maanantai 31. lokakuuta 2011

MENNÄÄN KAHVILLE 31.10.2011


Lokakuun viimeinen päivä on kääntynyt iltaan ja ulkona on pilkkopimeätä. Aamupäivällä kävin treenaamassa Tuulimäen boxingsalilla normaalin treenini. Kahvittelin sen jälkeen Tapiolan Waynes Coffeessa SEPPO SUKIN ja ESA HEINOSEN seurassa. Kuukausi on ollut menestys laihdutuskuurilleni, ilman karppausta ja mistään muustakaan herkuista luopumista. Siis siinä mielessä menestys, ettei mun olisi pitänyt laihtua edes sitä yhtä kiloa, minkä tämän menneen kuukauden aikana pudotin. Siis ilman karppausta ja skarppausta. Vaikka kuukausi on ollut monitahoinen, kulkemista ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tietä, tai siis vain sille tielle välillä poiketen buffet-pöytien ja rock and roll elämän parista, niin kilo on kilo, vaikka sen voissa paistaisi. Nyt lähden siis marraskuuhun täynnä päättäväisyyttä, valmiina pudottamaan jälleen sen kokonaisen kilon, joka tietää siirtymistä ihan toiseen kymmenkiloihin. Tunnen, että edessä on jälleen mielenkiintoinen ja jännittävä kuukausi! Tiedän, että varmaankin melkein kaikilla muilla on jännittävämpää ja suurempia asioita tapahtumassa marraskuun aikana, mutta koska tämä yksikin kilo muodostaa mulle niin suuren haasteen, niin joudun keskittymään ja paneutumaan siihen kaikella tarmollani ja sieluni ehdottomuudella. Tiedän, että suurin riski tulee olemaan jälleen ystäväni glamourin ja säihkeen maailmasta. Heidän houkutuksensa buffet-pöytien ja rock and roll elämän pariin. Koitan tietenkin tehdä kaikkeni, ettei minua saada kiinni. Pidän kännykkäni suljettuna. Nettiyhteyteni kiinni ja en vilkaisekkaan FACEBOOKKIIN marraskuun aikana. Joten tervetuloa yksinkertainen ja musta marraskuu, sulaudun pimeyteen ja olen kiloa kevyempi kun joulukuu koittaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti