tiistai 11. lokakuuta 2016

Tarinoita HARRIN KEHÄKULMASTA: ENSIMMÄINEN AMMATTILAISOTTELUNI

Kello oli viisitoista vaille seitsemän, kun auto tuli hakemaan ottelupaikalle. matkalla kohti Johanneshovin jäähallia katselin mitään näkemättömin silmin auton ikkunasta Tukholmaa. Toivoin matkan kestävän pitkään, mutta auto tuntui kaartavan aivan liian pian Johanneshovin parkkipaikalle ja jälleen yksi askel kohti ottelua sekä alkavaa ammattilaisuraa oli otettu. Vain tunti aikaa... Menimme sisään jäähallin takaa ja vastassa oli kiireinen ja kiihkeä tunnelma jäähallin pukuhuoneiden käytävillä. Oli kaikenmaalaista ja-väristä ihmistä keskustelemassa ja neuvottelemassa kohta alkavista otteluista. Minun pukuhuoneeni oli yhteinen ruotsalaisten ammattiboksareiden BOSSE PETTERSSONIN ja JAN PERSSONIN kanssa, jotka ottivat minut hyvin lämpimästi vastaan toivottaen onnea alkavalle uralleni. BOSSE HÖGBERGIN treenari ja avustaja BÖRJE HANSSON, entinen Ruotsin mestari ja maaotteluedustaja sekä myös isäni entinen vastustaja maaottelussa Ruotsi-Suomi tuli tervehtimään, ja jälleennäkemisen riemu oli suuri entisille kilpakumppaneille heidän halatessaan ja tapautellessaan toisiaan. BÖRJE HANSSON lupasi tulla faijan avuksi kehän kulmaan otteluni ajaksi.
Oli aika vaihtaa otteluvaatteet päälle. Oli aika laittaa käsisiteet käsiin. NISSE BLOMBERG, INGEMAR JOHANSSONIN treenari ja avustaja auttoi käsieni teippauksessa samalla muistellen joitakin isäni otteluita, joissa hän oli ollut avustajana ja teippaamassa isäni käsiä ottelukuntoon. Nyt oli siis menossa käsien teippaus toisessa polvessa. Jengi kävi smokkipukuisia promoottoreita BERTIL KNUTSSONIA ja INGEMAR JOHANSSONIA myöten toivottelemassa onnea matkaan... Ja vatsassani lenteli parvittain perhosia...Aikaa 20 minuuttia....Kovaa, kovaa... Kohta on taas totuuden hetki. Olenko nyrkkeilijä vai ilmapallo? Aikaa 20 minuuttia...Kovaa, kovaa...En anna periksi, voitan, voitan tänään. On voitettava tänään. Aikaa 15 minuuttia...Huh, eikö toi samperin kello kulje tänään ollenkaan....15 000 ihmistä, niin paljon ei ole ollut koskaan ihmisiä, kun olen nyrkkeilyt. Tänään on voitettava....Tänään on voitettava...Aikaa 10 minuuttia...Kovaa, kovaa...Varjonyrkkeilen pukuhuoneessa iskien lyöntejä ilmaan saadakseni itseni pieneen hikeen, että olisin valmis ensi sekunnista lähtien vaikka kuinka kovaan tahtiin, jos on tarvis...Vastustajallani on huonot jalat...Tänään on voitettava....Aikaa viisi minuuttia...Faija hieroo vaseliinia silmäkulmiini, nenääni ja huuliini, jotta vastustajani hanska liukuisi paremmin kasvoiltani osuessaan eikä repisi ihoa auki.
Hikipurot valuvat kainaloistani ja niskastani....Helvetti, eikö tämä aika tule jo täyteen, että pääsisi tästä painajaisesta pois voittajana tai voitettuna, sama se, kunhan tämä on vaan ohi. Ei, ei...Tänään on voitettava! Sitä odottaa faija, perhe, ystävät, Suomen lehdistön edustajat, jotka ovat täällä, ja ehkä vielä joku muukin. BERTIL KNUTSSON tulee ilmoittamaan: vielä 15 minuuttia. Kaikki ihmiset eivät vielä ole sisällä. Kovaa...kovaa...Faija hieroo hanskoista rystykohdasta pehmustetta pois, jotta nyrkki olisi kovempi osuessaan. Sama käsittely tapahtuu ilmeisesti vastustajan pukuhuoneessa. Mitä jos minut tyrmätään? Se on uran loppu se. Katsomossa 15 000 ihmistä ja lehdistö...Ei, se olisi liian kovaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti