sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Tarinoita HARRIN KEHÄKULMASTA: TAKAISIN STADIIN JA VAIKEUKSIIN

6.12.1968 lensimme takaisin stadiin ja valmistautumaan kymmenen päivän päästä olevaan ammattilaisiltaan Helsingissä, joka olisi ELIS ASKIN 30. ammattilaisilta. Siinä illassa kohtaisin mustan englantilaisen LEX HUNTERIN. Enkä kotiin tullessani arvannutkaan, mitä kaikkea muutamassa päivässä voi tapahtua, kun oikein sotkee asiat ja vielä yliarvioi itsensä.
Olimme sopineet faijan kanssa, että neljä seuraavaa päivää lepäilen kättäni hautoen, ja käyn vain keveillä juoksulenkeillä. Samana päivänä, kun kotiuduin Trollhättanista, alkoi tulevan ammattilaisillan mainontaa Helsingin lehdissä: "Imperiumin neljäs mies kohtaa Piitulaisen Helsingissä", "Harrille vihellettiin, mutta listakipuaminen jatkuu Messuhallissa", "Tehdäänkö Harrista metsästäjänpihvi" (hunter = metsäsätäjä). Oli jälleen kuvia, missä JORMA WENESKOSKEN kanssa allakirjoitimme ottelusopimuksen. Pari päivää myöhemmin tuli BERTIL KNUTSSONILTA kirje isälleni Kööpenhaminasta:
"Veljeni Yrjö! Kiitos viimeisestä. Hyvä ottelu - hyvä voitto. Pelkään Lex Hunteria. Yritä vaihtaa vastustajaa. Hän on vaarallinen, eikä hän ole nimekäs. Melko sopimaton vastustaja. Tosin Al Philips sanoi, että Harri voittaa varmasti, mutta mitä enemmän mietin ottelua sitä epävarmemmaksi tulen. Ei pidä uskoa kaikkea, mitä Al Philips sanoo. Olen matkalla Espanjaan. En valitettavasti voi joulukuun 16. päivänä tulla. Puhu asiasta Elikselle. Seuraavat kilpailut tammikuun lopulla Ruotsissa. Terveisin Bertil"
No, nyt kun oli taas vauhtia päällä niin sen sijaan, että olisin vähän ajatellut olotilaani ja sitä mitä BERTIL todella kirjoitti, minä huomasin tässä taas rautaisen tilaisuuden saada vähän ylimääräistä säpinää aikaan ennen 16. päivän otteluani.
Ja niinpä PEMU MUSTOSEN kanssa laitoimme kirjeen Ilta-Sanomiin kuvattuna ja etusivun teksti kertoi: "Kirje isä-Piitulaiselle: Hunter liikaa Harrille." Urheilusivulla oli kokosivun otsikko: "Ruotsalaispromoottori säpsähti: tämä mies on liian vaarallinen Harrille...." Musta nuoli osoitti kuvaan, missä musta, vaarallisen näköinen LEX HUNTER on nyrkit tanassa.
Minusta oli kuva, jossa harjoituksien jälkeen näytän puuttuvan etuhampaan paikkaa ja kuvan alla teksti: "Hammas meni, mutta voitto tuli. Piitulainen menetti ottelussaan LEON ZADOURIANIA vastaan Trollhättanissa kulmahampaansa. Vanhus osasi lyödä napakasti". Jutussa kerrottiin, ettei minua kiinnosta mikään muu kuin edellisessä ottelussa menetetty hammas. "Harri itse ei piittaa vastustajan laadusta, vaan on joka päivä metsästänyt hammaslääkäriään tuloksettomasti. Ensi maanantaina pitäisi fasaadin olla kunnossa..."
Ja kyllä tämä juttu saikin säpinää aikaan ja kaikki oli hyvin, sillä vielä ei ollut mielessäni käväissyt, ettenhän minä todellakaan ole ottelukunnossa kovaan matsiin, mutta se selvisi minulle tylysti, kun päivää tämän Iltiksen jutun ilmestymisen jälkeen päätin sparrata muutaman erän tuntuman pitämiseksi. Olin koko ajan luottanut siihen, että kipeät ja särkevät paikkani paranisivat muutaman päivän levolla ja että oikea käteni tulisi kuntoon ahkeralla hautomisella. Ensimmäinen oikean käden lyöntini harjoitusvastustajani päähän aiheutti minulle sokin. Viiltävä kipu kulki rystysistä olkapäähän asti, ja käteni putosi kivusta velttona alas, enkä pystynyt hetkeen puristamaan sitä nyrkkiin takaisin. Vasta nyt tajusin, ettei minusta olisi kovaan otteluun, jossa vastustajani olisi kovaa päälle hyökkäävä nyrkkeilijä. Olin edelleenkin yksikätinen ja siten puolustuskyvytön hyökkäyksille. Harjoittelin kuitenkin harjoitukset loppuun ja illalla kotona hautoessani kättäni funtsasin, mitä taas olenkaan saannut aikaan tuolla Ilta-Sanomien jutulla, sillä jos nyt peruutan otteluni, niin siitä nousee kyllä melkoinen haloo. Olen taas ollut oikein hölmöilyn mestari ja omalaatuisella julkisuuden tavoittelullani pistänyt taas kerran itseni tosi liemeen.
