keskiviikko 29. toukokuuta 2019

NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI YRJÖ PIITULAINEN

ILOINEN PIITULAINEN EILEN SEURAAMAAN GEE-BEEN JÄLKIÄ! Hyväntuulisesta ja reippaan poikamaisena seisoi mestarinyrkkeilijämme YRJÖ PIITULANEN eilen illalla lähteneen Tukholman vuorolaivan kannella. Matkakuumeesta ja jännityksestä ei näkynyt pienintäkään merkkiä, vaikka "laulavan nyrkkeilijämme" matka tällä kerralla ulottuukin tavallista kauemmaksi, aina Amerikkaan saakka. YRJÖ PIITULAINEN on näet toinen suomalainen ammattinyrkkeilijä - GEEBEE oli ensimmäinen - joka lähtee koettelemaan onneaan tänne kultamaahan. Ensimmäinen ottelni tällä matkalla on ensi sunnuntaina Tukholmassa, jolloin hän kohtaa entisen Ranskan välisarjan mestarin PAUL REBELIN 8.erän ottelussa.
EX-Ranskan Mestari PAUL REBEL
Tämän kuun 20 päivä minulla on Göteborgissa uusintaottelu englantilaista WILLIAMSIA vastaan. Tämä onkin Göieborgin kilpailujen pääottelu ja samalla minun ensimmäinen pääotteluni. Heti seuraavans päivänä minun on määrä managerini EDWIN AHLQVISTIN seurassa lähteä matkalle rapakon yli. Vierailuni Amerikassa on määrä kestää noin 2 kuukautta, jona aikana minulla pitäisi olla kaksi ottelua. Tietääkseni ei AHLQVIST ole järjestänyt vastustajakseni nyt ensimmäisellä kerralla mitään aivan huippuiskijöitä, vaan keskinkertaisia kykyjä, joten matka on enimmäkseen opintoluonteinen. Eräässä pääkaupungin lehdessä olleen uutisen johdosta, että Mr. SALOMONS olisi tarjoutunut lokakuun alussa järjestämään PIITULAISELLE pääottelun Lontooseen, tiedustelimme, mitä mies asiasta itse arvelee. En tiedä siitä mitään muuta, kuin sen minkä lehdestä olen lukenut. Lokakuun alussa se ei kuitenkaan käy päinsä, niin innostunut kuin muuten olenkin asiasta, Amerikasta tultuani haluan ensin levätä ja sitten otella pari ottelua Ruotsissa ja vasta sen jälkeen mielelläni kokeilisin Lontoossa Mr. SALOMONSIN suurottelussa. Entä kunto? Sen pitäisi olla hyvä. Ja mieliala? En ole ensinkään hermostunut - ja jos onni yhä suosii minua, uskon kaiken menevän hyvin. Kaipa Amerikassa on sentään niinkin huonoja nyrkkeilijöitä, että pystyn ne voittamaan. Soittopeli on mukana, sillä ilman sitä olisikin puolet huumorista jäänyt kotiin. Ja hyvä huumori on matkalla tärkein tekijä. Näin pakisi välittömän poikamainen 25.vuotias ammattinyrkkeilijämme, joka lähti pitkälle matkalle hankkimaan suomen urheilulle "good williä"!

PIITULAINEN PARAS NYRKKEILIJÄ TUKHOLMAN AMMATTILAISILLASSA! 11.9.1946 Suoritettiin Tukholman Kuninkaallisessa Tennishallissa ammattinyrkkeilykilpailut, joiden järjetäjänä oli HJALLE PALTON ja pääotteluna OLLE TANDBERGIN ja NILS ANDERSSONIN kamppailu Ruotsin raskaansarjan mestaruudesta. Yleisöä oli halli täynnä, siis noin 5000 henkeä. Suomalainen YRJÖ PIITULAINEN nyrkkeili jälleen mainiosti. Hänen vastustajanaan oli ranskalainen 33-vuotias, vahva ja kokenut ammattinyrkkeilijä, joka painoi 66,8 kg. PIITULAISEN paino oli 67,9 kg. Jo ensimmäisessä erässä kävi selväksi että ranskalainen oli paljon PIITULAISTA hitaampi, vaikka suomalainen nyrkkeili paljon odottelevammin - ilmeisesti määrättynä - kuin tavallisesti. Toisessa erässä PIITULAINEN piti ranskalaista jo pariin otteeseen hiekkasäkkinä, ja kolmannessa hän selvästi valmistautui lopettamaan ottelun. Ranskalainen yritti hurjilla heilahdusiskuilla yllättää PIITULAISEN, mutta tämä väisteli niin loistavasti, että yleisö kesken ottelun puhkesi suosionosoituksiin ja nauroi yhteen ääneen.

Neljännen erän PIITULAINEN aloitti lujalla vauhdilla. Hänen vasen koukkunsa kaatoi ranskalaisen vajaan minuutin kuluttua, mutta tämä ei kuunnellut lukua kuin kahteen. Vain muutama sekuntti ennätti kulua, kun PIITULAISEN koukku kaatoi ranskalaisen uudelleen. Tämän avustaja heitti silloin heti pyyhkeen kehään luovutuksen merkiksi, mutta kehätuomari ei sitä havainnut, vaan aikoi antaa ottelun jatkua, kun REBEL täysin sekapäisenä nousi lattiasta kuunneltuaan lukua 6:teen. Hänen avustajansa ryntäsi kuitenkin kehään ja luovutti suojattinsa puolesta. PIITULAINEN voitti siis teknillisellä tyrmäyksellä.

Ottelun jälkeen isäni antoi haastattelun; Huolimatta nopeasta voitostaan entisestä Ranskan mestarista PAIL REBELISTÄ, mainio välisarjalaisemme YRJÖ PIITULAINEN ei ollut parhaassa kunnossaan, suorittaesaan 8:en ottelunsa 9 kuukauden aikana. Hän lienee jonkinlaisessa ylikunnossa, sillä kesä oli rasittava, kun ottelujen välissä piti lujasti harjoitella eikä ollut aikaa tarvittavaan lepoon. Tosin hän hallitsi ottelua REBELIÄ vastaan 100%:sesti alusta loppuun, mutta sellaisesta, joka tuntee hänet, hän vaikutti haluttomalta sekä voimattomalta ja hitaammalta kuin aikaisemmin. En tuntenut itseäni oikein hyväkuntoiseksi, YRJÖ myönsi ottelun jälkeen, alituinen harjoitus on ottanut mehun minusta. Malmön ja Göteborgin ottelujen jälkeen tarkoitukseni on levätä kunnolla. Muuten REBEL oli melko vaaraton. Hän ei saanut sisään ainoatakaan kunnon lyöntiä koko aikana, mutta vanha kettu kun on, niin hänen suojauksensa lävitse ei helpolla päässyt! Ranskalainen on nyt 33-vuotias, kankea ja hidas, mutta osasi todella suojata erinomaisesti.

PIITULAISEN oli miltei mahdoton saada mitään aukkoja syntymään, paitsi silloin, kun tämä hyökkäsi, mikä todella tapahtui harvoin. Pariin otteeseen meikäläisen onnistui täydellisesti puijata kokenut REBEL, hän aivan yksinkertaisesti laski suojauksensa alas, jonka seurauksena ranskalainen heti kävi päälle ja sai tuntea luissaan lujan vastalyönnin. Ottelu päättyi 4. erässä teknilliseen tyrmäykseen, sillä ranskalaisen avustaja heitti pyyhkeen kehään, hänen suojattina oltua lattiassa kahdesti. Minulla oli ottelun jälkeen tilaisuus jutella hieman REBELIN kanssa, joka todella oli hyvin imponeeraantunut PIITULAISESTA. "Suomalainen on mestarinyrkkeilijä, erinomaisen intelligentti, teknillinen ja lujalyöntinen, todella harvinainen yhdistelmä. Hän varmasti menee vielä pitkälle"! Onko hänellä mahdollisuuksia Ranskan mestaria OMAR KOUDRIA vastaan? "Luulisin PIITULAISEN voittavan hänet. KOUDRI on tosin teknillinen ja nopea hänkin, mutta häneltä puuttuu suomalaisen iskuvoima". Oli muuten mielenkiintoista havaita, miten suunnattomasti PIITULAINEN on edistynyt, ottelussaan  GWYN WILLIAMSIA vastaan Råsundalla YRJÖ silloin oli kokematon nuorukainen, joka sokeasti hyökkäsi rutiinirikasta vastustajaansa kohden. Nyt hän oli REBELIÄ vastaan kylmäverisyyden ja taktillisen osaamisen henkilöitymä! Mitä tulee meikäläisen vastaisiin otteluihin, niin suunnitellusta revanssiottelusta WILLIAMSIA vastaan ei tule mitään, vaan YRJÖN seuraava ottelu on Malmössä tämän kuun 27 päivänä. Vastustajana on silloin vaarallinen tummaihoinen amerikkalainen BABY DAY. Lokakuun alussa PIITULAINEN kohtaaa Göteborgisssa ranskalaisen vastutajan.

tiistai 28. toukokuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: SYNNYIN NYRKKEILIJÄKSI

Toivottavasti kukaan ei ymmärrä tätä väärin. Tuli vain mieleeni kun näin kirjoituksen minkä olin kirjoittanut joitakin vuosia sitten pyynnöstä RUSKA-TURNAUKSEN käsiohjelmaan. Jossain mielessä tämä kyllä pitää paikkansakin. Nyrkkeily on ollut mun lajini, mun rakastettu ja mulle rakas. Siitäkin huolimatta että suomalaiset jääkiekkoilijat voittivat nyt huikeasti MAAILMAN MESTARUUDEN! Siitäkin huolimatta että hiihtourheilu ja monet muut lajit ovat Suomessa suositumpia kuin NYRKKEILY. Arvostetuimpia ja kunnioitetumpia. Minäkin kunnioitan kaikkea urheilua sekä urheilijoita lajista riippumatta. Kuitenkin uskallan sanoa; MINUN LAJINI ON NYRKKEILY!

Ja on ollut NYRKKEILIJÄN ELÄMÄ! Synnyin virtuoosimaisen nyrkkeiljän poikana suoraan nyrkkeilyyn. Hän liitti mut samana päivänä, kun synnyin Viipurin Nyrkkeilijöiden jäseneksi. Tuli aika mun innostua nyrkkeilyyn, heikkona ja heiveröisenä pikkupoikana 13-vuotiaana. Tuntui kuin se päivä olisi vain odottanut sitä hetkeä kun aloittaisin tämän lajin. Missään tapauksessa se ei ollut helppoa. Olet YRJÖ PIITULAISEN NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSIN poika. Olen tästä kirjoittanut kirjani NYRKKEILIJÄN UNELMA. Se kertoo myös että rakkauteni on nyrkkeily! En ole koskaan peitellyt enkä kieltänyt sitä. Kuitenkin arvostan kaikkia muita urheilulajeja ja uheilijoita, ihmisiä ja ystäviä. Tie on ollut välillä kova, mutta elämä on ollut kuitenkin onnekas. Olen saannut paljon ystävyyttä ja rakkautta. Suurimpana tänään tunnen, että mulla on perheeni, MURUNI ja lapseni JESSICA ja JERRI ja olen saannut elää niin, että parin päivän päästä, kun täytän 72 vuotta ja käyn edelleen treenaamassa, lyön säkkiä, palloja, varjonyrkkeilllen, rakkaus nyrkkeilyyn on olemassa, EHKÄ TUO OTSIKKO ON KUITENKIN TAVALLAAN OIKEIN?
ILMO LOUNASHEIMO halusi kerran julkaista tämän blogijuttuni Ringside-lehdessä rakkautena NYRKKEILYYN!!!

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: Hauskoja muistoja

Välillä, kun minulla on sellainen "ikuisuus projekti" käydä läpi kuvia ja juttu arkistojani (jotka ovat olleet pahvilaatikoissa) purkaa niitä ja ehkä tallentaa muistojen joukkoon ja uuden "Studioni seiunälle" kuvia kymmenien ja kymmenien vuosien varrelta! Sitten kun käsiini osuu kuvia jotka tuovat todellakin hyviä fiiliksiä ja hauskoja muistoja jo vuosien takaa,,,niin kävi nyt näiden kuvien myötä. Elettiin aikaa jotain 1992 kun SAMULI EDELMANN halusi auttaa nuorta huippulupaavaa nuorukaista Rovaniemeltä nimeltään JYRKI VIERELÄÄ!

                            SAMULI EDELMANN ja  JYRKI VIERELÄ

EX-huippunyrkkeilijämme ERIK NIKKINEN vastasi valmennuksesta ja oli JYRKI VIERELÄN kehäkulmassa myös matseissa.Tässä valmistautuminen menossa.


        Joskus tapaan kundeja sattumalta, hauskat ja hyvät muistot saavat hymyn kasvoillemme!

Tässä tänä vuonna ammattinyrkkeilyillassa, vasemalla oleva legendaarinen Hawaijin Prinssi ARI WISKARI todistaa JYRKI VIERELÄN ja minun lämmintä tapaamista.

perjantai 24. toukokuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: Rantapoika ja Rock and Roll


Tänään katsoin aamu-TV;tä ja vielä eilistä Suomen Jääkiekkojoukkueen huikeata voittoa Ruotsista. Hienoa. Sitten näin että THE 69 EYES bändin JYRKI69 ja JUSSI69 ovat myös TVssä kertomassa bändin 30 vuotisesta urasta ja keikkarundeista. Olivat juuri tulleet viisi viikkoiselta rundilla Amerikasta. Minä sain muutama päivä sitten tekstiviestin JYRKI69;ltä, kolme kuvaa, bändi ELVIKSEN kotitalon Gracelandin edessä, pinkin Cadilacin kuvan, ilmeisesti ELVIKSEN ja ROCKY patsaan kuvan ja ilmoituksen viikonloppuna TUULIMÄKI BOXING! Onhan tää huikee bändi. 30 vuotta kiertueita maailmalla, jossa heillä on vankkumaton kannatus ja fanijoukko!
ONNITTELUT 69 EYES....
Ja TVssä JYRKI 69 sanoi että ROCK AND ROLL tulee takaisin...joo, mullahan se ei oo kadonnu minnekkään sitten vuoden -58. jälkeen! Rock and Roll Forever!!!
Se on helpottavaa kuulla. Ja muutenkin tuntuu kaikki olevan ennallaan. Tuulimäessä treenit tänä keväänä ovat olleet edelleen ihan hyvä, mutta ainoa mikä ei oo ihan hyvä tai ei olleenkaan hyvä...olen vanhentunut tästä vuodesta 2011 taas ihan turhan monta vuotta...ihan huolestuttavasti...mutta ei auta, täytyy sanoa vain niinkuin poismennyt ystväni JYRKI HÄMÄLÄINEN sanoisi tähän...PAKKO JOUSTAA!!!


24.5.2011 kirjoitettua
Kesä on jo ihan ovella. Muutama päivä ja vaihtuu kesäkuu ja se on KESÄ silloin! Olen jo maistellut sitä muutaman ystäväni kanssa Mellstenin Paratiisirannalla vaikkei vielä shortsit jalassa ole siellä tarennutkaan. Sitä vastoin Tuulimäen boxingsalilla on tarennut shortsit jalassa ja on tullut jopa helteisen kuuma treenien aikana. Tää on ollut hyvä treenikausi. Olen onnellinen, että olen saannut olla terve ja pystynyt harjoittelemaan tätä minulle rakasta lajiani. Isäni synnyinlahjaa minulle! Sehän ei tässä iässä ole ihan itsestään selvää. Täytän nyt maanantaina 64 vuotta! Voin vain ihmetellä, kuinka tämä aika on vilahtanut tässä elämässä nopeasti. Vastahan äskettäin ratsasteltiin kameleilla OSKU KANERVAN kanssa välimerenrantaa. BEATLES lauloi YESTERDAY kappaleensa. Kaverit ja ihmiset ovat olleet tässä elämässä suurta. Nyrkkeilymatsit, nyrkkeilysankarit, joita olen saannut tavata ja kohdata, niin kehässä kuin sen ulkopuolellakin on ollut se yksi osa tätä elämääni. Rakkaus jota olen saannut kokea, jota olen kohdannut elämäni varrella on ollut merkittävä osa kiitollisuuttani elämästä. Perheeni, MURUNI, jonka kanssa kesäkuussa tulee 30 vuotta avioliittoa on uskomattoman hieno aikajakso elämääni, lapseni Jarri 27. ja Jessica 15. merkitsevät minulle paljon. Perheeni, siskoni ANNE, vielä elämässä mukana oleva äitini kuuluvat elämääni, niinkuin kaikki ystäväni ja ihmiset joita olen saannut tavata ja kohdata. Kaikkien kanssa ei olla tänään enään yhteydessä eikä kohdata face to face, mutta ovat varmasti mielessäni. Olen taltioinnut heitä kirjoituksiini myös mukaan. Nyt lähden KAHVITTELEMAAN cafe Caruseliin ja odotan uteliaana keitä taas tänään tulee paikalle? Niinkuin odotan uteliaana edelleen mitä tämä elämä tuo tullessaan, mutta haluan nyt kiittää elämää ja teitä kaikkia ystäviä ja ihmisiä elämän tieni varrella.....64 vuotta on kuitenkin pitkä tie, vaikka aika on mennyt nopeasti! Tervetuloa kesä 2011, tervetuloa elämä edelleen!

torstai 23. toukokuuta 2019

NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI YRJÖ PIITULAINEN

PIITULAINEN KERTOO LONTOON LAULAJAISISTA!
YRJÖ PIITULAINEN kertoo Lontoon laulajaisista ja tulevasta Amerikan matkastaan. "Laulava suomalainen" eli YRJÖ PIITULAINEN saapui eilen odottamatta kotimaahan. Hänen piti valmentautua tk. 11:pnä Tukholmassa suoritettavia ammattilaiskilpailuja varten Göteborgin läheisyydessä, jossa hän onkin viettänyt aikaansa Lontoosta palatessaan. Tavatessamme Piitulaisen Urheilusaunassa, jossa tämä oli kovassa harjoitustouhussa, vaikka oli vasta pari tuntia aikaisemmin tullut kaupunkiin. Tiedustelimme tietenkin häneltä loppujen lopuksi hyvin merkityksellisen Englannin matkan vaiheita:
Se Lontoon esitys olisi Suomessa ollut täyttä pelleilyä. Minut esiteltiinkin varieteetaiteilijaksi, joka sitä paitsi nyrkkeilee. Suomalaisen olisi ollut hassua kuunella lauluani, sillä enhän osannut sanojakaan, mutta töydestähän se siellä meni, kuin väärä raha. Onneksi ei ollut kuin kolme suomalaista kuuntelijaa läsnä. Muussa tapauksessa olisin saannut hävetä silmät päästäni. Nyrkkeilyä yleisö sen sijaan ymmärsi ja antoi voitolleni voimakkaat kättentaputukset. Ennen ottelua sen sijaan tuntui kuin olisivat katselleet suorastaan säälien, sillä olihan vastustajani WATTERS otellut Englannin mestaria vastaan puolisen vuotta sitten kymmeneräisen ottelun, jonka tosin hävisi, mutta vain niukasti pistein. Hän oli päällekäyvää lajia oleva nyrkkeilijä, joka kuitenkin oli aivan liian avonainen.
Vain kerran hän onnistui napauttamaan nenänpäähäni ottelun koko kestoaikana. Lähiottelussa tunnen sen sijaan olevani vielä jäljessä. Jos ei sitten muussa, niin häikäilemättömyydessä. Tuomarit tuntuivat viittaavan kintaalla tuollaiselle pienelle mukinoimiselle selkään, joka väsyttää tavattomasti. Tuntuikin kuin selkäni olisi ollut hiekkasäkkinä. Mutta ei se nyt mitään, kun sen tietää. Oppia se kaikki vaan on. Odotin kovasti näkeväni Lontoon sumussa, mutta siellä viettämänäni viitenä päivänä oli taivas samanlainen kuin täälläkin, yhtä kirkas ja pilvetön, poikkesi PIITULAINEN välillä ammattiasioistaan. Englannin ammattilaisottelujen huomattavin järjestäjä JACK SOLOMONS tuntui olleen ottelutapaani tyytyväinen, koska olisi järjestänyt minulle pääottelun siellä. Siihen en kuitenkaan voinnut suostua, sillä 11 pnä on ottelu Tukholmassa ja sitten ensimmäinen pääotteluni Göteborgissa jotakuta ranskalaista vastaan 20 pnä. Muita kilpailuja ei olekkaan ennen Amerikaan lähtöäni. Ensi lauantaina lähden tuolle pitkämatkalaiselle retkelle.


Manacerini EDWIN AHLQVIST on sitä mieltä, ettei minulle yritetäkään järjestää mitään kovia otteluja tuon kuuden viikon aikana, jonka olen Amerikassa. Hän haluaa saada vain päähäni suurten areenoiden ammattilaistemppuja, näyttää muutamien tekijämiesten otteluja sekä tietenkin saada vastustajikseni joitakin rapakon takaisia nyrkkeilijöitä. Korkeimman luokan tähtiä ei otteluihini koetetakaan haalia ja sehän olisikin vaikeaa. Jos menestys nyt on edes jonkinlainen, niin voinhan sitä sitten ajatella uutta matkaa. Amerikasta palattuani luulen tähtäimen kääntyvän uudelleen Englantiin, sillä SOLOMONS lupasi järjestää oikein titteliottelun, jos vain pystyn voittamaan kaksi seuraavaa englantilaista vastustajaani. Se olisi tietenkin jotakin, mutta eihän uskalla vasta näin seitsemän ammattilaisottelun jälkeen vielä haaveilla sellaista. Kävin muuten tämän viimeisen matkani aikana katsomassa kahden päivän aikana Oslon EM-kilpailujakin. Etupäässä koski tuo keihästappio.Teki oikein mieli itkeä. Koko Norjan matka oli muuten kummallinen, sillä minulla ei ollut viisumiakaan. Pääsin silti "luotettavalla naamataululla", kun lupasin, etten viivy kuin kaksi päivää. Lauanataina siis lähden takaisin, harjoitukset otan täällä siihen mennessä tunnollisesti, vaikka yritinhän hoitaa kuntoani Ruotsissakin, ikävä tuli kuitenkin kotiin halkoja hakatessa ja- tarvitaanhan niitä motteja täälläkin. Ja kotoisissa suojissa maistuu harjoituskin aivan toisenlaiselta. Näin jutteli laulava ja naurava PIITULAINEN vilkkaaseen karjalaiseen tapaansa.

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: Vierailu Mellstenin Paratiisirantaan



Oletteko kuulleet MELLSTENIN PARATIISIRANNASTA? Se sijaitsee Espoossa Haukilahden rannalla. Olen viettänyt tällä rannalla jo kymmeniä kesiä, kohta alkaa 40 vuotta olla aika lähellä! Satoja tarinoita ja kymmeniä ystäviä, joiden kanssa on istuttu rannalla tarinoimassa tai sitten tavattu cafe Mellstenin terasilla! Asuin joskus 70-luvun lopussa pari vuotta Haukilahdessa ja silloin monet viihdetähdet asuivat siellä myös mm. JUKKA KUOPPAMÄKI, EINO GRÖN, CISSE HÄKKINEN, JUNNU VAINIO joita tapasinkin myös silloin. Nyt siis on kesän 2019 alku! Se on ollut hieno ja olen päässyt maistelemaan sitä cafe Mellstemin terasilla. Joitakin kavereita olen myös tavannut ja kuulumisia vaihdettu. Nyt voisin ehdottaa vierailua MELLSTENIN PARATIISIRANTAAN sellaisille kavereille jotka eivät siellä ole vielä vierailleet, tavataan ja tarinoidaan KESÄ 2019!

ILMO LOUNASHEIMON kanssa oli myös hauskoja tapaamisia terasilla aikoinaan.












OLLI MÄKI pari vuotta sitten.

















Tervetuloa moikkaamaan ja viettämään päivää biitsille, kahvittelemaan Cafe Mellstenin terasille KESÄ 2019

















Tämän kesän 2019 ensimmäisenä yllätysvierailijana voin pitää kansainvälistä nyrkkeilytuomariamme ex-boksaria VN:stä monikymmenvuotista ystävääni ALLAN ROOSIA joka yks päivä aivan yllättäen pyöräili stadista cafe Mellstenin terasille kahville. Hauska yllätys ALLU!

Tässä mm. vuonna 2011 ILKKA "Ile" VAINION kanssa ja silloin kirjoitettua....

Tässä kuva sarjasta "isiemme pojat" ILKKA "Ile" VAINIO ja minä Mellstenin Paratiisirannan cafe Mellstenin terassilla. JUNNU VAINIO oli ystäviäni jonka kanssa kahviteltiin aina väliilä ja vaihdettiin kuulumisia elämän tiellä. Lisäksi JUNNU oli ravintolamme ANITA & HARRI vakioasiakkaita ja hänellä oli näin ollen oli oma kahvimuki, jossa luki JUNNU! Ja tämä kuppi on OSKU KANERVALLA Floridassa, josta hän tarjoilee kotonaan käynneille suomalaisille kahvia JUNNUN KUPISTA! Muistot säilyvät mielessä ja tunnen aina suurta iloa tavatessani ILEÄ, joka muistuttaa päivä päivältä yhä enemmän isäänsä!

lauantai 18. toukokuuta 2019

NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI: YRJÖ PIITULAINEN

HÄNELLE ENNUSTETAAN LOISTAVAA TULEVAISUUTTA NYRKKEILYKEHÄSSÄ! YRJÖ PIITULAISTA, ensimmäistä suomalaista urheilijaa, joka sodan jälkeen on vierraillut Englannissa ja joka eilen illalla voitti Brightonissa irlantilaisen WATTERSIN teknillisellä tyrmäyksellä 2.erässä, nimitetään tänään Englannin lehdissä "uudeksi GEORGES CHARPENTIERIKSI  ja pienois-BOMBARDIOR-WILLIKSI". Sen  sijaan, että MILLSIN ja ruotsalaisen JOHN NILSSONIN ottelu tuotti yleisölle suuren pettymyksen, PIITULAINEN vastaanotettiin sekä ennen ottelua että varsinkin sen jälkeen illan voimakkaimmin suosionosoituksin. Ennen ottelua oli Lontoon lehdissä kerrottu, että PIITULAINEN on ansainnut 2 vuotta
leipänsä cabaretlaulajana, ja kun hän nousi kehään, niin kuuluttaja tiedotti, että hän halusi myös laulaa ottelunsa jälkeen. PIITULAISELLA ei ollut harmainta aavistustakaan siitä, mitä asia koski, mutta kun hänen managerinsa EDWIN AHLQVIST oli selittänyt hänelle, mistä oli kysymys, siitä, mitä asia koski, niin hän oli heti valmis. PIITULAINEN lauloi tunnetun amerikkalaisen elokuvasävelmän "Donkey serenaden" suomalaisin sanoin englantilaisessa nyrkkeilykehässä - harvinaislaatuinen suoritus jo sinänsä. Yleisö tervehti häntä raikuvin suosionosoituksin, joista sai myös osansa kuuluttaja, joka ennen ottelua lausui PIITULAISEN nimen suomalaisittain aivan oikein. Yleisö oli näet jännittyneenä odottanut, kuinka hän selviytyisi, tästä englantilaisen kielelle melkein toivottomalta tuntuvasta yrityksestä. Lontoon lehdet nimittivät MILLSIN ja JOHN NILSSONIN välistä pääottelua täydelliseksi fiaskoksi, mutta antoivat sitä suuremman tunnustuksen PIITULAISELLE.  On muistettava, että hänen vastustajansa WATTERS oli todella ensiluokkainen kyky, joka Englannissa on voittanut mm. HARRY SILVERIN ja jota edes kovaiskuinen HENRY HALL ei saannut tyrmätyksi. Elegantti suomalainen otteli tyypilliseen englantilaiseen tapaan ja hänen iskunsa olivat niin lujia, että tuomari olisi jo aikaisemmin voinnut keskyttää ottelun.


Englantilaiset asiantuntijat ihmettelivät kuinka WILLIAMS on voinnut voittaa, niin erinomaisen nyrkkeilijän kuin PIITULAINEN, joka lähiaikoina saa kohdata Englannin parhaat välisarjan miehet. DAILY TELEGRAPH huomauttaa, että PIITULAINEN näyttää enemmän elokuvatähdeltä kuin nyrkkeilijältä ja otaksuu, että hän saa pian uuden ottelun Englannissa. DAILY HERALD kirjoittaa, että me varmaan saamme kuulla enemmänkin PIITULAISESTA, josta voi tulla maailmanmestari.

Eilen illalla hänestä yhdellä iskulla tuli yleisön suosikki. Eräs tunnettu manageri toivoo voivansa järjestää ottelun PIITULAISEN Englannin välisarjan mestarin ERNIE RODERIKIN kesken. Ruotsalaisen IDROTTSBLADETIN kirjeenvaihtaja kuvaa ottelua sanoen, että PIITULAINEN on loistavimpia urheilutyyppejä, mitä on olemassa. Jokainen isku suunnataan mittapuun tarkkuudella. PIITULAINEN aloitti ottelunsa varovaisesti, mutta vauhti kiihtyi kaksoislyönneillä. Tämän jälkeen PIITULAINEN vetäytyi lähitilanteesta, pitäen silmällä sitä heikkoa kohtaa, jonka hän oli huomannut irlantilaisen suojauksessa. PIITULAINEN pakotti vastustajansa köysiin ja kun WATTERS oli irtautunut niistä, hän sai vastaanottaa oikean koukun. Irlantilainen meni ilmeisesti vähän sekaisin. Viisi sekunttiamyöhemmin hän otti täyden luvun kahdeksaan. Oltuaan vielä kerran lattiassa ja otettuaan luvun kahdeksaan hänet julistettiin hävinneeksi. IDROTTBLADETIN kirjeenvaihtajan mukaan PIITULAINEN ottelee kuukauden kuluttua englantilaista HENRY HALLIA vastaan.

perjantai 17. toukokuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: ELÄMÄN JUNA KULKEE

 
Eilen oli taas sellainen tunne että ELÄMÄN JUNA KULKEE ja se alkoi jo aamulla Tuulimäen Boxingsalilla Tuntuman säilyttämisellä kevyellä harjoituksella. Minullahan oli kuukauden paussi projekstin TOPPELUND vuoksi. Se projekti on nyt onnellisesti ohi! Olin saannnut kutusun MURUNI kanssa RADIO  HELSINGIN Musiikkitalon Terassille syömään pizzaa ja makkaroita! No treenin jälkeen aamulla vietin tietysti pari tuntia myös Mellstenin Paratiisirannan terasilla.   Illalla hyvissä ajoin ennen Suomen ja Tanskan  pelin alkua palasimme kotiin.                                                                                                           
 Ja sitten sainkiin sellaisesta virtuaalisesta järjestelmästä kuin WHATS APP viestin hurmaavalta ja ainutlaatuiselta Keravan Kreivinä tunnetulta PASI TAAVITSAISELTA Espanjan yhdeltä aurinkorannikolta missä Espanjan aatelistokin viihtyy. Siinä Senor PASI istuu hovin ympäröimänä herkullisen ruokapöydän äärellä. On pakko todet,a että kyllä, ELÄMÄN JUNA kulkee! Sitten siinä istuessani jääkiekkoa katsoessani, kuvia Senor PASIN iltajuhlista rannalla, siellä kaukana Espanjassa, nousee mieleeni taas kaukaisuudessa muistoissa oleva ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN TIENI siinä syödessäni Vaahterasiirappi ja Saksanpähkinä AINO jäätelöpakettia....
   Kuva ajasta jolloin kuljin ASKKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN TIETÄ ja oltiin         Senor PASI TAAVITSAISEN kanssa treenaanassa.
                                      
   17.5.2912 kirjoitettua

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: KESÄ LÄHENEE

KESÄ LÄHENEE se on tosiasia. Nyt on ennustettu jo ensi viikonloppuna 20 asteen lämpötilaa. Sehän on jo ihan shortsi ja T-paita keli? Tämä tarkoittaa päiviä Mellstenin Paratiisirannassa ja rantakauden avausta? Huomasin että vuonna 2011 olimme rannassa maistelemassa tulevaa kesää ja olimme saanneet arvovieraan Tammisaaren Keisarin HEIKKI ORASMAAN käymään Mellstenin Paratiisirannassa. Siitä vieresää oleva kuva! Kesään kuuluu myös aina vierailu TAMMISAARESSA katsomaan EIF jalkapalloseuran peliä. EIF jonka huoltajana HEIKKI ORASMAA toimii, tarjoili mm. viime
kesänä jännitystä, nouseeko ykkösestä Veikkausliigaan pelaamaan. No se ei ihan toteutunut. Joka tapauksessa kesään kuuluu vierailu Tammisaareen ja EIFFIN matsiin taas jonakin päivänä. Meitä olikin useampi kaveri viime kesänä ja nyt tulevana kesänä on matka Tammisaareen taas suunnitelmissa. Nythän kovasti innostetaan muutenkin kotimaan matkailuun! Kuvassa viime kesänä EIFFIN kentänlaidalla voittoisan pelin jälkeen HEIKKI ORASMAAN kanssa.
                            Minä, HEIKKI ORASMAA ja TIMO VIHERIÄRANTA

15-5-2011 kirjoitettua.....
Tänään saimme vielä yllätysvierailijan "Tammisaaren Keisari" HEIKKI ORASMAA vieraili Mellstenin Paratiisirannan Kuninkaallisessa osassa. Kuvassa Kreivi VESTERINEN toivotti hänen Keisarillisen ylhäisyytensä tervetulleeksi Mellstenin Paratiisirantaan. Minä takana iloisesti yllättyneenä hienosta vierailusta. Keskustelimme vielä cafe Mellstenin terassilla Tammisaaren Keisarikunnan ja Mellstenin Kuninkaallisten yhdistämisestä vierailujen merkeissä kesällä puolin ja toisin! Näin rantaelämämme laajenee myös Mellstenin ulkopuolelle!

tiistai 14. toukokuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: AIKA EPÄTOIVOISTA?


Heipä hei! Aika epätoivoista, mutta toisaalta, kun luen näitä vanhempia blogipäivityksiä, niin ei mitään poikkeavaa näköjään. Lämpöpiikki oli nytkin muutamia päiviä. Mellstenin Paratiisirannan cafe Mellstenin terasilla tuli jo vietettyä ja SEPPO SUKKIAKIN nähtyä. Nyt on pari päivää ollu taas harmaata ja kylmää. Niin ja se mun ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN TIENI sehän on ollu taas ihan hukassa, toisaalta sekään ei ole mitenkään poikkeavaa näköjään. Siis todella AIKA EPÄTOIVOISTA! Poden selvästi taas huonoa omaatuntoa, sillä treenaaminen Tuulimäen Boxingsalilla on jäännyt ihan paitsioon, käyttääkseni tätä futistermiä, sillä futista on kyllä tullu seurattua TV:stä, mutta se ei ole auttanut meneillä olevaan painonpudotus projektiini. Toisaalta sehän on ollut jo useamman kymmenen vuoden käynnissä oleva projekti, joka on riippuvainen siitä, milloin löydän sen ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN TIEN pään? MM-jääkiekkokin pyörii taas TV:ssä ja usko siihen että Suomi voittaa taas maailmanmestaruuden on noussut mieleen, tosin eilinen tappio USA:lle hiukan horjuttaa uskoa. Myös sama ajatus kuin 2011 nousee tänään mieleeni...PALUU ASKEETTISUUFEN ja KURINALAISUUDEN TIELLE...eli paluu TÄNÄÄN Tuulimäen Boxingsalille...


14.5.2011 kirjoitettua
Hyvää aamua ystävät hyvät! Katson ikkunasta ulos ja siellä on harmaata ja jopa sateista. Se pieni aurinko ja lämpöpiikki, joka oli viime viikon alussa ja joka sai meidät aloittamaan jo rantakauden Mellstenin Paratiisirannassa, sai nyt stopin! Toivottavasti siihen ei mene kauan ennenkuin taas saamme kohtuullisen lämmintä ja voimme jatkaa valitsemallamme tiellä. Siitä tietä tulikin mieleeni se minun ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tieni? Sehän on ihan hukassa! Mutaman päivän rantaelämä suisti minut siltä tieltä herkuttelijan polulle tai ettei ihan kunnon väylälle? Tunnen hirveää katumusta ja mietin nyt ikkunasta ulos katsoessani että pitäisikö vääntäytyä tänään Tuulimäen boxingsalille hiukan hikoilemaan liikunnan kautta? Tuntuu kuin siitä olisi nyt pitkäaika, siitä viimeisestä vierailustani siellä. Urheilusta tuleekin mieleen tietysti se GRANDLUND ja Suomen jääkiekkojoukkue. Taitaa voittaa tänään MAAILMANMESTARUUDEN! Niin vakuuttavalta tuo viimeinen matsi näytti. Peli on kuitenkin ensin pelattava ja finaalivastustajana RUOTSI on aina kova pala SUOMELLE! Mutta tänään kuunellaan MAAMME-laulua ja siniristiliput nostetaan salkoon! Jännitystä ilmassa! Tämän ajatteleminen saa selvästi haluni nousemaan paluustani sille omalle ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tielleni! Katson vain tässä ensin AC MILANIN futismatsin,, jonka taltioin eilen. Omatuntoni liikunnan harrastamisen puutteesta selvästi kohentuu kun näen kavereiden kirmaavan tuolla kentäällä! Ja ROBINHO tekeekin juuri 1-0 maalin MILANILLE! Tästä on hyvä jatkaa päivää!

maanantai 13. toukokuuta 2019

NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI YRJÖ PIITULAINEN

KAVERUKSET SKÅNE-JOHN ja YRJÖ PIITULAINEN ENGLANNISSA. Lauantaina 10.8.1946 lensivät kaverukset JOHN NILSSON ja isäni mukanaan managerinsa EDVIN AHLQVIST Lontooseen. Valloittava kuva löytyy isäni leikekirjoista, missä herrat ovat juuri astuneet lentokoneen ovesta laskeutumisrappusille ja kuvateksti kertoo; Oikein lentokoneella saapuivat YRJÖ PIITULAINEN ja JOHN NILSSON Ruotsista Lontooseen, jossa kilpailevat tiistaina, kuten olemme maininneet. Kuvassamme on NILSSON alaportailla ruotsalaisessa lentäjäpuvussa. Keskellä EDVIN AHLQVIST ja ylhäällä laulava.nyrkkeilijämme YRJÖ PIITULAINEN.

Ruotsalaiset asiantuntijat olivat jo etukäteen varmoja NILSSONIN häviöstä ja pitivät hänen matkaansa Englantiin liian aikaisena. Brightonissa Promoottori JACK SOLOMONS odottaa täyttä huonetta, kun englantilainen FREDDIE MILLS puolustaa nyrkkeilijämainettaan ruotsalaista JOHN NILSSONIA vastaan. Samoissa kilpailuissa Brightonissa tiistai-iltana YRJÖ PIITULAINEN ottelee ensi kertaa Englannissa JOHNNY WATTERSIA vastaan. NILSSON ja PIITULAINEN harjoittelivat maanantaina viimeisen kerran hyvin kevyesti, ennen tiistain kamppailuja. NILSSON uskoo varmasti voittavansa vastustajansa tyrmäyksellä. PIITULAINEN puolestaan on hyvin vaitelias eikä odota liikoja, sillä punatukkainen irlantilainen on erittäin kovaiskuinen. PIITULAISELLA on silti nopeampana hienoiset mahdollisuudet selvitä kaikella kunnialla. Kilpailut alkavat Suomen aikaan kello 20.00 ja tuloksen PIITULAISEN nyrkkeilystä voi saada vasta kahden tai kolmen aikaan aamuyöllä. Nyt annan lehtiselostusten kertoa miten illan nyrkkeilyissä Brightonissa kävi;
Suomalainen välisarjan nyrkkeilijä YRJÖ PIITULAINEN voitti täällä tänä iltana pohjois-irlantlaisen JOHNNY WATTERSIN teknillisellä tyrmäyksellä toisessa erässä. PIITULAINEN osoittautui ottelussaan erittäin nopeaksi ja teki yleisöön voimakkaan vaikutuksen. Hän oli kokonaan toista luokkaa kuin vastujansa WATTERS, joka ensimmäisessä erässä joutui ottamaan lukua yhdeksään, saatuaan valtaisan sarjan oikeita ja vasempia suoria, mutta hänet pelasti tyrmäykseltä väliajan tulo. Toisessa erässä PIITULAINEN jatkoi hyökkäilyään erittäin tarmokkaasti lyöden WATTERSIN kolmasti lattiaan, missä tämä joutui ottamaan lukua kahdeksaan asti. Tämän jälkeen tuomari keskeytti ottelun PIITULAISEN hyväksi. Arvostelijat sanoivat PIITULAISTA erääksi parhaimmista nyrkkeilijöistä mitä Englannissa  on nähty! Todellinen taistelija, sanottiin hänestä.


Englannin raskaankeskisarjan mestari FREDDIE MILLS tyrmäsi ruotsalaisen JOHN NILSSONIN jo ensimmäisessä erässä. Ruotsalainen teki virheen antautuessaan lujaan iskujenvaihtoon kokeneen vastustajansa kanssa. Hän joutui ottamaan lukua kahdeksaan ja toisen kerran seitsemään, kunnes kahden ja puolen minuutin kuluttua tuli täydellisesti tyrmätyksi.

PIITULAINEN LAULOI YLEISÖLLE OTTELUN JÄLKEEN! Kirjeenvaihtajamme ilmoittaa ylläolevan lisäksi, että PIITULAINEN nyrkkeili erittäin hyvin antaen näytöksen tarkkuusnyrkkeilystä ja väistäen taitavasti kaikki irlantilaisen iskut ja vastaten niihin voimakkain vastahyökkäyksin. Ottelun jälkeen yleisön vaatimuksesta PIITULAINEN palasi kehään ja lauloi suomeksi "Donkey serenaden"! Arvioitiin yleisesti, että PIITULAISELLA on suuri nyrkkeilijän ura edessään. Hänen seuraava ottelunsa on syyskuun 18 päivänä Göteborgissa, mutta hän toivoi sen jälkeen voivansa jälleen otella Englannissa.
PIITULAINEN SUOSIOSSA ENGLANISSA. Meille ei tarjota nykyisinä harmaina aikoina liiaksi ilonaihetta kansainvälisellä urheilurintamalla. On näin ollen hauskaa kuulla menestysuutisiakin. Nykyhetken ansiokkain ammattinyrkkeilijämme YRJÖ PIITULAINEN on tehnyt hyvää propagandaa maastamme Englannissa. Uutisethan ovat kertoneet, että tämä vilkasluonteinen karjalainen välisarjan nyrkkeilijä on menestynyt loistavasti Englannissa, tunnetussa urheilukaupungissa Brightonissa. Hän on voittanut toisessa erässä pohjois-irlantilaisen mestarin JOHNNY WATTERSIN tyrmäyksellä, oltuaan jo ensimmäisessäkin erässä aivan ylivoimainen, iskemällä mestarin titteliä käyttävän vastustajansa lattiaan "pitkää lukua" nauttimaan. Joskin otamme huomioon sen seikan, ettei JOHNNY WATTERS kuulu maailman parhaimmistoon eikä liene brittiläisenäkään heimon kaikkein edustavimpia kykyjä, niin sittenkin on PIITULAISEN voitto huomattava. Hänhän oli ylivoimainen. Ja erikoista on, että PIITULAINEN saa ring-side paikoilta ottelua seuranneilta englantilaisilta nyrkkeilyasiantuntijoilta melko mairittelevan arvostelun suorituksestaan kehässä. Hehän väittävät, että PIITULAINEN esitti nyrkkeilyä, joka on laadultaan parasta mitä Englannissa on nähty. Tämä on paljon sanottu. Englantilainen nyrkkeilykäsitys on hyvin vaativa. He asettavat teknillisen nyrkkeilysuorituksen ratkaisevasti edelle ns. sluggerityyliä. Jos PIITULAINEN on ollut, kuten saapuneitten tietojen rivien välistä saattaa todeta, parhaimmalla ottelupäällään, niin hän on varmastikin esittänyt loistavaa kehätyötä. Sellaiseen hän pystyy parhaimmillaan ollessaan, niin "nyrkkeileväksi pelleksi", kuin häntä ilkeämielisesti joskus kutsutaankin häntä suvaitsemattomien mielipiteiden esiintuojien taholta. Täytyy olla myös todella vallan luonnottoman lujaiskuinen gorillatyyppi ihmiseksi, jos PIITULAISELTA isketään pää pois vartalosta, kuten nyrkkeilymme "isä" VIKTOR SMEDS on eräissä lausunnoissaan väittänyt, kun PIITULAINEN astuu USA:n kehään. Tälläinen temppu on varmastikin helpompi suorittaa suulla ja erehdyttävillä sanoilla, kuin toteuttaa se käytännössä. PIITULAISELLA on näet nyrkkeilysilmää ja ottelu tarmoakin hyvä annos ja kun hän saa lisää kokemusta ja 25-vuotiseen keväiseen olemukseensa myös lisää lujuutta, niin eipä vain tiedä vaikka hän vielä taluttaa nyrkkeilykykynsä epäilijät häpeännurkkaan, joskaan ei suurtitteliä saavutakkaam. Oli miten oli, mutta kaikessa tapauksessa PIITULAINEN on tähän mennessä hoitanut hyvin leiviskänsä rahasta nyrkkeilevän pugilistin kivikkoisella tiellä. Brittiläinen urheiluyleisö ei suurestikaan tunne suomalaista nyrkkeilyä ja kun he nyt saavat huomata, että Suomessakin löytyy näin kypsää teknillistä työtä tekevä kehäesiintyjä, jolla ei puutu iskuvoimaakaan, niin onhan se tunnustusta ansaitseva suoritus ja mainos maallemme. Hyvä jatkoa vain.

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

HARRIN TAPAHTUMAT: ÄITIENPÄIVÄNÄ


Kun katson vuosikymmenien aikana otettuja kuvia ihan näihin päiviin en voi muuta kuin todeta, kuinka onnekas olen ollut, kuinka ihanaa on ollut Muruni & lapset! Haluan toivottaaa näin Murulleni HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ ja odotan kuinka perheemme kokoontuu taas meille tänään äitienpäivän viettoon!
Kuvat todellakin kertovat paljon tässä muutamia kertomaan:





                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                             
                                                                                                                                                                                               
                                                                                                                                                                                   
                                                             
                                                            
                                                                                                                                                                                                                                                                                                    2016 kirjoitettua....

Ensimmäinen äitienpäiväni,  jolloin oma äitini ei ole enään tätä päivää viettämässä. Nyt MURU lasteni äitinä nousee äitienpäivän perheeni symboliksi. Hän on ollut kahden lapseni ihana ja hyvä äiti. Ihastuttava vaimo. Katsoin tänään aamulla parvekkeellamme kuvia albumeista, joissa on satoja kuvia vuosikymmenien varrelta. Valitsin sieltä muutamia satunnaisesti ja annan kuvien ilman selitystä puhua puolestaan. Se mitä haluan sanoa on, että perheeni on parasta, hienointa ja arvokkainta mitä olen elämältä                                                                                                                  saannut! Kiitos ELÄMÄ!