perjantai 30. marraskuuta 2012

TORSTAIN TOIVEKKUUDESTA PERJANTAIN TOIVOTTOMUUTEEN

Kylläpä päivä voi nopeasti muuttua kaikesta toiveikkuudesta jonkinlaiseen epätoivoon. Aamulla lähdin meidän perjantain kahvittelutilaisuuteen julkisilla kulkuneuvoilla niinkuin aamu TV:ssä neuvottiin ja jätin auton parkkikselle. Matka Kamppiin sujui ihan kohtuullisesti, mutta siiten tämän päivän lumimyrsky alkoikin puremaan kun siirryin raitiovaunuun no4. Ensimmäisen kerran meidät käskettiin ulos, Kisahallin kohdalla kun ratikka oli kuulemma myöhässä aikataulustaan, ja kävisi kääntymässä siinä lähellä olevassa ratikkahallissa takaisin keskustaan. Ok. vähän ajan päästä tuli uusi no4 ja kahden pysäkin päästä meidät kehoitettiin taas ulos, kun ratikka lähtisi takaisin keskustaan eikä ehtisi Munkkiniemeen saakka. ok. taas pysäkille odottamaan uutta no4 ratikkaa. Tässä vaiheessa huomasin että mulla on liian kevyet kengät jalassa seisoessamme taas pysäkillä tuulessa ja lumituiskussa. Seuraava no4 ratikka tuli ja pääsimme jälleen yhden pysäkinvälin kun käskettiin ulos ja sanottiin ettei tämäkään ehtisi Munkkiniemeen saakka!Alkoi tuntua aika uskomattomalta. Neljäs no4 ratikka saapui ja nousimme sisään varpaat huurteisina ja kuulimme että kuljettaja ei takaa että pääsisimme Munkkinimeen saakka, vaihteisto ei ole kuulemma pelannut ihan normaalisti tänään. Pääsin kuitenkin Munkkiniemeen ja cafe Torpanrantaan puolentoista tunnin matkustamisen jälkeen perille ja voitte olla varmoja että kuppi kahvia ja croisantti maistui. Tänään meitä kahvittelijoita ei ollut niin paljon, ymmärrettävää kyllä.
Lisäksi sinne tultuani kuulen kavereilta, että yksi minulle läheinen nyrkkeilykaveri, jonka olen tuntenut pikkupojasta saakka. Joka on ollut kehäkulmassani useampaankin kertaa, ollessaan maajoukkueemme valmentajana 60-luvun puolessa välissä. Yksi Suomen nyrkkeilyn legendoista, tyylikäs taitonyrkkeilijä JORMA "Jomi" LIMMONEN on eilen kuollut. Siinä vaiheessa tunsin sen eilisen kaiken toiveikkuuden kääntyvän perjantain toivottomuuteen. Katselin cafe Torpanrannan ikkunasta ulos, sameata lumipyryistä maisemaa ja tunsin surua. Huomaan ajattelevani JOMIA monia tapahtumia, hetkiä mitä olen saannut JOMIN kanssa kokea, niin nyrkkeilykehässä kuin sen ulkopuolella. Muistelin JOMIA kehässä, uskomatonta tyylikkyyttä. 10 Suomen Mestaruutta, 39 Maaottelua, Olympialaisten pronssimitali Rooman olympialaisista ja Pohjoismaiden Mestaruuksia sekä lähes 400 amatööriottelua. Muistelin JOMIN huumoria, lämpöä jota tunsin hänen kanssaan. Viimeisiä tapaamisia, niin täällä perjantain kahvittelussa kuin oliko se viime keväänä. kun DANNYN kanssa veimme "kundit" syömään Ravintola Rivoliin ja vietimme sellaisen legendojen lounaan herrojen JOMI LIMMONEN, ILMO LOUNASHEIMO ja UFFE FJÄDERIN kanssa. Tässä vaiheessa UFFEKIN soittaa mulle Torpanrantaan ja kysyy olenko kuullut suru-uutisen ja kerron juuri kuulleeni sen. Silmänurkkani kostuvat ja pyysin kyyneleet vaivihkaan pois....
Onpa tämä nyt hurjaa, yksi toisensa jälkeen siirtyy pois taivaallisiin kehiin. En taida tottua tähän suruun ikinä. Huomaan ajattelevani myös isääni, sitä kuinka hän tuli liikkeeseeni aikoinaan, surullisena kun oli käynnyt jättämässä hyvästit milloin entisille nyrkkeilykavereilleen tai ystävilleen urheilun ja viihteen maailmasta. Muistan kuinka hän istui hiljaisena edessäni. Ymmärrän nyt hyvin sen tunteen. Taisin minäkin olla vähän hiljainen tänään. TANNISEN EKI, DANNYN bändin The Islandersin alkuperäinen rumpali ajoi mut kotiin Espooseen. Niinpä. Tämäkin päivä täytyy taas koittaa selvitä. Koittaa muistaa niitä hyviä hetkiä JOMIN ja kavereiden kanssa, jotka elävät muistoissa tänäkin päivänä! R.I.P. JORMA "Jomi" LIMMONEN
Legendojen Lounaalla UFFE FJÄDER ILMO LOUNASHEIMO DANNY ja JORMA "Jomi" LIMMONEN

torstai 29. marraskuuta 2012

TORSTAI ON TOIVOA TÄYNNÄ

Niin, olen kuullut usein lauseen TORSTAI ON TOIVOA täynnä, mutta mitä ihmettä se oikein meinaa. Eihän sitä joka torstai jaksa jotain toivoa. En ainakaan minä keksi aina uusia toiveita. Tänään ainakin aamu TV kertoi että lunta olisi tiedossa tänään, joten se harmaus olisi vaihtumassa valkoisuuteen. Eilisestä sen verran, että tein paluun treenien pariin ja sitten treffasin pari kaveriani CIAO CAFFEESSA Isossa Omenassa, joka onkin muuten viihtyisä ja valoisa paikka viettää päivän luppoaikaa kahvikupposen äärellä ja kuunella glamourin täyttämien ystävien tarinoita maailmalta sekä elämästä josta ei vauhtia puutu!
Tässä The Basman KAJ WALLIN joka on aina täynnä suunnitelmia ja positiivisuutta tulevaan. Loistava seuramies ja tarinoden kertoja.
SEPPO "Smoothie" SUKKI toinen valloittava seuramies jolta ei vauhtia puutu. Kilpautoilussa mukana vaikuttava, itsekin entinen kilpa-autoilija, tennistä muutaman kerran viikossa pelaileva musiikkidiggari, maailmaa paljolti nähnyt ystäväni on myös täynnä elämää ja uskoa tulevaisuuteen. Näitä kundeja ei ikä vielä paina. Hyviä esimerkkejä meille jotka alamme jo hiukan hiipua vauhdissa tässä elämässä. No joo ja TORSTAIHAN ON TOIVOA TÄYNNÄ, joten on kai se minunkin lähdettävä Tuulimäen boxingsalille taas vähän boksaamaan ja aloittamaan tätä toiveikasta päivää sen enempiä toivomatta!

tiistai 27. marraskuuta 2012

ONPA HARMAA PÄIVÄ!

Tänään on päivä joka ei innosta kyllä minuakaan yhtään. Se on kyllä kohdallani poikkeuksellinen päivä. Yleensä koitan löytää jonkun valonpilkahduksen, tai ainakin positiivisen näkymän huomisesta auringonpaisteesta, mutta tänään en taida pystyä siihen. Harmaus tuolla ulkona on ollut koko päivän vallitseva olotila. Muutenkin tänään laiskotti aamupäivällä niin etten jaksanut edes lähteä jatkamaan taisteluani vanhuutta vastaan Tuulimäen boxingsalilla vaan valitsin huomattavasti helpomman asian ja ajoin Ison Omenan yhteen kahvilaan syömään salaatin ja tarinoimaan myös sinne tulleen ystäväni "Tallipäällikkö" SEPPO SUKKIN kanssa. Nyt katson ikkunasta kuinka päivä pimenee pimenemistään ja siirryin ajatuksissani espanjaan Madridiin katsomaan ATHLETICO MADRIDIN ja SEVILLAN futismatsia nauhoittamastani taltioinnista TV:stä. Samalla tässä teen paluuta näiden blogijuttujeni ja tarinoineni pariin. Vaikka tänään päivä on harmaa ja elämäkin vaikuttaa hieman aneemiselta, päivän mukaisesti harmaalta, niin ehkä ilokin vielä löytyy jonakin päivänä, tai sitten elämässäni on alkanut harmaa kausi? Saattaahan se olla niinkin, sillä olenhan jo 65v. hemmetti, voiks sitä sanoakkaan, tuntuupa pahalta, vanha....no niinhän se on. On sopeuduttava, koitettava ymmärtää, ja sitten unohtaa se ja elää tässä päivässä ja löytää päivän hyvät fiilikset, vaikka toisaalta pienenä esteenä on sille ilman muuta se, että olen lähes ainaisella laihdutuskuurillani ja koitan viettää NO SUGAR päiviä ja oppia elämään ilman herkkuja, ilman BANANA SPLITTEJÄ, jotka maistuvat niin ihanille, ilman PRINSESSA kakkupaloja, ilman viinereitä ja korvapuusteja cafe SUCCESISSA. Huh, kuinka HARMAA PÄIVÄ!
TÄMÄ ON VAIN UNTA!