sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 20.3.2011

14.6.1947 lauantaina nuo vahvat käsivarret pitivät minua turvallisesti sylissään. Sain silloin nimeni Harri, Yrjö, Juhani. Sylikummini oli STEN SUVIO , Berliinissä 1936 nyrkkeilyn kultamitalin välisarjassa 66,7 kiloisena voittanut nyrkkeilijä! En tietenkään tiennyt sitä silloin! Niinkuin en sitäkään, että myös isäni oli nyrkkeilijä. Että he molemmat olivat Viipurista. Enkä sitä että he olivat siellä tavanneet toisensa ensi kerran VIIPURIN VOIMAILIJOIDEN joulujuhlissa 1932. Ja että isäni oli päässyt 11 vuotiaana istumaan jo silloin tunnetun nyrkkeilytähden polvelle! Josta hetkestä alkoi heidän elinikäinen ystävyytensä. Tämän ja paljon muuta tulin tietämään vasta paljon myöhemmin. Minulle STEN SUVIO oli vielä monta vuotta STEPA-setä joka kävi meillä kotona usein kylässä ja me äiti ja isä sekä minä STEPA-sedän kotona. Hän oli aina veijarimaisen hyväntuulinen, valloittavasti hymyilevä, lempeä, joka piteli minua usein sylissään ja minä puristin pienillä käsilläni hänen käsiään ja ihmettelin monen monituista vuotta, kuinka STEPA-sedältä puuttui vasemmasta kädestään peukalo? On uskomatonta kun ajattelee, että tämä kummisetäni, STEPA-setäni, oli ollut yhtenä päivänä tämän maailman paras nyrkkeilijä sarjassaan! Aikakautena jolloin maailmansota oli jo ovella! Hänen kultamitaliotteluaan BERLIINISSÄ DEUTSHLANDHALLENIN kehässä 15.8.1936 saksalaista MICHAEL MURACHIA vastaan katsomossa seurasivat myös maailmanhistorian pahikset ADOLF HITLER sekä HERMANN GÖRING muiden 20000 fanaattisen saksalaisyleisön kanssa, jotka STEN SUVIO hiljensi loistavalla esityksellään ja voitollaan saksalaisesta vastustajastaan! Nyt 2.4. VIIPURIN NYRKKEILJÄT järjestää STEN SUVION 100-vuotis juhlakilpailut Ruskeasuon Liikuntahallissa. Hiukan etuajassa, sillä tämä kummisetäni ja nyrkkeilyn kultamitalisti syntyi 25.11.1911 Hannilassa Viipurin maalaiskunnassa. STEN SUVION veljen tyttö, kaikkien hyvin tuntema AIRA SUVIO-SAMULIN järjestää STEPAN syntymäpäivän aikoihin 100 vuotis syntymäpäivä juhlat HYRSYLÄN MUTKASSA STEN SUVION muistoksi ja siellä julkistetaan ja paljastetaan STEN SUVION patsas! Näissä juhlissa täytyy olla kyllä paikalla! Sitten näin viikonvaihteen toisesta iltapäivälehdestä uutisen, joka säväytti ja aiheutti kunnioitusta! DANNY-SHOW 2012! DANNY täyttää sinä vuonna 70 vuotta ja aikoo sen kunniaksi järjestää DANNY-SHOWN no 52! Uskomatonta! On huimaa että mies jaksaa edelleen suunnitella ja toteuttaa suuria SHOW spektaakkeleja. Hän laittaaa todellakin ikä kysymykset ja eläkevuosirajat romukoppaan! Ihana tyyppi! Ihana usko tulevaan ja uskomaton innostus edelleen alansa juttuihin! Ei ihme että häntä pidetään ESTRADI GLADIAATTORINA ja SHOW-VIIDAKON VALTIAANA! Vaikka olen viisi vuotta nuorempi, joudun jatkamaan treenaamistani ja pitämään itseäni kunnossa, voidakseni olla tulevina vuosina DANNY-SHOWN ringside-paikoilla katsomassa ISON D:n esityksiä! Huh, onpa, 60-luvusta vuoteen 2012! DANNY SHOW tulee aina vaan! Uskomattomia legendoja tässä taas kaksi kappaletta. STEN SUVIO "NYRKKEILYKEHIEN VALTIAS" ja DANNY "SHOW-VIIDAKON VALTIAS" Kyllä tää elämä on uskomatonta näin ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti