keskiviikko 28. elokuuta 2013

HARRIN VASENSUORA 28.8.2013

Vielä on kesää jäljellä. Ainakin edelliset päivät ovat olleet loistavan kesäiset. Olen pyöräillyt Kauppatorille kahville ajaen sinne pitkin merenrantoja, antanut lempeän merituulen hyväillä mieltäni. Katsellut merta sen välkehtiessä auringosta. Olen päässyt myös alkuun boxingtreenien kanssa Tuulimäen boxingsalilla. Elämä alkaa tuntumaan jälleen melko tavanomaiselta ja hyvältä. Vierailu Jorvissa on taas poispyyhitty. Eilen Kauppatorilla sattui hiukan hämmentävä kokemus, kun yksi toimittaja ystäväni eilen kertoi, että MARA HUHTAMÄKI uudessa kirjassaan on nimennyt mut nuorena kuolleiden nyrkkeilijöiden joukoon? En oikeastaan voinnut siihen muuta sanoa kuin, että tuo tuntuu kyllä vielä toistaiseksi hiukan liioitetulta asialta. Olen kyllä kuullut nyt parin viimeisen päivän aikana toiseltakin taholta, että olisin kuollut jo nuorena tässä kirjassa? Mutta en ole sitä vielä itse lukenut ja oikeastaan en nyt niin kovin mielelläni haluaisi lukeakkaan omasta kuolemastani, olkoonkin että se olisi tapahtunut jo vuosia sitten. Kun kumminkin yritän vielä kovasti olla elossa ja elämässä mukana.
Niinpä tänään onkin taas boxingtreenin aika Tuulimäessä ja sitten kahvittelua cafe Mellstenin aurinkoisella terassilla. Selvästi kesäinen päivä vielä tänään tulossa. Nautitaan siitä varsinkin kun huhuista huolimatta olen elossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti