sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: Makkara Party & Rock and Rollia

Eilen oli Makkara & Rock and Roll Party Vuosaaren Venekerholla jossa juuri 25 vuotis kiertueelta palannut KAIKUWAARA yhtye oli kutsunut läheisensä, kaverinsa ja myös purjehtijaväkeä juhlimaan menetyksellistä 25 vuotis kiertuettaan!  Ilta oli rokkaava, hieno ja hauska! Kiitokset siitä isännille ja emännille. Ilta huipentui tietysti muutaman tunnin KAIKUWAARAN 25 vuotisen uran dokumentin ohella musiikilliseen iloitteluun kaikkine musiikkilajeineen. TOM BACCASIN ja bändin GRAZY oli yksi kohokohta, Rock and Rollia saimme tietty myös. Ilta oli siis todella hauska ja maistuva, joka tuhosi viimeisen kuukauden laihdutuskuurini ja kilon nousu eilisestä on tosiasia, joka vie mut taas todellisuuteen. Rock and Roll elämällä on hintansa! No ei auta. Tänään on taas suoritettettava katumusharjoitus Tuulimäen Boxingsalilla!

ANDY KUKKONEN, JUHA SAUNAMÄKI ja minä etualalla parin makkaran jälkeen iloisissa Rock and Roll tunnelmissa, takana Suomen Eversti Parkerina tunnettu PERTTI PAJUNEN tarkkaillee tilannetta! Tuo Rock and Roll elämä on aina hiukan "vaarallista" mutta kylläkin maistuvaa, tulipa vaan mieleen kun katsoin mitä 31.3.2014 tapahtui....No huomenna kahvitellaan kuitenkin taas cafe TORPANRANNASSA...nähdään siellä....Rock and Roll....


31.3.2914 kirjoitettua
Viikko alkoi taas kahvittelulla KAHVI KAVEREIDEN kanssa viehättävässä ja kulttuuripitoisessa cafe KAPPELISSA! Jengiä oli taas runsaasti paikalla, iloisina, positiivisina sekä tulevaisuutta pelkäämättöminä! Siis rohkeata porukkaa!
Kahvittelun jälkeen lähdimme kävelemään Rock and Roll kitaristin ERKKI SUTELAN kanssa Kaivopuiston rantoja pitkin Hietalahteen ja siellä Hietalahden hallissa Roslundin ruokamestassa syömään EKIN tarjoamat erittäin maistuvat WORKING CLASS HERO hampurilaiset. Uskallanko suositella niitä?
Ja tässä sitten Rock and Roll kitaristi ERKKI SUTELA itse WORKING CLASS HERO hampurilaisen ääressä!
 Voiko ihminen enään näyttää onnellisemmalta ja tyytyväisemmältä?
ERKKI SUTELA valmiina aloittamaan kulinaristisen hampurilais-matkan!
Mainittakoon että ERKKI SUTELA on yksi Suomen johtavia hampurilaisasiantuntijoita laajan maailman hampurialispaikkojen tuntemukseksen vuoksi.
Jännitinkin tänään aivan sikana, minkälaisen arvosanan tämän päivän WORKING CLASS HERO hampurilainen saa? Ehdotinhan itsekin paikkaa  suosittelun mukaan. Jään odottamaan hampurilaisaiantuntijan ERKKI SUTELAN lausuntoa asiasta....OLIKO ROCK AND ROLL???

perjantai 29. maaliskuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: Rock and Rollia Kulttiksella


Eilen oltiin tuon kuuluisan Kuvakirjataiteilijan ja Rock and Roll kuvaajan MASA von ELMIN kanssa Helsingin Kulttuuritalolla kuuntelemassa kitarabändejä, niin englannista kuin yhtä suomalaista jo legendaarista THE FIRST bändiä! Tuossa Masa von Elmin ja mun välissä onkin elohopeamainen, superiloinen FIRSTIN rumpali ja laulusolisti SUNTSI JÄRVINEN. Hänen rock and roll historiansa on vertaansa vailla niinkuin hänen tulkintansa GOOD GOLLY MISS MOLLY tulkintansa, mitä en saannut eilen kuulla, mutta sen esitti  jo legendaarinen englantilainen THE SWINGING BLUE JEANS bändi ja tarjoili kunnon Rock and Roll session muutenkin! Sitten sattui yksi hassu tapaus taas. Juuri muutama päivä sitten kerroin paluustani, tai ainakin yrityksestä palata takaisin blogijuttujeni pariin, Tietenkään siinä ei ole mitään ihmeellistä, olenhan tehnyt niin jo monta kertaa lähes parinkymmenen vuoden aikana, Nää jututhan ei kerro myöskään mitään suuria tarinoita mun elämästä, vaan siitä yksinkertaisuudesta missä elän, ja pienestä elämän polustani jota kuljen. Tosin ystäväni, jotka elävät menestyksellistä elämää, elävät glamourin ja säihkeen keskellä tekevät elämästänikin suurta ja mielenkiintoista! Eilen jokatapauksessa sattui hauska juttu, kun istuimme MASA von ELMIN kanssa väliajalla kahvion yhden pöydän äärellä, tuli pariskunta päydän äärelle ja ja miellyttävä herrasmies tervehti minua ja sanoi, MOI, MINÄ OLEN SE TOINEN BLOGISI LUKIJA....olen aina epäillyt ettei näitä mun juttuja lue kuitenkaan kukaan, tai korkentaa kaksi, mitä olen kuitenkin epäillyt...no 2014 sain siitä yllättävän vahvistuksen, että lukijoita on varmuudella ainakin yksi...herrasmies ja Rock and Roll mies Munkkiniemestä....no en kysynyt lukeeko hän edelleen, minullahan on ollut paussikin menossa...no tässä alla kuitenkin juttu 8.6.2014 kirjoitettu...oli hauska tavata taas LENNART! PS. Ihan vain INFONA tässä samalla cafe TORPANRANNASSA kahvitelaaan MAANANTAISIN "jengin" kanssa 10-12,,,tervetuloa mukaan!

8.6.2014 kirjoitettua
Toisista sanotaan,, että ovat sunnuntailapsia. Joskus tuntuu että minäkin voisin kuulua siihen ryhmään. Ainoa on vaan se, etten tiedä onko sunnuntailapsi positiivinen tai negatiivinen ilmaisu. Ehkä kesänlapsi sopii vielä paremmin mulle. Olenhan syntynyt 30 päivä toukokuuta suoraan kesää viettämään! Oli miten oli. Aloitin kuitenkin tämän sunnuntain aamulla kello 6.00 meidän partsilla. Olin keittänyt kahvit (pannullisen), tehnyt voileipiä, laittanut mansikoita ja kirsikoita lautaselle ja magno tuoremehua lasillisen vielä mukaan. Kuuntelin lintujen sirkutusta ja katselin hiukan huolissani taivaalle, sillä näytti ettei olisi tulossa ollenkaan aurinkoinen päivä. Kolmen tunnin jälkeen lähdin pyöräilemään Tapiolaan ja sieltä sitten Mellstenin Paratiisirantaan, jossa muutamia  kavereita jo olikin. Tänään on siis satanut, paistanut aurinko vuoronperään. Iltapäivällä sitten ajoimmekin MURUNI kanssa cafe Torpanrantaan
sen kauniille ja merenläheiselle terassille kahvittelemaan. Saimmekin pöydän aivan merenpuoleisesta laidasta. MURU haki latet ja aurinko paistoi aivan ihanasti ja tunsin olevani aika lähellä sitä sunnuntailapsen imagoa! Mutta sitten tapahtui jotakin ihmeellistä. Joillekkin se on arkipäivää ja heille se tapahtuu lähes päivittäin. Minulle se oli harvinaista. Suorastaan ensikertaista! Niin haluatte varmaan tietää mistä puhun? No niinpä menenkin asiaan. Tehän tiedätte, että nää blogit ja bloggaajat ovat kova juttu meillä ja maailmalla. Toiset bloggaajat saavat jopa sponssoreita, kun kehuvat paikallisia ravitsemusliikkeitä ja kahviloita, niinkuin minä nyt esimerkiksi mainitsen tässä tämän, aivan ihanan cafe Torpanrannan terassin. Minäkin olen joskus maininnut, että minullakin on pari lukijaa, jotka seuraavat näitä mun blogitarinoita ja juttuja. Mutta en ole oikein uskonut tosissani, että näin olisi?  Mutta nyt, kohdalleni pysähtyy, siinä ohi kävelemässä ollut pariskunta ja mies katsoo minua. Hän on nuorekas herrasmies, sympaattiselta vaikuttava, ehkä jopa Munkkiniemen älymystöä ja kysyy minulta, oletko sinä Harri Piitulainen? Tunnustan olevani. Jolloin hän sanoo haluavansa kiittää minua hauskoista blogijutuistani, jotka ovat usein saanneet hänet hyvälle tuulelle töissä niitä lukiessaan. VAU, olen kirjoittanut näitä blogitarinoitani jo 2000 luvun alusta saakka ja nyt kuulen ensimmäisen kerran, että joku niitä todella lukee! Uskomatonta. Ja juuri pari päivää sitten päätin taas aloittaa blogin pitämisen pienen paussin jälkeen ja varoitin, että elän vain yksinkertaista elämää, enkä arvannut, että tällä yksinkertaisella elämälläni olisi todella joku seuraajakin ja se, että saisin jonkun hyvälle tuulelle ja nauttimaan tästä, on jopa enemmän, kuin olen uskaltanut toivoa. Ihanaa tämä yksinkertainen elämä. Sen kunniaksi ajettiin vielä Mellstenin Paratiisirantaan syömään ITALIA pizza MURUNI kanssa ja hieman siellä ihmettelin, kun paikalliset purjehtijat pitivät kuivaharjoittelua rannalla. No hyvä olla varovainen ennenkuin menee veteen saakka!

torstai 28. maaliskuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: Kuntonyrkkeilyä 2019

Olen saannut jatkuvasti kyselyjä KUNTONYRKKEILY tuntien pitämisestä, mutta joudun vastaamaan näin:  KAMPPAILUA IKÄÄNTYMISTÄ VASTAAN! Kamppailu missä edessäni on väistämättömästi tappio. Se missä "erässä" ei ole vielä selvää? Olin kovasti ajatellut, että olisi kiva vielä vetää KUNTONYRKKEILY tunteja, mutta taitaa olla parasta, että keskityn nyt vain omaan KAMPPAILUUNI, siinä tuntuu olevan tarpeeksi tekemistä minulle. Tähän osioon voin kyllä lisätä tapaamisia ja tapahtumia nyrkkeilystä tämän vuoden 2019 aikana!














Olen myös saannut ostettua pienen määrän NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjojani kustantajaltani, joka oli löytänyt yhden unohtuneen pahvilaatikon kustantamon varastosta.
Tätä kirjaani, jonka painos oli 4000kpl on myyty loppuun jo aikoja sitten. Nyt sitä on saatavissa minulta 15 euroa kappale. Kirjaa löytyy siis pieni määrä. Halutessasi ostaa kirjan ota yhteyttä harripiitulainen@gmail.com sähköpostilla.

























                                               

MYYRMÄEN URHEILUTALOLLA on ammattinyrkkeilyilta 2.2.lauantainna!



                   
          RISTO MERONEN, ERKKI MERONEN, minä ja JARKKO PUTKONEN 

      3.2.2019 ALF "Afu" QVARNSTRÖM ja minä treenaamassa yhdessä Tuulimäen Boxingsalilla!                                         Me ollaan nyrkkeilykavereita jo 60-luvulta alkaen! 
      JYRKI 69 "Musta Uhka" ja minä treenaamassa Tuulimäen Boxingsalilla! Rock and Roll!!!             

                                                         

                                                           








tiistai 26. maaliskuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: AURINKOPÄIVÄÄ!

Aloitin tämän bloggaamisen, taisi olla jotain jotain 2005. Minulla on aikalailla tekstiä täällä, tapahtumisista, tapaamisista kavereiden kanssa. Tunnelmia päivistä ja ajatuksistani. Ei mitään ihmeellistä eikä suurta. Mutta suureksi sen tekee minulle, että olen saannut elää monenkirjavaa elämää, nyrkkeilyä, showelämää, perhe-elämää perheeni kanssa ja yksi tärkeä, ystävät, joita olen saannut ja voinnut tavata mitä moninnaisemmissa jutuissa ja paikoissa. Tietysti olen joutunut jo jättämään hyvästit monelle läheiselle, sekin vain kuuluu elämään, jos on saannut itse elää sitä näinkin pitkään. Nyt koitan palata tämän bloggaamisen pariin ja elää tätä päivää muistaen olla kiitollinen ja onnellinen niin menneestä kuin tästäkin päivästä. Luin lähes huvittuneena tuon alapuolella mukana olleen jutun, ja huomaan edelleen huumautuvani kevään tulosta. Niin tänäänkin, kun olin päivällä ulkoiluttamassa tyttäreni MILO koiraa. Istuttiin cafe Merenneidon terasilla ja tunsin jälleen kevätauringon lämmön kasvoillani. Maanantaina kahviteltiin kavereiden kanssa cafe Torpanrannassa ja NALLE ABRAHAMSSON oli edelleen paikalla. MUHAMMAD ALI on edelleen suurin, vaikka on jo poismennyt. ERKKI SUTELAA olen nähnyt viime aikoina vain stagella ja viimeksi DANNY SHOWN mukana, joita oltiin muutamia katsomassa MASA von ELMIN kanssa, Jonka kanssa mennäänkin torstaina Kultikkselle katsomaan 60 Legends iltaa, jossa ainakin on mukana THE FIRST & SUNTSI JÄRVINEN! Treenaamassakin kävin tänään Tuulimäen Boxingsalilla, eli sekin juttu elää vielä mukana tässäkin päivässä. Tänään yksi tärkeä juttu on Suomen Jalkapallomaajoukkueen peli Armeniaa vastaan, ja voitto siitä! Se katsotaan ja pidetään peukut pystyssä !

26.3.2014 kirjoitettua....
Kyllä on lähes huumaavaa seurata taas tätä kevään tuloa. Yhtenä päivänä istut cafe Mellstenin terassilla ja tunnet jo auringon lämmön kasvoillasi. Seuraavana päivänä on taas kylmä ja tuulista ei auringosta tietoakaan. Koet ahaa elämyksen kun huomaat, että jäät ovat lähteneet merenpäältä ja meri kimaltelee ja näyttää taas uskomattoman kutsuvalta. Seuraavana päivänä jäät ovat taas jostakin tulleet takaisin. Mutta eilen ne olivat taas poissa ja eiköhän nyt sitten pysykkin  poissa ainakin jonkin kuukauden.
Maanantaina kahviteltiin KAHVI KAVEREIDEN kanssa cafe Kappelissa ja ystäväni NALLE ABRAHAMSSON yllätti minut antamalla MUHAMMAD ALIN hienon kirjan minulle! Ah, MUHAMMAD ALI hän oli suurin! Liitelen kuin perhonen, pistän kuin ampiainen.....Olen niin nopea, kun sammutan katkaisimesta valon, niin olen sängyssä jo ennen kuin valo ehtii sammua....ALIN kuolemattomia lauseita!












Maanantaina soitettiin myös ilmakitaraa kitaravirtuoosin ERKKI SUTELAN kanssa. Aika mahdotonta oli pysyä mukana, mutta parhaani yritin. Huomaatte varmaan kuinka KAPPELIN NEITO rokkaa!
Innostuneena tästä yhteisesityksestä lähdimme kävelemään yhdessä KAIVOPUISTON rantoja pitkin kohti KAMPPIA.
                                                                                                                           

Matkalla käveltiin MATTI HAUPTIN patsaan
KOKOAVA VOIMA editse siinä Helsingin Kaa-
pelitehtaan talon vieressä. En voinnut olla ottamasta meistä sellaista nyt muodissa olevaa SELF-kuvaa. Siis ERKKI SUTELA ja minä. Rock and Rollin KOKOAVA VOIMA
patsaan edessä! Vieressä onkin sitten kuva siitä kun edellisellä kerralla olin kuvattavana siinä patsaan edessä isäni kanssa.
Ja se oli vuonna 1965.
 Mitä siitä voi päätellä. Sitä että vuodet ovat menneet hurjaa
vauhtia. Mutta kevät ja aurinko, Rock and Roll ja patsas Helsingin Kaapelitehtaan talon edessä ovat muuttumattomat. Äijät vain muuttuu. Tänään on ihana auringonpaisteinen päivä. On aika lähteä ensin hoitamaan treenini Tuulimäen Boxingsalille ja sitten vierailulle Mellstenin Paratiisirannan
terasille kokemaan pieni hetki kevät auringon kanssa. AURINKOPÄIVÄÄ!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA: KEVÄTTÄ

Aina välillä kun katson mitä olen kirjoittanut mutama vuosi sitten, niinkuin nyt 17.3.2011, niin huomaan toistavani itseäni ja asioita, mikä todistaa kirjaimmellisesti että elän yksinkertaista elämää,  joka on ollut aina tavoitteeni. RONI KASPI joka on valitettavasti poismennyt on jäännyt kuitenkin mieleeni ja muistoihini hienoista ja hauskoista hetkistä! Tuulimäen Boxingsalilla käyn edelleen ja mietin nyt jälleen treenipävien soveltamista kevätpäivien ja auringonpaisteen mukaan, aurinkoisena päivinä kävelyä merenrantoja pitkin ja pilvisinä päivinäTuulimäen salilla BOXINGIA!
KAHVITTELUTKIN kavereiden kanssa ovat jatkuneet, joten huomenna kahvitellaan cafe Torpanrannassa. ELVISTÄKIN ollaan ESA MALMIN alias MASA von ELMIN kanssa käyty katsomassa, nyt tosin jo kolmea!
Ja voin kyllä siteerata tuota 2011 kirjoittamaani KYLLÄ TÄÄ KEVÄT ON IHMEELLISTÄ AIKAA ETTEN SANOISI TAIKAA!!!




17.3.2011 kirjoitettua....
Olen nyt ihan hylännyt nyrkkeilyn. Tuskin muistan koko lajia. On nimittäin jo kolmas päivä, kun en ole treenaamassa Tuulimäen boxingsalilla. Sen sijaan olen tehnyt kävelylenkkejä pitkin rantoja Matinkylästä Tapiolaan. Eilen tapasinkin Tapiolaan saapuessani RONI KASPIN, ystäväni vuosikymmenien takaa ja pidimme lounastunnin yhdessä tarinoiden ja muistellen tapahtumia ja ihmisiä aikojen takaa sekä peilailimme tätä päivää ja elämäämme nyt! Siitä tuli mieleeni että RONI KASPIN hauis oli loistavan jäntevässä kunnossa, vaikka hän täyttää seuraavaksi 70 vuotta! Suora ihailuni RONI! Eilen kävin kyllä illalla pitämässä treenit JYRKI69:lle ja pidin kovemmat treenit hänelle, ehkä huonon omatuntoni vuoksi, oman harjoitteluni unohtaneena. Tai ei oikeastaan unohtaneena vaan tietoisena päätöksenä. Aurinkoisena päivänä teen kävelylenkin pitkin merenrantoja ja pilvisinä päivinä laskeudun muutaman kymmenen metriä maan alle Tuulimäen boxingsalille nyrkkeilytreenien pariin! Elän nyt siis elämää kuin PÄIVÄNSÄDE ja MENNINKÄINEN, tiedättehän laulun? Nämä kaksi eivät voi kohdata toisiaan samana päivänä, vaikka kuinka rakastaisivat toisiaan! Näin se siis menee nyt, tämän kevään ja kesän ajan. Elän täysin luonnon saneleman rytmin mukaan. Olen todellakin luonnonlapsi tai siis oikeastaan luonnon eläkeläinen. Huomenna taas aamupäivällä kahvitellaan cafe Kappelissa ja illalla menen Helsingin Jäähalliin MARKKU LINDSTRÖMIN vieraana katsomaan HIFK-JOKERIT ensimmäistä pudotuspeliä. Sunnuntaina sitten kultturin pariin juuri Afrikasta leijonanmetsästyksestä kotiutuneen ESA MALMIN kanssa Helsingin Kulttuuritalolle, katsomaan ELVISTÄ, eikä vain yhtä vaan kahta ELVISTÄ! Kyllä tää kevät on ihmeellistä aikaa, etten sanoisi taikaa! TOMMI LÄNTISEN laulu KEVÄT ja MINÄ soi mielessäni........niin minä kävelen kohti merenrantaa.....taas kuljetaan valoon päin.....minä ja kevät....pimeys ohi....taas kuljetaan valoon päin....ja enköhän minä palaa tähän ELÄKELÄISEN KEHÄKULMAANI taas jonakin aurinkoisena päivänä!

perjantai 15. maaliskuuta 2019

NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI YRJÖ PIITULAINEN

OTTELU TUKHOLMASSA! Seuraava ottelu YRJÖ PIITULAISELLA oli Tukholmassa 2.6.1946 englantilaista Walesin välisarjan mestaria GWYN WILLIAMSIA vastaan Råsundan-stadionilla ja saa kyllä valmistautua ottelemaan voimakkaan vastustajan kanssa, PIITULAINEN, joka on ollut tähän saakka ammattilaisotteluissaan hyvin ylivoimainen, kohtaa nyt vaarallisemman vastustajan kuin koskaan ennen, nimittäin WILLIAMS, joka on 40;stä ammattilaisottelustaan voittanut 36 ja miltei aina tyrmäyksellä. Ottelujen jälkeisenä päivänä lehdet otsikoivat; PIITULAINEN HÄVISI TUKHOLMAN OTTELUSSA 1-2! Mutta katsomo vihelsi! Ja lehdet kertoivat ottelusta seuraavasti:


Kansainväliset ammattinyrkkeilyt, joissa Ruotsin OLLE TANBERG ja meidän PIITULAISEMME ainakin ennakkomainoksen mukaan kohtaisivat tähänastisen nyrkkeilyuransa kovimmat vastustajat, olivat Råsumdan stadionille vetäneet 12 000 henkeä. Kilpailujen paras ottelu oli ehdottomasti PIITULAISEN yhteenotto englantilaisen WILLIAMSIN kanssa. Pätevät asiantuntijat sanoivat että tämä ottelu kohosi tasoltaan yli kaiken sen, mitä pohjoismaissa vuosikausiin on ammattilaiskehässä nähty. Ottelu kesti kahdeksan erää. Ja oli siis pisin PIITULAISEN tähänastisella uralla. Jos ottelu olisikin päättynyt kuuden erän jälkeen, niin kukaan ruotsalaisista tuomareista ei olisi voinnut panna PIITULAISEN voittoa kyseenalaiseksi. Häm menetti epäilemättä jonkin verran piste-etumatkastaan kahden viimeisen erän aikana, muttei niin paljon, että WILLIAMSIN hyväksi annettu 2-1 tuomio olisi ollut oikeutettu!

Eräs asiantunteva englantilainen katsoja huomautti, että jos ottelu olisi suoritettu Englannissa, niin PIITULAINEN olisi voittanut. Tuomiota voi jossain määrin ymmärtää sillä pohjalla, että kehätuomari neljännen erän alussa antoi PIITULAISELLE varoituksen liian alhaalle osuneesta iskusta. Englantilainen laskuvarjohyppääjä GWEN WILLIAMS, joka katkaisi PIITULAISEN tähänastisen voittokulun, oli erittäin teknillinen ja kova. Hän oli Råsundassa esiintyneistä  englantilaisista ehdottomasti paras ja kansainvälisesti huomioonotettava. 40:stä tähänastisista otteluistaan hän on voittanut 36. Ottelu oli alusta alkaen erittäin kova ja tasainen. Ensimmäinen erä oli 20-20 kaikissa pöytäkirjoissa, toinen meni ehkä hivenen englantilaisen eduksi, kolmas oli niukasti PIITULAISEN, joka sai vastustajansa käymään ottamassa lukua kuuteen saakka. Neljännessä erässä PIITULAINEN sai varoituksen liian alas lyömisestä, mutta hän sai yliotteen, joka säilyi kuudennessa erässä, kaksi viimeistä erää olivat suurin piirtein tasaväkisiä, mutta englantilaisen kestävyys näytti paremmalta, mikä lie vaikuttanut tuomarien loppuarvosteluun.

PIITULAINEN OLISI ANSAINNUT RATKAISEMATTOMAN!

Tukholman lehdet pitivät PIITULAISEN ja WILLIAMSIN ottelua eilisten kilpailujen parhaana ja Dagens Nyheter väittää, ettei sen veroista ole koskaan nähty, näillä leveysasteilla. Ratkaisematon olisi ollut oikea tuomio. Kahdella tuomarilla oli kahden pisteen voitto englantilaisen tilillä. Kolmas tuomari antoi suomalaiselle kahden pisteen voiton. Ammattinyrkkeilyssä on tavallista, ettei voittoa anneta, ellei voittajan tilillä ole vähintään 3%:n pisteylivoimaa, mutta tällä kertaa tuomittiin amatöörisääntöjen mukaisesti. Myös Aftonbladet paheksuu sitä, ettei tuomiosta tullut ratkaisematonta. On hullua ja amatöörimäistä tuomita niin tasaisesta ottelusta, jossa WILLIAMS voitti kahdella tuomariäänellä yhtä vastaan ja sai neljä pistettä enemmän kaikkiaan jaetuista 922:sta, katsoo lehti. WILLIAMS sai 1/230 enemmän pisteitä kuin PIITULAINEN. PIITULAISEN näytteleminen on aikaisemmin aiheuttanut välikohtauksia, mutta tällä kertaa haluamme antaa hyvin ja värikkäästi nyrkkeilevälle suomalaiselle välisarjalaiselle tunnustuksen, kirjoittaa Expressen. Hän otti tappionsa kuin mies eikä koittanut selvittää WILLIAMSIN voittoa mtättömäksi. GWYN WILLIAMS itse oli täynnä ihailua nopeaa ja teknillistä vastustajaansa kohtaan. "Oli hauska, että voitin ottelun", hän sanoi. "Olen kohdannut monia nyrkkeilijöitä elämässäni, mutta koskaan ei kukaan ole lyönnyt, niin kovaa kuin PIITULAINEN. Ehkä joku on ollut teknillisempi, mutta kukaan ei sellainen lyönneissään. Kohtaisin mielelläni PIITULAISEN uudelleen - milloin ja missä tahansa".


YRJÖ PIITULAINEN matkusti tänään laivalla kotimaahansa. Hän ryhtyy harjoittelemaan lähinnä Malmössa heinäkuun 7:pnä suoritettavaa ottelua varten, jossa hänen vastustajakseen tulee ranskalainen FRANCOIS BLANCHARD tai hänen eilinen voittajansaWILLIAMS. PIITULAISEN manaceri EDWIN AHLQVIST on kertonut haluavansa mielellään järjestää hyväntekeväisyys tarkoituksessa ammattinyrkkeilykilpailut joko Helsingin Stadionilla tai Velodroomilla. Lähempiä neuvotteluja verokysymyksen ym. seikkojen järjestelystä ei kuitenkaan vielä ole käyty, mutta mahdollista on, että nämä kilpailut saadaan pidetyksi juhannuksen vaiheilla. PIITULAINEN matkustaa Malmön ottelun jälkeen AHLQVISTIN kanssa Amerikkaan, missä hänellä on eräitä kevyempiä otteluita. AHLQVIST ei halua otteluttaa PITULAISTA vielä toistaiseksi Amerikan parhaiden kanssa. PIITULAISELLE on eilisen ottelun jälkeen tehty ottelutarjouksia myös Englantiin ja Ranskaan. Ruotsin lehdistö on hyvin epävarma eilisen ottelun tuomiosta. Monet ovat sitä mieltä, että tasapeli olisi ollut oikeampi, mutta useat ovat myös taipuvaisia antamaan voiton PIITULAISELLE. Hänen voittajansa WILLIAMS on antanut hänestä mitä kiitettävämmän lausunnon, tunnusten hänet tähän asti kovimmaksi vastustajakseen.


YRJÖ PIITULAINEN palasi tiistaina takaisin Tukholmasta, jossa hän sunnuntaina oli otellut viidennen ammattilaisottelunsa nyrkkeilykehässä ja kärsinyt ensimmäisen häviönsä. Iloinen viipurilaispoika ei silti surkeillut tappiotaan, vaikka omasta mielestään piti tasapeliä oikeampana. Tapasimme PIITULAISEN eilen pikkukodissaan Museokadun varrella, jossa lukuisat palkinnot kertoivat miehen voittoisasta nyrkkeilijäntiestä ja jossa nyt nuorikko emäntänä keittiökomerossa hääräilee. Tukholman ammattinyrkkeilyt suoritettiin Råsundan jalkapallosatdionilla, jossa yleidöä oli 12000 henkeä. Ruotsalaiset toivoivat enemmän, mutta sateentuntuinen sää oli pitänyt osan yleisöä poissa. Ottelu oli kova alusta alkaen. Vastustajani englantilainen GWYN WILLIAMS oli sangen teknillinen ja kovaiskuinen. Jotkut ruotsalaiset näyttävät sanovan häntä minua nopeammaksi, mutta en minä sitä oikein tahdo uskoa. Tarkkana siinä piti kuitenkin olla, PIITULAINEN jatkoi. Rnsimmäisessä erässä taisi WILLIAMS olla sekaisin, kolmannessa tunsin itse saaneeni sellaisen iskun, että silmät hetkeksi sumenivat. WILLIAMS pääsi alussa johtoon. Hän on otellut 40 ammattilaisottelua ja voittanut niistä 36, joten hänellä oli paljon enemmän tottumusta. Minä pääsin kuitenkin ottelun puolivälissä vapautumaan ja johdin loppuerät, jolloin WILLIAMS alkoi väsyä. Minua haittasi hieman alahuulen rikkoutuminen ja verenvuoto nenästä. Hauska ottelu joka tapauksessa ja antoi minulle paljon oppia. Erotuomarina toiminut ARTHUR KOCK ei huomannut kolmannessa erässä liian alas osunutta iskuani. Kun WILLIAMS kuitenkin sen vaikutuksesta painui kippuraan, minä peräännyin ja annoin hänelle tilaisuuden selvitä. Olisin voinnut jatkaa, mutta en halunnut. Kun WILLIAMS sitten oli selvinnyt, hän nyökkäsi ja virkkoi, "thank you", ja ottelu jatkui edelleen. Hän olikin hyvin reilu ja ritarillinen. WILLIAMS oli kovin tähänastisista vastustajistani, mutta kyllä hänkin myönsi, että minä löin lujaa. En ennakolta uskonut pystyväni tälläiseen suoritukseen kuuluisaa Englannin mestaria vastaan. Erotuomareista kaksi sai WILLIAMSIN kahden pisteen etumatkan, yksi taas saman verran minulle. Ammattinyrkkeilyn sääntöjen mukaan pitäisi voittajan saada vähintään kolmen pisteen ero, joten ottelun olisi sen mukaan pitänyt olla ratkaisematon, mutta nyt tuomarit tuomisivatkin amatöörisääntöjen mukaan. SUVIO, joka sanoi, että minä neljännestä erästä alkaen johdin ottelua, oli tasapekin kannalla. Yleisö tuntui myös yleisesti olleen samaa mieltä. Heinäkuun 7. päivänä minulla on jälleen ottelu Ruotsissa, Malmössä. Vastustajakseni tulee joku ranskalainen. Sen jälkeen lähden AHLQVISTIN kanssa Amerikaan. Vastustajista siellä ei ole tietoa. Matka kestää 2-3 kuukautta. Paluumatkalla on tarkoitus saada uusintaottelu WILLIAMSIA vastaan.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

HARRIN KEHÄKULMASTA: EDIS TATLI!


Näin tässä eilen huippuhienon jutun BOXINGISTA ja EDIS TATLISTA. Hän on saannut huippuottelun New Yorkiin Madison Square Gardeniin! Olen jo muutaman vuoden ajan silloin tällöin kirjoittanut EDIKSESTÄ. Hän on hieno ja hyvä nyrkkeilijä. Sympaattinen ja tyylikäs kehän ulkopuolella. Ja koko Suomihan seurasi hänen TANSSII TÄHTIEN KANSSA menestystään TV:ssä! Ottelu New Yorkissa tulee olemaan haastava, mutta voiton tullessa, mahdollisuudet Maailman Mestaruusotteluun ja suuriin palkkioihin ovat mahdolliset! Peukut pystyyn ja ollaan EDIS TATLIN KEHÄKULMASSA HENGESSÄ!

Viimeksi tavattiin TAREN kirjajulkkareissa! Hyviä harjoitusfiiliksiä ja ONNISTUNUTTA MATKAA EDIS!












Tässä vähän vanhaakin juttua vuodelta 2018....
Eilen aloitin jo vähän varkain BOXING treenikauteni 2018! Se on ties kuinka mones kymmenes kohdallani. Tämä on lähinnä vitsi, sillä minähän oon jo vanha äijä. Mutta yksi juttu mikä on kuitenkin säilynyt vuosikymmeniä on rakkaus nyrkkeilyyn. Pidän siis tuntumaa yllä kevyillä treeneilläni Tuulimäen boxingsalilla muutaman kerran viikossa. Tästä ei enempää, mutta olen seurannut nyrkkeilyä kaikki vuosikymmenet, ystävystynyt uusien meidän tähtinyrkkeilijöiden kanssa ja käynnyt katsomassa heidän matsejaan ringsidella ja jopa kahvilla joidenkin kanssa ja kuullut tarinoita heidän tiestään kiristettyjen köysien ja kirkkaiden valojen loisteessa Olen kärsinyt heidän tappioistaan niin kehässä kuin sen ulkopuolella. Sillä en soisi kenenkään kärsivän tappioita ei kehässä eikä elämässä. Olen joutunut jättämään hyvästit jo monelle ihailemalleni kehäsankarille, mutta ovat jäänneet kyllä mieleeni ja tunteisiini elämään.

Nyt eilen katsoin TV:stä, poikkeuksellisti en ollut paikalla, EDIS TATLIN hienon ja loistavan EM-ottelu revassin Francesco Pateraa vastaan 12 erän ottelussa. Heidän edellisessä ottelussaan EDIS hävisi EM-tittelinsä yllättäen. Nyt EDIS oli isäntä kehässä koko 12 erän ajan esittäen hienoa ja kypsää nyrkkeilyä. Oli nopeutta, taitoa ja kovuutta! Sitä oli hienoa katsoa. Olen tavannut pari kolme kertaa tämän nuoren miehen ja hän on todellaa sympaattinen, kohtelias ja tyylikäs. On kiva iloita hänen voitostaan ja menestyksestään ottelussaan ONNITTELUT ja toivotan menestystä edelleen tulevissa koitoksissa, oli ne sitten EM tai MM kehissä ja hyvää ja onnellista elämää! BOXING IS MY LIFE on sitä minullekin edelleen mielessäni!