Juttelin asiasta faijan kanssa, joka sanoi, että tekisin niin kuin minusta parhaalta tuntuisi. Seuraavana päivänä kävelin ja mietin tilannetta. Seuraavan yön kävelin ympäri Lauttasaarta ja mietin tilannetta. Ajattelin myös, että pitäisikö lopettaa koko touhu, kun aina on jotain hankaluuksia. Jos ei ole jostain paikasta hajalla, niin sitten on jotain muuta. Aamulla olin lopen uupunut ja ilmoitin, etten nyrkkeilisi LEX HUNTERIA vastaan maanantaina, koska toinen käteni on täysin sökö. Yritin ehdottaa, että iltaa siirrettäisiin kolmella viikolla, jotta ehtisin vähän toipua niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Ja niin kuin arvasinkin, niin nyt alkoi aikamoinen sirkus ja mielipiteiden vaihto lehdistössä. "Harri Piitulainen peruutti ottelun käsivammaa syyttäen" "Käsipuoli-Piitulainen haluaa vaihtaa vastustajaa", "Askin juhlaillasta tulossa pannukakku. Piitulainen ei ottele". "Käsivamma estää Piitulaisen nousun kehään" "Askin 30. juhlailta vaakalaudalla". "Ammattilaisilta siirtyy - Piitulaisen käsi kipeä". Monen neuvottelun jälkeen JORMA WENESKOSKI teki päätöksen siirtää ammattilaisiltaa kymmenen päivää eli Tapaninpäiväksi ja minä, kaheli, luulin taas, että käteni paranisi siinä ajassa ja voisin otella LEX HUNTERIN kanssa tämän "kohuottelun". Näin alkoi taas uusi mainostus iltaa varten. "Askin ilta siirtyi, mutta Piitulaisen vastustaja varmistui", "Piitulainen kohtaa Hunterin 26.12". "Harri Piitulaisella uransa kovin ottelu". "Paidattomien ilta siirtyi, Harri harjoittelee vielä".
Kirjoiteltiin minun aloittaneen taas harjoitukset ja olevan mainiossa kunnossa, mikä ei kyllä pitänyt paikkaansa, sillä kökötin kotona hautomassa sitä murheenkryyniäni - oikeaa kättäni - kaikkien nyrkkeilyhalujeni ollessa kyllä tipotiessään, ja merkillisintä oli, että painoni, joka normaalisti oli 64 kilon paikkeilla, oli pudonnut 60,5 kiloon... johtui kai siitä hankisestä paineesta, minkä kanssa kamppailin.
Tuli päivä, jolloin oli yritettävä taas harjoitusottelua ja kokeiltava miltä homma tuntuu ja tietysti Ilta-Sanomat oli taas paikalla katsomassa, missä kunnossa olisin. Annankin Iltiksen kertoa, mitä se näki: "Piitulainen uhkui taistelun riemua. Iskut lähtivät irtonaisesti ja Beatles-tukka heilahti miehekkäästi. Osmo Kanerva otti kolme harjoituserää Piitulaista vastaan. Kolmannessa erässä Piitulaisen terävä oikea pamahti suoraan Kanervan nenään. Molemmat menivät rikki. Piitulainen hyppi ympäri kehää pidellen oikeataan ja Kanervan nenästä valui verta. Ottelu päättyi siihen..."
Nyt olin kyllä saanut tarpeekseni tästä touhusta ja päätin, etten varmasti nyrkkeile ennen kuin käteni on todella parantunut, sillä eihän tästä tule mitään, jos joka lyönnin jälkeen täytyy hyppiä kivusta ympäri kehää... Ilmoitin itse, että minusta ei ole nyrkkeilijäksi, vaikka kuinka haluaisin, kun käsi on sökö, eikä parane, vaikka kuinka ottelupäivä olisi sovittu. Olin todella pahoillani aiheuttamastani sekaannuksesta ja ihmettelin nyt, että miten olin voinutkaan ajatella voivani nyrkkeillä kymmenen päivää ZADOURIANIN ottelun jälkeen, kun käteni oli hajonnut jo lokakuussa ottelussa saksalaista KARL FURCHTIA vastaan.
Olin liian optimistinen ja yliarvioin itseni puhtaasti. Mutta nyt vasta sirkus alkoikin. Kävin jälleen RISTO ELOVAINION luona käteni kanssa ja harjoittelukielto tammikuun 6. päivään oli selvä asia.
Oikean käteni lihaksisto oli täynnä pieniä haavoja, jotka vaativat täydellisen levon kädelleni, jotta sillä voisi taas kunnolla lyödä. Mutta huolimatta lääkärintodistuksesta ja käyttökelvottomasta kädestäni olivat WENESKOSKI ja Suomen Ammattinyrkkeilyliitto sitä mieltä, ettei minulla olisi oikeutta kieltäytyä vaan voisin aivan hyvin nyrkkeillä yhdellä kädellä.
Ilta-Sanomat: "Weneskoski: Piitulaista rangaistaan. Tulen vaatimaan Harri Piitulaiselle kovaa rangaistusta. Asia on viety Suomen Ammattinyrkkeilyliitolle. Kahden vuoden kilpailukielto ei ole liian vähän. Weneskoski ei anna armoa. Uskon kyllä, että Harri ottelisi, mutta isä, Yrjö Piitulainen, pelkää." Oli taas mainiota, että tästäkin asiasta syytettiin heti faijaa, vaikka minä itse olin ratkaisujeni takana, olivat ne sitten hyviä tai huonoja.
Kolmantena päivänä peruutuksesta häly senkun yltyy. Ilta-Sanomat ilmoittaa etusivullaan: "Piitulaisen lopullinen päätös, en ottele..." Muissakin lehdissä innostutaan: "Piitulainen kieltäytyy jälleen".
"Weneskoski uhkaa kilpailikielolla". "Show pyörii pirteästi Piitulaisen ympärillä", "Harri Piitulaisen nyrkki kaatamassa ammattilaisiltaa". Jutuissa oli jos jonkinlaista mielipidettä ja täytyy sanoa, että minua pantiin todella halvalla ja yritettiin lyödä maanrakoon kerralla. Viidentenä päivänä pidot vain paranivat ja Ilta-Sanomat otsikoi sivun leveydeltä: "Jos Piitulainen ei tule punnitukseen, tulee 20 000 markkaa sakkoa ja kilpailukielto". Jutussa kerrottiin, että Suomen Ammattinyrkkeilyliitto on tänäään ilmoittanut Harri Piitulaiselle, että ellei hän tule tapaninpäivänä kello 10.00 Messuhalliin punnitukseen, tulee vuoden tai kahden pituinen kilpailukielto ja WENESKOSKI lupasi mennä vaikka Roomaan asti EBU:n puheille ja sanoi laittaneensa tuomarinsa vaatimaan 20 000 markan sakkoa.
Minä puolestani totesin, että voisin jo lopettaa koko nyrkkeilyn. Ei se nyt koko maailmaa ole. Ei ainakaan niin paljon, että minun täytyisi yksikätisenä tapella jonkun hurjan kanssa kehässä vain sen takia, ettei paikalle muuten tule katsojia. Kuudennen päivän aamuuna luin Helsingin Sanomista Suomen Ammattinyrkkeilyliiton tiedoituksen Harri Piitulaiselle, jossa minut määrättiin uuteen lääkärintarkastukseen tai SAN ryhtyy kurinpidollisiin toimenpiteisiin. Kuudesta ammattinyrkkeilyliiton johtokunnassa olevasta kaverista vain yksi, ILMO LOUNASHEIMO, ei ollut allekirjoittanut tiedoksiantoa ja siinä minun mielestäni ILMO LOUNASHEIMO osoitti fiksuutensa ja urheilumielensä. Hän ilmeisesti ymmärsi, että nyt oli menty aivan liian pitkälle, sillä enää ei kukaan todella ajatellut sitä, etten ollut terve nyrkkeilemään, vaan kaikille oli tullut pääasiaksi, etten saisi pitää päätöstäni vaan minun olisi taivuttava ja noustava kehään.
Sopivasti tähän väliin ilmestyi Apu-lehden monisivuinen reportaasi edellisestä ottelustani LEON ZADOURIANIA vastaan. Apu puolusteli minua, etten millään voisi ollakkaan nyt ottelukunnossa, sillä niin kova matsi Trollhättanissa oli ollut ja lisäksi käteni oli ollut pahoin rikki jo ennen tätä matsia.
Viikon myrskyn jälkeen alkoi tilanne rauhoittua. Vain pieniä mainintoja tulevasta kilpailukiellosta ja 22 500 markan sakoista ilmestyi silloin tällöin päivälehtiin. Eliksen 30. juhlailtakin meni menojaan vain kourallisen ihmisiä ollessa sitä katsomassa - väite ettei minua olisi tarvittukaan, jäi kyllä epäilyksen alaiseksi.
Ammattinyrkkeilyliitto kokoontui rangaistakseen minua ja määräsi minut ottelemaan kevään 1969 aikana kahdesti Weneskosken järjestämissä kilpailuissa ja kohtaamaan LEX HUNTERIN 30.6.1969 mennessä. Tänä aikana en saisi otella missään muualla, ei edes Ruotsissa. Lehdet ilostuivat ja kertoivat: "Piitulainen pääsi odotettua vähemmällä", "Piitulainen pääsi vähällä", ja kirjoittipa joku nyt, että oli kyllä aivan ymmärrettävää etten halunnut nousta kehään yksikätisenä. Kävipä JORMA WENESKOSKIKIN minun luonani kyläilemässä ja juttelemassa, iskettiin kättäkin, sovittiin, että unohdetaan menneet ja varataan LEX HUNTER helmikuussa Messuhallissa järjestettävään iltaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti