltotehtävissään! EIFFIN pelaajat saavat Tammisaarelaista lähdevettä pelin aikana, jossa on ilmeisesti jotain taikaa, sillä EIF johtaa omaa kakkosen lohkoaan selvästi!

Tammisaaren Keisarina tunnettu EIF jalkapalloseuran superhuoltaja HEIKKI ORASMAA ja minä kentän laidalla!

tiistai 5. elokuuta 2014

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: Huh, Hellettä!

Joopa joo. Mitä uutta? Eipä mitään. Helle jatkuu ja rantaelämä kutsuu! Tai kutsuisi jos ei olisi tuota ELÄKELÄISEN KALENTERIA, jossa lukee tänään PYÖRÄILYÄ! Eilen muuten monen tunnin  miettimisen, monen kahvikupposen ja useamman marjapiiraan jälkeen päätin kuitenkin lähteä Kisahalliin treenaamaan muutaman tunnin myöhässä laaditusta aikataulusta. Mitä huh hah hei, eihän se oikeastaan eläkeläisen elämää hetkauta. Pääasia oli kai kuitenkin, että tuli treenattua. Koin hauskan yllätyksen sinne iltapäivällä mennessäni ja treenialueelle saavuttuani, niin siinä säkkiä mätki vankasti ex-kuntonyrkkeilyoppilaani TONI "Hirmuinen" HÄRKÖNEN!

Olipa mukavaa nähdä TONIA pitkästä aikaa ja huomata, että 2000 luvun alussa alkanut kuntonyrkkeily innostus on jatkunut! Niin, sitten onkin aika mennä tähän päivään ja lähteä PYÖRÄILEMÄÄN kohta kohti Kauppatoria kahville ja lihikselle. Sieltä tullessani voin jäädä pariksi kolmeksi tunniksi sitten vielä Mellstenin Paratiisirantaan tai vaikkapa auringonlaskuun? Onko sillä nyt ELÄKELÄISELLE merkitystä? Rannassa on varattu paikka mulle, ihan ringside, niinkuin nyrkkeilykehien äärellä usein on tullut istuttua. Olisi oikeastaan mukavaa taas pitkästä aikaa mennä istumaan ringsidelle BOXINGIA katsomaan. Eiks siellä Savonlinnassa ole nyt elokuun alussa kilpailut? Vieläköhän sinne löytyisi yks ringside paikka eläkeläiselle? Täytyypä ottaa selvää. Sitten on kyllä huomioitava, että viikko on taas mennyt nopeasti ja huomenna on kahvittelupäivä cafe Carusellissa. Elitistinen kahvittelijoiden porukka kokoontuu jälleen helteiselle Carusellin terassille tarinoineen. Sinne on huomenna siis mentävä! Nyt kuitenkin PYÖRÄILEMÄÄN kohti KAUPPATORIA!