perjantai 9. syyskuuta 2022

NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI YRJÖ PIITULAINEN/27

VUODEN LOPUKSI RUOTSI-SUOMI MAAOTTELU TUKHOLMASSA! Noiden viimeksi olleiden keskustelujen jälkeen onkin hyvä palata taas kehätöihin ja antamaan käytännössä taas esimerkkiä, mistä on kysymys isäni nyrkkeilyssä. 8.12.1944 järjestettiin Tukholmassa Alvik-hallissa nyrkkeilymaaottelu Ruotsia vastaan, jossa Ruotsi oli maaottelun ennakkosuosikki. Maajoukkueemme lähtikin Tukholmaan lentäen ja joukkueesta otettiin hieno lähtöpäivän kuva. Aeron lentotoimiston edessä. Ja Tukholmassa maajoukkuettamme kuvattiin myös ahkerasti, spekuloiden otteluita ja isäni odotettiin voittavan ottelunsa ruotsalaisten lehtienkin ennakkoveikkailuissa.
























Seuraavan päivän lehdet otsikoivatkin Ruotsi voitti nyrkkeilyssä 6-2. VEIKKO ISKANIUS löi BÖRJE HANSSONIN ja YRJÖ PIITULAINEN oli ylivoimainen. Otteluselostuksissa kerrottiin, että, välisarjassa hymyilevä YRJÖ PIITULAINEN antoi jälleen oivan näytteen erinomaisesta nyrkkeilytaidostaan otellessaan töpotayden yli 4000 tuhannen ihmisen täyttämässä Alvik-hallissa Ruotsin BERNHARD ENGSTRÖMIN kanssa.


Ensimmäisen erän PIITULAINEN otti leikittelevän kevyesti anten ruotsalaisen iskeä aukkoja ilmaan. 2. erässä PIITULAINEN lisäsi vähän vauhtia ja pian alkoi ruotsalaisen naama punottaa. ENGSTRÖM oli aivan liian hidas vastustaja nopealle suomalaiselle, joka kevyesti väisteli tai noukki suojaukseensa tämän kaikki iskuyritykset. ENGSTRÖM yritti kuitenkin parhaansa loppuun saakka, mutta PIITULAINEN voitti ylivoimaisesti 3-0. Tämä oli muuten Ruotsin ja Suomen välillä 13.sta maaottelu. Ruotsalaislehdet uhrasivat paljon palstatilaa FINSKA CHARMÖRER YRJÖ PIITULAISELLE otsikoineen ja kuvineen ja kertoivat PIITULAISEN jälleen loistaneen kehässä ja sen ulkopuolellakin. Jälkeenpäin myös suomalaislehdet kertoivat seuraavaa onnistuneesta Ruotsin matkasta.  YRJÖ PIITULAINEN on saannut osakseen suurta huomiota nyrkkeilysuorituksellaan. Hänen taitoaan ja kykyään kehutaan lujasti superlatiivisin ylistyksin. Tukholmassa eletään nykyisin todellisessa PIITULAISEN kuumeessa ja jännityksellä odotetaankin perjantai-iltaa, jolloin taidokas mestarinyrkkeilijämme kohtaa Ruotsin ehkä nykyhetken suosituimman nyrkkeilijän KURT KREUGERIN, joka tyrmäsi maaottelussa YRJÖ ANTTILAN. PIITULAINEN on silti eri luokkaa kuin ANTTILA, joten ruotsalainen tulee varmastikin huomaamaan olevansa tekemisissä aivan toisenlaisen kyvyn kanssa, kuin mitä on hyvinkääläisemme.
Ruotsin lehdet ennustavat PIITULAISELLE hänen elämänsä vaikeinta ottelua. Kamppailu suoritetaan Tukholman Eriksdahlshallenissa, jonka väitetään täyttyvän viimeistä sijaa myöten ilman ennakkomainostusta. Niin, kyllä olisi hauskaa näin meikäläisenkin olla katselemassa tätä yhteenottoa, jossa toisensa kohtaavat kaksi intelligenttiä pugilistitaidon mestaria. Tukholman lehdet sanovatkin, että näitten kahden taitonyrkkeilijän yhteenotto muodostuu sellaiseksi, josta tullaan paljon jälkeenpäin puhumaan. Lehdet kuvaavat vieläkin PIITULAISEN leikinkylläistä ottelua maaottelumiestä ENGSTRÖMIÄ vastaan, jolla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia PIITULAISTA vastaan kamppailessaan. Ottelu tapahtuu hyväntekeväisyyden merkeissä. Järjestäjinä ovat Tukholman Linnea ja Ruotsin Ranskan avustuksen komitea. Voittotulot lankevat kokonaisuudessaan viimeksimainitun järjestön hyväksi. Ruotsin Ranskan avustuksen järjestön hoidossa on noin 6000 ranskalaista lasta, joten tämä tilaisuus antaa varmastikin kauniin rahan, apua tarvitseville pienokaisille. Olin eilen illalla puhelinkeskustelussa PIITULAISEN kanssa. Hän on entisensä. Puheli huumoririkkaasti kuten tapansa on ja vakuutti olevansa erinomasiessa kunnossa. Kertoi vain olojen Tukholmassa olevan "liian hyvät", mutta väitti käyvänsä joka päivä lenkillä ja Weimarkin harjoitushuoneistossa, ettei herkkyys kangistuisi. Toivotaan, että PIITULAINEN jälleen perjantaina suorittaa todellisen "urheilulähettilään" homman upeassa Eriksdahlshallenissa esittämällä tukholmalaisille todellista taitonyrkkeilyä, vaikka kyseessä onkin luja nyrkkeilykamppailu!
FINSKA CHARMÖRER YRJÖ PIITULAINEN WEIMARKIN kuntosalilla valmistautumassa otteluunsa KURT KREUGERIÄ vastaan, joka on perjantaina Eiriksdahlshallenissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti